Sain tällä viikolla koronarokotteen. Näimme mieheni kanssa lehdessä, että Porvoo jakaa rokotteita walk-in-periaatteella niille, joiden ensimmäisestä rokotteesta on kulunut 8 viikkoa (ja mitä ilmeisemmin myös niille, jotka eivät ole vielä saaneet ensimmäistä rokotetta, koska kysyivät kumpaa olin tullut hakemaan). Mieheni ehdotti, että menisin ottamaan rokotteen, koska hänen iltavuoroviikolla hän voisi olla kotihoidetun tytön kanssa sillä aikaa, kun vanhempi tyttö olisi päiväkodissa ja minä hakemassa rokotusta. 

Olin kuullut, että toisesta rokotteesta voisi tulla enemmän oireita kuin ensimmäisestä. Kuitenkin minun vanhemmista kumpikaan ei ollut saanut kummastakaan rokotteesta liiemmin oireita enkä ole saanut ihmeellisiä oireita aiemmista rokotuksista, joten en odottanut mitään erityistä.

Ajelin Porvoon Taidetehtaalle ja jonotin vuoroani rokotteeseen. Koko prosessi kesti noin kaksi tuntia. Vastailin WhatsApp- ja Instagram-viesteihin. Jossain vaiheessa soi puhelin: Tytön nenä vuotaa. Pitää tulla hakemaan kotiin päiväkodista. Totesin hoitajalle, että yritän saada mieheni hakemaan hänet, että minä olen nyt jonossa koronarokotukseen. Mies ei vastannut puhelimeen. Ei edes viidennen eikä seitsemännen soittokerran jälkeen. Vuoronumeroni oli 65. Jossain numeron 61 kohdalla kuulin sivusta, kuinka keskustelivat keskenään, että rokotteet loppuvat pian. Samalla seurasin kellosta parkkiaikaa. Olin pysäköidessäni jutellut lappuliisan kanssa ja tiesin, että paikalla piti olla ajoissa. Hän ei olisi kaukana. Miehen työvuoron alkuun ei olisi monta tuntia ja walk-in-rokotuksetkin kestivät vain tietyn ajan. Tilanne oli stressaava. Liian monta rautaa tulessa. Vuoronumero 64 tuli ja siinä vaiheessa pistin puhelimen pois. Mietin, miksei mieheni vastannut. 

65 huudettiin. Helpotus: parkkiaika tulisi riittämään! Kopissa kysyivät, oliko kahdeksan viikkoa kulunut edellisestä rokotteesta ja pitikö perua varattu rokotusaika. Vastailin ja kuuntelin samalla viereisen kopin keskustelua. Mies sanoi, että häntä pelottaa. "Hyvä tietää. Hyvä, että kerroit." oli vastaus. Vastasin hänelle mielessäni, että tiedän mistä puhut. Ja samalla en. Ehken sittenkään. Ehkä häntä pelotti enemmän. Totuus oli, etten siinä kaiken sähläyksen keskellä juuri ehtinyt miettiä koko asiaa.

Sitten tuli rokote. En ole edes varma, missä vaiheessa. Hoitajan kädet tuntuivat yhtä kylmiltä kuin neula tai neste sen sisällä. Viimeksi tunsin rokotuksen paremmin. Sitten se oli ohi. En tiedä oliko se ehkä 1,5 minuuttia. En ole varma, mutta aika oli lyhyt. Odotushuoneen ovella tajusin, että nyt on turha soittaa enää miehelle. Pääsisin lähtemään sieltä 15 minuutin päästä kuitenkin. Hänellä kestäisi pitempään saada nuorempi lapsi puettua ja autoon ja ajettua päiväkotiin kuin minulla. Istuin tarkkailuhuoneen tummanharmaalle tuolille. Näyttivät siellä Teleksin konserttia. Ei tullut Hiljaa virtaa Vantaata. Hoidin edelleen asioita ja mietin, mitä sanoisin päiväkodilla. Mietin, miksi mies ei vastannut. Entä jos hän ei ollutkaan herännyt tytön heräämiseen? Entä jos jotain oli sattunut? Kuitenkin jossain sisälläni tiesin, että kaikki on hyvin. 

Kaikki oli hyvin. Myös minulla. Mitään vaarallista ei tapahtunut. Ei tuntunut kipua. Ei mitään. Jännitys ja jännittyneisyys vain. 15 minuutin kuluttua lähdin tarkkailuhuoneesta autolle. Ehdin ennen lappuliisaa. Ajoin tytön päiväkodille. Sopersin siellä hoitajalle jotain ja ajoin tytön kanssa kotiin. Kaikki oli hyvin. Miehen kännykkä oli jäänyt edellisenä päivänä töihin. Mies lähti töihin. 

Hetket ennen rokotusta ovat kirkkaana mielessäni, mutta kaikki sen jälkeen on himmeää. Menin sohvalle ja minusta tuntui yhtäkkiä tosi väsyneeltä. Olin sopinut erään paketin hakemisen samalle päivälle. Ensimmäinen virhe. Tuntui, että unta ei voinut vastustaa. Lukittauduin lasten kanssa lapsiportin sisään, laitoin sekä telkkarista että tabletista tulemaan lastenohjelman, otin kuivumassa olleen vielä lakanattoman täkin ja kiskoin sen päälleni. En jaksanut välittää, että se likaantuisi uudestaan. Pistin kellon varmuuden vuoksi herättämään, jos tosiaan nukahtaisin. Ja jossain vaiheessa nukahdin. Heräsin herätyskelloon ja edelleen hyvin hyvin väsyneenä aloin pukea tytöille vaatteita päälle. He olivat löytäneet nuppineulat! Ne ovat ylhäällä paikassa, jonne kolmevuotias osaa kiivetä, mutta josta hän ei yleensä tajua niitä etsiä. Tämä oli poikkeus. Keräsin neulat. Raahasin tytöt puolipukeissa autoon. 

