Ja sitten muistat, että olet äiti. Kello on 23.56 ja nuorempi tyttäreni on juuri herännyt. Huomenna lähdemme reissuun ja Helsingin päärautatieasemalla pitää olla klo 9.20. Asumme Porvoossa. Vanhempi tyttäreni oli ilmeisesti nukahtanut päiväkodissa, koska hän nukahti vasta puolisen tuntia sitten. Nuorempi tyttö on pirteä kuin peipponen. Meni juuri alas katsomaan, kun isänsä pelaa tietokoneella. Heti kun kuulin hänen töpsötyksensä; tiesin, että on tulossa pitkä yö ja huomenna kaikki ovat hyvin väsyneitä. 

Jossain kauniissa sadussa olen kuullut, että ihmisillä on lapsia, jotka ovat unessa jo ennen yhtätoista. Meidänkin tytöt ovat välillä unessa ennen yhtätoista. Ehkä 20 vaille yksitoista. Useimmiten nuorempi tyttö on kuitenkin valveilla. Hänen luontainen unirytminsä tuntuu olevan se, että hänellä on iltaunet ja sitten hän valvoo pikkutunneille. Nyt kysyt, ettenkö yritä nukuttaa häntä uudestaan, kun hän nousee ensimmäisiltä yöuniltaan. Totta kai yritän. Tunnen hänet kuitenkin erittäin hyvin ja tiedän, milloin hän on väsynyt ja milloin ei - milloin kannattaa yrittää ja milloin ei. 

Olen ollut äiti nyt neljä vuotta. Ne vuodet ovat opettaneet, että lapset eivät toimi kuin oppikirjoissa. Olen oppinut, että kaikki ei vain yksinkertaisesti toimi, joka lapsen ja tilanteen kohdalla. Kauniit nukkumista käsittelevät oppaat sanoisivat, että tassuta. Öö, tyttö meni jo! Tassuteltava on poissa. Nyt sanot, että olisi pitänyt tassuttaa silloin, kun olivat vielä pieniä. Ensinnäkin kaikki oppaat failasivat meidät jo siinä vaiheessa, kun niissä puhuttiin pinnasängyistä. Ensimmäinen oli 9 kk, kun osasi kiivetä pinnasängyn reunalle. Toinen oli 11 kk. Molemmat ovat edelleen erittäin lahjakkaita kiipeilijöitä. Siitä olen äitinä toki ylpeä, mutta erittäin lahjakas kiipeilijä ei ole hyvä yhdistelmä unesta pitämättömän pikku lapsen kanssa.

Nuorempi tyttö oli 1 v 7 kk, kun jätin häneltä varsinaiset päiväunet pois. Sen jälkeen en ole enää yrittänyt nukuttaa häntä kotona. Matkustamme kuitenkin päivittäin pitkiä matkoja autolla ja hän nukkuu matkoilla päivittäin. Tänään hän istui autossa ehkä 2,5 tuntia yhteensä, mikä tarkoittaa, että hän on viimeisten iltauniensa lisäksi nukkunut myös autossa. Usein mietin, että jos asuisimme kotikaupungissani Vaasassa, jossa kaikki on 10 minuutin matkan päässä kaikkialta, niin tällaista ongelmaa ei olisi. Asumme Porvoossa maalla, josta käymme lähes päivittäin naapurikuntien alueella. Matkat eivät ole mitään 10 minuutin matkoja. Päivä, jona olen illalla nukkumaan mennessäni viettänyt autossa useamman tunnin, on ihan tavallinen arkipäivä - ei matkustuspäivä.

Jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi, niin olisin luultavasti enemmän huolissani tilanteesta. Nyt tiedän, että viikon päästä tilanne helpottuu, kun tyttö aloittaa kerhon kolmena päivänä viikossa. Hänen tavoiteunirytminsä ei muutu (olen koko ajan yrittänyt saada häntä siskonsa rytmiin tai lähelle sitä), mutta kerhossa hänen on pakko olla hereillä ainakin kerhon ajan. Silloin hän ei ole minun kanssa torkkumassa 20 minuutin matkaa takaisin kotiin siskoa viemästä vaan siskonsa kanssa kerhossa. Ja kyllä kerhomatka on noin 40 minuuttia. Vienti- ja hakureissu molemmat noin 40 minuuttia. Neljä kertaa 20 minuutin matka. Lienee selvää, miksi automatkat vaikuttavat autossa helposti nukkuvan pienen unirytmiin.

Jostain syystä tätä kirjoittaessani kuulen teidän muiden naisten äänet pääni sisällä: Lukuisat keskustelut muiden naisten kanssa, teidän viestit, livekeskustelut näiden neljän vuoden aikana pyörivät päässäni. Kuulen sekä paheksunnan että "niin meilläkin" -ajatukset. Teidän sisäiset äänet. "Oletko ajatellut, että koittaisit...?" "Meillä se ei ikinä toimisi." "Turha näitä jauhaa. Lutviutuvat ajallaan." Mietin välillä niin itsekin. Ensimmäisen kohdalla tässä vaiheessa lainasin opaskirjoja. Toisen kohdalla tiedän, että nämä ovat vain vaiheita eikä kannata stressata niistä liikaa. Ne menevät nopeasti ohi ja sitten tulee jokin uusi vaihe.