Minua itseäni kiinnostaa itse asiassa muitten blogeissa ja somekanavissa ihan eniten se, miten arjen asiat on järjestetty ja miten ne on saatu toimimaan.

8.15 huomaan, että olen taas nukkunut pommiin. En ole viime aikoina yksinkertaisesti herännyt herätyskellon soittoon. Mies on mennyt kuudeksi töihin. Hämmästyn, kun minulla on tyttö molemmilla puolilla. En ollut herännyt heidän tuloonsa. Etsin kaappiin laittamista odottavien vaatteiden pinosta vaatteita ja käyn hakemassa jotain kaapilta. Alan pukea nukkuvia tyttöjä. Kannan nuoremman alas. Vanhempi kävelee itse perässä. Katson Forecasta sään. Teen eväät, etsin sadevaatteita ja käsken joka välissä vanhempaa tyttöä pukemaan päälle. Tänään hän pukee itse. Minä puen nuoremman tytön. 

8.45 Olemme autossa. Annan tytöille aamupalaleivät ja omenansiivun. Rukoilen nopeasti, että tietäisin, miten järjestää tämä päivä. 

9.05 Olemme kerhon pihassa. Jätän nuoremman tytön kerhon pihaan ja kerron tädeille (aikuisille!), että on vanhemman tytön päiväkodin ryhmäkuvauspäivä: "Käytän häntä kuvassa ja tuon hänet takaisin." Nostan vanhemman tytön autoon, lähetän viestin eräälle tällä hetkellä toimimattoman verkkokauppani asiakkaalle ja lähdemme ajamaan päiväkodille. 

9.30 Olemme päiväkodilla. Letitän tytön hiukset, pistän korun kaulaan ja täytän kuvauslomakkeen. Tyttö käy kuvassa. Juttelen toisen äidin kanssa. Ajan tytön takaisin kerhoon. 

10.20 Tyttö kerhossa. Ironista on, että vaikka tämä on poikkeuspäivä siinä mielessä, että on kuvauspäivä ja seilaan päiväkodin ja kerhon väliä, niin kilometrejä tulee itse asiassa melkein saman verran kuin normaalisti tulisi eli noin 50 km. Maalla asumisen iloja. En lähde enää tässä välissä kotiin, vaan ajan kaupan pihaan ja alan tehdä töitä. Katson sähköpostit ja viestit. Katson parin ystävän TikTok-videot ja muutaman IG-storyn. Sitten alan kirjoittaa tätä.

Vähän kymmenen jälkeen alkaa tulla yrityksiltä viestejä. Heidän työpäivä on nyt edennyt siihen pisteeseen. Hymähdän sille, kuinka samanlainen työpäivän koostumus niin monessa yrityksessä tuntuu olevan. Suurin osa viesteistä tulee klo 10-14 arkipäivinä. Vain pienyrittäjien kanssa käymme keskusteluja viikonloppuisin ja ilta-aikaan. Ja kyllä, minulla itselläni ei ole käytännössä yhtään päivää tai aikaa, etten olisi tavoitettavissa.

12.20 Kangaskauppa. Ajeltiin tyttöjen kanssa kerhosta kangaskauppaan. Tytöt riehuivat ympäri kauppaa ja minä yritin katsella uusia donitsikankaita. Olen tehnyt ensimmäisen 50 donitsin satsin yhtä kuosia melkein valmiiksi. Kuitenkin saatuani sen valmiiksi alkoi tuntua, että näitä olisi ehkä paras kuitenkin myydä settinä, jossa olisi useampi donitsi eri kuosilla. Toimin kangaskaupassa yleensä aina samalla tavalla: Kerään ne kankaat palakangas laareista, jotka voisivat olla hyviä, pinoon ja fiilistelen niitä jonkin aikaa. Käyn katsomassa myös metrikankaat ja fiilistelen niitäkin jonkin aikaa. Tällä kertaa ostin taas molempia. Kangaskauppa on inspiroiva, mutta lähes joka kerta minusta tuntuu siltä, että myyjät ovat turhautuneita minuun. Lapset huutavat ja juoksentelevat ympäriinsä ja minulla kestää valita oikeat kankaat.