Ajoin noin tunnin matkan hakemaan pakettia. Lapset nukkuivat. Kävin nopeasti kaupassa. Ostin valmis kanaa. Se oli hyvä valinta! Sain itseni ja lapset takaisin kotiin. Kotona nuorempi tyttö oli virkeä kuin peipponen. Vanhempi taisi nukahtaa heti ruoan jälkeen. Aloin tuntea oloni väsyneen lisäksi myös kipeäksi. Päänsärky, joka oli orastanut jo useamman päivän, voimistui. Myös selkä-, hartia- ja niskasärky tuntui voimistuvan. Lonkkakipu, joka vaivasi minua aina raskauksien aikaan tuntui myös tulleen nyt yhtäkkiä täydellä voimalla takaisin ja jopa luupiikki sattui joka askeleella kantapäässä. 

Kaikki tuntui kovemmin. Kuin olisin vaimentanut ne lääkkeillä aiemmin ja nyt yhtäkkiä kaikki olemassa oleva kipu pääsisi vaimentamattomana tajuntaani. Oliko kipu vain minun pään sisällä? Muistan vielä luokan, jossa meillä oli lukion biologian kurssi 2: ihmisbiologia. Reseptori se sana varmaan oli. Aivot tuntevat kivun. Ihminen tuntee aivoillaan. En ole varma, menikö se lause niin eikä sillä ollut väliä. Samalla välähdys synnytyksistä. Kuin hetki synnytyksen jälkeen. Ruumis ei ole vakaa. Liikkeet jollakin tapaa kulmikkaita, hallitsemattomia. Tai kuin ilokaasun jälkeen. Vaimennettu kipu ja sen jälkeen kaikki tulee läpi ja tuntuu paljon voimakkaammalta kuin koskaan aiemmin. Kyllä, se on pään sisällä. 

Ainut kokonaan uusi kipu oli kipu kädessä. Tyttö hyppi jatkuvasti käden päällä. Hänellä oli hellittelyvaihe päällä. Se tuntui jatkuvan monta tuntia. Äitin syliin. Äitin syliin. Yritin kääntyillä ja nousta sohvalta, mutta huomasin, että olinpa miten tahansa, niin kipu oli vastassa. Harkitsin pissaavani alleni. Tytöt olivat pissineet sohvalle niin monta kertaa, että haittaisiko tuo enää tässä vaiheessa, jos minäkin pissisin. Mietin sitä sotkua ja siivoamista ja totesin, että ehkä yritän nousta. Etsin katseellani pottaa. Se oli vessan ovella. Voi ei. Sain itseni ängettyä vessaan.

Vilun väristyksiä. Mittasin kuumeen vähän ennen miehen tuloa ja hetken päästä uudestaan. 38,1°C. Ei mitään ennalta-arvaamatonta. Makasin sohvalla, mies pelasi ja tyttö hyppi päälläni. Hän ei näyttänyt mitään väsymyksen merkkejä. Minä nukahtelin pariksi tunniksi kerrallaan. Olisi pitänyt mennä sänkyyn. En jaksanut nousta. Aamuyöstä sain käveltyä ylös. Se oli vähän helpottunut. Sieltä sain edelleen käveltyä alas ja haettua Buranan.

Lue tämä: Kerroin yksityiskohtaisesti, mitä tapahtui ja miltä minusta tuntui, mutta tässä ei ollut rokotevastaisuutta. Olin kipeä noin 12 tuntia. Sen jälkeen olin seuraavana päivänä edelleen väsynyt, mutta muita oireita ei ollut. Minulla oli loppujen lopuksi hyvin tyypilliset monesta eri rokotteesta saatavat oireet ja hyvin pitkälti siis samat oireet, jotka saattavat liittyä esimerkiksi flunssaan. Näin jälkikäteen minun olisi pitänyt ottaa Burana paljon aiemmin, koska se vei kivut ja kuumeen välittömästi pois. Kuvailin kipua yksityiskohtaisesti sen takia, että olin yllättänyt ja olen yllättynyt edelleen siitä, miten omat vanhat kivut tuntuvat voimakkaammin. Mainitsin synnytyskivun, koska sen kohdalla olen miettinyt samoja asioita, mutta koronarokotteen mukanaan tuomat kivut eivät ole suuruusluokaltaan millään tavalla verrattavissa synnytyskipuihin tai ainakaan kovempiin synnytyskipuihin. Synnytyshän usein alkaa lievemmällä kivulla. Paitsi käynnistys minun kohdallani, mutta ei mennä siihen! Siitä voit lukea täältä.

Monesta syystä. Ensinnäkin olisi pitänyt mennä sinne vasta miehen yövuoroviikon perjantaina, jolloin hän olisi ollut kotona koko sen ajan - ehkä nukkuvana mutta varmuuden vuoksi läsnä auttamassa lasten kanssa. Olisi pitänyt tajuta laittaa lakanat sekä ruoat valmiiksi ja sopia menot muille päiville. Olisi luultavasti ollut järkevää ostaa lapsille siksi päiväksi jotkin tarroja sisältävät värityskirjat, jotta heillä olisi ollut tekemistä, jos olisin huonossa kunnossa.