Olen alkanut nauttia vauvasta vasta tässä vaiheessa, kun hänen uudet terävät hampaansa viiltävät minua joka imetyksellä. No jaa, se oli ehkä väärin sanottu. Luulen, että nautin vauvasta erittäin paljon aiemminkin, mutta muutama viime kuukausi on ollut sumua, jonka läpi on ollut vaikea nähdä. Huomio on ollut suurimmaksi osaksi isommassa tytössä. Olemme lentäneet pääkolmantena jalkana paikasta toiseen kaksivuotiaalle aktiviteetteja etsien. Pysähtyminen on ollut käytännössä mahdotonta, tuskallista.

Saimme jokin aika sitten tietää, että kaksivuotias pääsee aloittamaan syksyllä päiväkodin kahtena päivänä viikossa (tämä jatkunee niin pitkään kuin meidän rahatilanne sen sallii). Tämän lisäksi hän on kolmena päivänä viikossa aamupäivät kerhossa. Tällöin minun pitää keksiä hänelle viihdykettä vain - no, lopulle ajasta. Toivon, että lopulle ajasta on helpompi keksiä aktiviteetteja, jos hän on saanut purkaa pahimmat energiat pois jo päiväkodissa ja kerhossa.

Olen ollut näistä uutisista hyvin iloinen. Pääsen vihdoin tekemään kotitöitä, keskittymään kuopukseemme ja kirjoittamaan blogia niinä kahtena esikoisen päiväkotipäivänä kuopuksen päiväuniaikaan. Ainakin sellaisessa illuusiossa elän! Kotitöitten tekeminen on hyvin vaikeaa molempien ollessa paikalla ja hereillä. Blogin kirjoittaminen on mahdotonta molempien ollessa paikalla ja hereillä. Kuopukseen keskittyminenkin on hyvin vaikeaa esikoisen ollessa paikalla ja hereillä. Nyt kauhistuit: Miten voit ajatella noin? Entäs esikoiseen keskittyminen kuopuksen ollessa paikalla? On sekin vaikeaa. Siitä tuli vaikeaa about samoihin aikoihin, kun koronakriisi alkoi. Siinä vaiheessa vauva oli seitsemän kuukauden ikäinen ja alkoi olla hereillä ja aktiivinen enemmän. Tiilet alkoivat tippua. Riita, mustasukkaisuus, hermojen pettäminen ja yhtä aikaa täysi aktiviteettien puute. Ei voinut mennä mihinkään. Voi mikä soppa!

Meidän vauva täyttää ensi kuussa jo vuoden eikä minulla ole vauvaa enää. Oireita taaperoudesta on alkanut jo näkyä. Tyttö seisoo tuetta ja puhuu välillä hyvin selvältä kuulostavia sanoja. Tiedän myös, että aika lopettaa imetys lähestyy kovaa vauhtia. Nyt kysyt, että miten niin lähestyy. Eikös sen voi itse valita? Niin, en tiedä. Olen ajatellut lopettaa sen tasan yksivuotiaana. Samoin kuin tein esikoisen kohdalla. Jollain tavalla on loogista lopettaa se siinä vaiheessa, kun tyttö alkaa juoda tavallista maitoa.

Olen alkanut pussailemaan häntä enemmän ja halaamaan niin pitkään kuin mahdollista. Esikoisen kanssa tuli jossain vaiheessa se tilanne vastaan, että hänellä oli koko ajan niin kova vauhti päällä, etten pystynyt yrityksistä huolimatta pitämään häntä juuri ollenkaan sylissä. Nykyisin hän hakeutuu läheisyyteen taas jonkin verran enemmän. Voihan äitiys ja sen monenmoinen, moninkertainen, kerrassaan monimuotoinen tuskallisuus.