Katastrofi! Nukahtelen samaan aikaan lasten kanssa

by Emiilia - 10/05/2021

Se on tapahtunut nyt parin viikon sisällä kolme kertaa. Tehokasta työskentelyaikaa tai aikaa, jolloin olisin ylipäätään ilman jatkuvia pyyntöjä, kinastelua ja loputonta hälinää, on vain se pieni hetki tyttöjen mentyä nukkumaan. Tänään nukahtivat lopulta kymmenen aikoihin, mutta viime aikoina olen usein saanut heidät nukkumaan jo yhdeksän aikoihin. Tämä huomautus siksi, että aikaa, jolloin olisi edes mahdollisuus keskittyä johonkin, ei ole siis lähtökohtaisestikaan paljon. Tytöt eivät ole seitsemältä nukkumassa.

Joka kerta, kun nukahdan tyttöjä nukuttaessa yhtä heidän kanssaan, on reaktio aika pitkälle: Noooooooooooooooooooooooooooo! siinä vaiheessa, kun tajuan mitä on tapahtunut. Jälleen yhden illan kalliit työtunnit, joilla saisin helpotettua seuraavaa päivää ja ylipäätään tulevia päiviä on kadotettu. Joudun taaskin tekemään asiat hälyssä ja asioita jää tekemättä ja unohtelen niitä. Saan eri tahoilta muistutuksia tekemättömistä töistä. Sitä tapahtuu lähes päivittäin. Mies valittaa sotkua ja yhteistyökumppanit kyselevät antamattomia tietoja.

Rehellisesti se on äitiydessä vaikeinta: Se on niin repivää. Muistan, kun ensimmäinen tyttö syntyi. Alku oli helppo. Hän oli erittäin kiltti vauva. Hän ei sotkenut juuri ollenkaan. Minä en tehnyt töitä samalla. Koitin keksiä meidän päiville ohjelmaa - paikkoja, joihin mennä. Kävin vauvan kanssa synnyttäneiden äitien jumpassa ja perhekerhossa. Elin pitkälti vain meille kahdelle ja miehelle, joka teki niin ikään vielä yksivuorotyötä. Silloin elämä oli vähemmän repivää. Oli tavallaan vain yksi iso asia, josta huolehtia. Se oli pieni ihana vauvani. Siihen aikaan vauvan kanssa yhtä aikaa nukahtaminen ei olisi ollut mikään katastrofi. 

Syksyn myötä yhä useammin olen halunnut painua samaan koomaan lasteni kanssa. Yleensä pakotan itseni pysymään hereillä. Se tuntuu koko ajan vaikeammalta. Olen miettinyt, mitä ravintolisiä olisin syönyt enemmän tai vähemmän. Onko joku muu muuttunut? Näen vain kaksi selvää suoraa syytä: syksy ja se, että kehoni alkaa vihdoin vaatia kunnollista lepoa, mitä vaille se on jäänyt niin pitkään.


Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia