Sanon heti alkuun, että tässä on monta stereotypiaa, joista mikään ei pidä kaikkien kohdalla paikkansa. Tämä on yksinkertaisesti minun yritykseni selostaa omalle miehelleni sitä miten ajattelen. Tämän on tarkoitus olla ennen kaikkea viihdyttävä, ei vakavasti otettava postaus.

Olen tosiaan monta kertaa viime aikoina todennut, että meidän avioliiton kannalta saattaisi olla tärkeää yrittää perustella minun omaa toimintaa ja ajattelutapaa miehelle. Mies sanoo minulle usein, että tee yksi asia valmiiksi kerrallaan. No, jos tekisin vain yhden asian kerrallaan valmiiksi, niin luulenpa, että hän joutuisi auttamaan minua kaiken loppuun tekemisessä joka päivä monta tuntia enemmän kuin hän tällä hetkellä auttaa.

Eräs rakas sukulaismies (terveisiä hänelle!) leipoi lapsuudessani usein pullaa. Epäilen edelleen, että hänen täydellisten pulliensa salaisuus oli se, että hän vahti uuninluukun edessä pullien kypsymisastetta koko pullanpaiston ajan. Hänellä oli aina tuoli uuninluukun edessä, josta hän ei hievahtanutkaan. En yleistä, mutta sanon, että joillain muillakin miehillä olen huomannut vähän samantyyppistä toimintatapaa esimerkiksi autolla ajamisen suhteen (vauhti hidastuu, kun kertoo jännää juttua). Polttopuiden pilkkominen koneella keskeytyy joka kerta, kun alkaa juttua tulla. Lapsen pukeminen keskeytyy, kun etsitään yhtä vaatekappeletta. Samalla aikaa kun etsitään ei voi pukea jo löytyneitä vaatekappaleita päälle jne. jne.

Niin ja sun kysymys oli, että mikset sä tee yhtä asiaa loppuun asti. Wrong. Todellisuudessa saatoin tehdä tehdä neljä asiaa tai 40 asiaa loppuun asti, mutta se yksi, jonka sä huomasit, jäi tekemättä. Sä katsot vaan telkkaria tai pelaat koneella ja ihmettelet, että mitä mä vauhkoon. Miksi mä oon niin kuormittunut? Mä saatan kirjoittaa sähköpostia, kolmea WhatsApp-viestiä ja Instagram DM:ää yhtä aikaa, kun poltan siinä takassa puita, askartelen lapsen kanssa, katson telkkaria ja kuuntelen, mitä sä puhut. Mä oon normaalisti tuntikausia on the edge joka päivä ja kaipaisin vaan lepoa. Mun on vaikea keskittyä siihen, mitä sä sanot, koska mä käyn yhtä aikaa keskustelua myös kolmevuotiaan kanssa ja yleensä useamman kanssa yhtä aikaa kännykällä. Mä tarvitsisin välillä lepohetkiä, jolloin mun ei tarvitse välittää muusta kuin työnteosta. Se on itsessäänkin niin kuormittavaa. Sitten joskus mä tarvitsisin myös niitä hetkiä, jolloin mä en tekis töitä enkä hoitais lapsia tai kotia. Useamminkin kuin kerran vuodessa ois kiva.