Milloin viimeksi halasit ei-perheenjäsentä ajattelematta, onko se turvallista?
by Emiilia - 6/26/2021
Karjuit?
Lapsille tai miehelle olen karjunut tällä tai viime viikolla. En ole ihan varma. Ei hyvin mene.
Ajoit autoa?
Eilen hain tytön päiväkodista. Asumme maalla, joten käytän autoa yleensä päivittäin.
Halasit ei-perheenjäsentä ajattelematta, onko se turvallista?
Se on ollut ennen koronaa. Helmikuu 2020? Olen kyllä halannut, mutta aina ajatellut, että voinkohan nyt halata. En enää rokotusten jälkeen oikeastaan ole hirveän huolissaan ollut, että halattava tai minä saisin sen, mutta mietin kyllä, että onko tämä ok näin korona-aikana. Paljon olen vaan jättänyt halaamatta.
Urheilit?
Ennen kuntosalien tokaa sulkua keväällä.
Olit pelokas?
Olen pelokas lasten kanssa hyvin usein kodin ulkopuolella. Lähinnä, etteivät juokse auton alle, metrokuiluun tai tipu likakaivoon tai yläkerran ikkunasta alas.
Itkit?
En muista ihan tarkalleen. Ei siitä kauan ole. Viimeksi eilen halusin itkeä, kun lasten huuto ja tappelu yltyi ja oma väsymystaso oli saavuttanut huippunsa.
Söit vain herkkuja lounaaksi?
Tänään. Annoin tytöille valmisruokaa, jotta saisin tehtyä itse asioita valmiiksi ja söin muutaman irtokarkin.
Sheivasit?
Liian kauan sitten. Sunnuntaina?
Olit kateellinen jollekin toiselle?
Juhannuksen aikana olen ollut todella kateellinen jokaiselle, joka on päässyt saunomaan ja uimaan!
Olet sijoittanut rahaa osakkeisiin tai rahastoon?
Mies sijoitti meidän yhteiseltä pankkitililtä meidän yhteisiä rahoja joskus ehkä kolme vuotta sitten. Omista sijoituksista on pitempi aika.
Olit yksin kotona?
Luulen, että se oli viime kesänä tai syksynä. Mies kävi lasten kanssa leikkipuistossa.
Sait olla yksin?
Toissapäivänä menin autoon istumaan yksin. Postaus siitä täällä.
Kuvassa Ombuli ja meidän tyttö.
Nauroit niin, että meinasi tulla pissat housuun?
Jaa. Siitä on aikaa. On ollut niin totista touhua elämä viime aikoina.
Valvonut aamulla kello neljään?
Tällä viikolla en muista minä päivänä valvoin melkein neljään ja tein töitä.
Olet bailannut aamuun saakka?
Jaa-a. Vuonna 2015 tai aiemmin. En ole varma.
Teit jotain mitä et ikinä uskonut tekeväsi?
Ostin suolakurkku viipaleita kaupasta. Ne ovat minusta tosi ällöttäviä, mutta meinasin laittaa niitä voileipäkakun väliin.
Rukoilit?
Ruokarukouksessa olin mukana, kun mies ja tyttö rukoili ehkä tunti sitten.
Kävit Alkossa?
Se oli vuonna 2012 tai 2013, kun menin silloisen pomon kanssa auttamaan häntä. Olen absolutisti.
Kävit ulkomailla?
Oltiin Muumi-risteilyllä tammikuussa 2020 ja silloin käytiin Ruotsissa. Korona-aikana tai pikemminkin koronan saavuttua Suomeen ei olla käyty ulkomailla.
Kävit järvessä uimassa?
Maanantaina käytiin Pornaisissa Hietasen uimarannalla. Oli kiva ranta. Instagramissa siitä enemmän.
Söit ulkona ravintolassa?
Eilen haettiin Rolls-kiskalta ruokaa, mutta sisällä ravintolassa... Siitä on pari viikkoa. Käytiin tyttöjen kanssa Loviisan ABC:lla miehen ollessa töissä.
Maistoit itsellesi uutta ruokaa?
Jaa-a.
Kiroilit?
Lapsena. Joskus saatan toistaa, mitä joku toinen on sanonut, mutta en kiroile.
Turhauduit?
Tänään, kun tietokone ei ole toiminut eikä kuivausrumpu.
Juoksit Cooperin testin?
En ole varma, olenko juossut sitä. Muistan, että jossain kohti pojat juoksivat Cooperin testin ja me tytöt jonkun kevennetyn version. Minusta se oli tylsää. Voi olla, että juostiin se lukiossa. En ole varma.
Nukuit yön yli?
Yön yli? Koko yön? Mitä se tarkoittaa? Kuukausi sitten ehkä nukuin koko yön.
Mietit omia arvojasi?
Mietin? No ajattelin arvojani esimerkiksi kirjoittaessani tuota Alko-kohtaa tuolla ylempänä.
Teit hutiostoksen?
No, se maustekurkkupurkki oli hutiostos. En pistänyt sitä voileipäkakkuun. Alkoi ällöttää liikaa. Käytin paprikaa.
Puhuit englantia?
Puhun yksittäisiä sanoja tai lausahduksia varmaan joka päivä tai otan suomeen englannin sanoja tai rakenteita. Tänään ainakin kirjoitin englanniksi.
Olit rohkea?
En ole ollut kovin rohkea viime aikoina.
Sanoit minä rakastan sinua?
Sanon joka päivä lapsille ja usein myös miehelle.
Näin tämän haasteen tai sen muokatun version ainakin seuraavissa blogeissa: Lumo Eveliina Matilda Tuula's life. Tervetuloa mukaan haasteeseen!
0 kommenttia