Lopulta lähdettiin kotiin kangaskaupasta. Oli tarkoitus mennä ruokakaupan kautta, mutta en saanut sitä rutistettua itsestäni enää. Lasten kanssa se kaikki on niin työlästä. Tappele autosta ulos, tappele autoon, lahjo ja kiristä. Ovat väsyneitä ja nälkäisiä. Ruoka-aika oli jo aikaa sitten. En jaksanut ruveta siihen hommaan. 

En ole varma enää loppuillan kellonajoista, mutta ensimmäisenä kotona leivoin pitsaa. Mies käväisi kotona töitten ja koulun välissä, söi pitsaa ja lähti. Kuvattiin pitkät pätkät tyttöjen kanssa erästä yhteistyötä, jossa nuorempi tyttö oli kuvauskohteena. Samana iltana myöhään tuli viesti, että se yhteistyö menee tauolle ja asiaan palataan myöhemmin. Materiaalit pitää säilyttää ja niitä käytetään myöhemmin. Olin siirtänyt erään toisen yhteistyön viikolla eteenpäin, koska tämä ensimmäinen firma ei ollut lähettänyt pakettiaan ajoissa ja sen deadline oli paukkumassa. Sen lisäksi oli vielä kolmas firma, jonka yhteistyötä en myöskään saanut ajoissa pihalle, koska heidän hyväksymisessä kesti. Lopulta olisin siis aivan hyvin voinut julkaista sen postauksen, jonka olin alun perin sopinut. Mikä soppa! Saattaa olla viikkoja hiljaista ja sitten tyypillisesti kaikki kaatuu päälle samalla viikolla ja usein samana päivänä. Stressitasot nousee.

19.30 Tulemme tyttöjen kanssa alakertaan kuvaamasta mainosta ja melkein säikähdän, kun mies istuu tietokoneensa ääressä. Hän on tullut aikaisin koulusta kotiin (koulu on kahtena iltana viikossa klo 17-20.

21.15 Olen syöttänyt tytöt. Hampaidenharjaus- ja nukkumaanmenotappelu alkaa. Miksi jokaisen siirtymän pitää olla niin älyttömän vaikea! Jälleen kiristystä. "Äiti menee jo. Jos et pysy sängyssä, niin saat mennä omaan huoneeseen". Luemme kirjaa, pidämme iltarukouksen, sammutamme valot ja tytöt säheltävät molemmin puolin minua peittojen kanssa. Toinen tai molemmat kitisevät joka aamu herätystä, mutta kumpikaan ei haluaisi mennä illalla nukkumaan. "Kertaaseen", sanoo nuorempi tyttö, jolla hän tarkoittaa, että haluaa mennä isin luokse alakertaan. Hylkää kuitenkin aikeensa ja jää minun viereen. En ole varma, olisinko jaksanut tehdä asialle mitään.

21.50 Tytöt ovat nukahtaneet turvallisesti ja minä siirryn selvittämään yhteistyösoppaa. Loppuilta menee hashtagien etsiskelyyn, yrityksille viestittelyyn, briefien lukemiseen, Instagramin viestien läpikäymiseen jne. jne. - töihin siis.

01.00 Minä menen nukkumaan. Mies jää pelaamaan. Hän menee töihin kuudeksi.

Tämä on itse asiassa hyvin tyypillinen päivärytmi minulle ja tytöille. Tosin miehen vuorotyö vaikuttaa jonkin verran myös meidän muiden päivärytmiin. Joskus saattaa olla, että teen hetken yläkerrassa töitä jo ennen lasten nukahtamista, jos he ovat isänsä kanssa alakerrassa. Normaalisti he ovat kuitenkin käytännössä ehkä puolet ajasta pyörimässä minun ympärillä, jos teen töitä heidän hereillä ollessa.