Olen odottanut tätä päivää maaliskuusta asti. 27. heinäkuuta piti olla se päivä, jolloin pitkä odotus olisi viimein ohi ja kaksivuotias (melkein kolme) aloittaisi kerhon. Ensin alkaisi kesäkerho, sitten muutaman vapaa päivän jälkeen päiväkerho ja päiväkoti. Saisin vihdoin tehtyä miljoona rästissä olevaa kotityötä ja oltua silloin tällöin rauhassa. Voisin antaa aikaa kotitöille, kohta yksivuotiaalle kullanmurulle ja blogille.

Lauantaina 25.7. se kuitenkin tapahtui. Tyttären nenästä alkoi valua räkää. Tiedän, lasten nenästä valuu usein räkää. Se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Korona-aikana se on kuitenkin katastrofi. Ei siksi, että olisin varsinaisesti huolissani itse koronasta. Tänään koronatartuntoja todettiin Suomessa viisi eli hieman alle joka miljoonannes suomalainen sairastui tänään koronaan. Toki tuossa luvussa on mukana vain todetut tartunnat. Oikeita tartuntoja voi olla hieman enemmän, mutta edelleen jos mietitään esimerkiksi montako syöpädiagnoosia tulee päivittäin, niin korona ei juuri tänään 27.7.2020 Suomessa ole ehkä se vakavin uhka. Tulevaisuudesta ei tiedä, mutta tänään tyttärelläni on mitä luultavimmin kesäflunssa.

Viime lauantaina alkoi nuha ja kuumetta oli 37,6 °C. Eilen ei ollut kuumetta. Nuoremmalla tytöllä nuha alkoi eilen illalla. Hänellä on pelkkä nuha. Vanhempi tyttö oli aiemmin aika väsynyt, mutta nuorempi ei ole muuta kuin nuhainen. Mikään tässä tarinassa ei olisi normaalina heinäkuisena maanantaina järin kuohuttavaa tai edes kertomisen arvoista. Lapset sairastavat ja niin se vain on. Normaalina kesämaanantaina, kerhon alkamispäivänä, olisin vienyt hieman nukaisen (melkein) kolmevuotiaani kerhoon ja todennut kysyttäessä, että tytön nenä vähän vuotaa, mutta välissä oli yksi kuumeeton päivä. Luultavasti en olisi maininnut kipeänä oloa. Olisin luultavasti joutunut hetken aikaa viipymään kerhossa räkäisen (melkein) yksivuotiaani kanssa ja kannustamaan räkäistä (melkein) kolmevuotiasta jäämään yksin kerhoon. Normaalina heinäkuun maanantaina joku lapsi olisi ehkä saattanut saada kesäflunssan tyttäreltäni mutta so what. Eihän siinä nyt mitään sen kummempaa olisi.

No, nyt ei ole normaali heinäkuu. Laitoin eilen illalla viestin kerhon ohjaajalle, että tyttäreni jäisi kotiin. Tänä aamuna tyttö on ollut, kuten tavallista, vauhdikas. Olimme monta tuntia ulkona ja tyttö leikki tavalliseen tapaan. Emme lähteneet leikkipuistoon. Emme pistäneet viestiä kavereille. Minä olin kahden villin tyttöni kanssa yksin kotona, koska he olivat räkäisiä.

Siitä asti, kun vanhemman tytön nenä lauantaina alkoi vuotaa, olen pohtinut samaa kysymystä: Pitäisikö meidän mennä koronatestiin? Ehkä tyttö voisi negatiivisen testin jälkeen mennä hieman räkäisenä kerhoon. Ehkä voisimme mennä lauantaina hieman räkäisten tyttöjen kanssa mieheni siskon häihin. Pyörittelin kysymystä mielessäni. Etsin soittoajat netistä käsiini ja etsin numeron valmiiksi sunnuntai-iltana, jotta voisin tänään heti aamusta varata ajan tytöille. Tänä aamuna pyörittelin kysymystä mielessäni. Näyttäisi siltä, että tytöt voivat oikein hyvin ja ainut ongelma oli vuotava paksu räkä. Eikö keltainen räkä ole bakteeritulehduksen eikä viruksen merkki? Sitten aloin miettiä sitä mahdollisuutta, että ehkä (melkein) kolmevuotiaan nenä vuotaisi koko viikon. Ehkä joutuisin taistelemaan neitieni kanssa kotona koko viikon. En ollut ollut koko kesänä heidän kanssaan kotona koko viikkoa! Olimme joka päivä jossain ja yleensä vähintään kaksi kertaa päivässä olimme jossain!

Tämä kauhukuva mielessäni painoin vihreää luuria. Sain takaisinsoittoajan. Lopussa oli kuitenkin vaihtoehto "peruuta soittoaika painamalla tähtinappia". Painoin nolostuksissani tähtinappia. Ehkä tunnin kuluttua pyyhin jälleen molempien tyttöjen nenät ja ajattelin kokonaista viikkoa kotona. Kokosin taas rohkeuteni ja soitin terveyskeskukseen uudestaan. Automaatti kertoi minulle, että minulla oli jo takaisinsoittoaika. (Tähtinapin jälkeen ei olisi saanut lopettaa puhelua heti.) Katsoin kelloa ja totesin, että se aika oli viisi minuuttia sitten. Välillä tarkistelin aina uutisia, ettei olisi mitään huhua uudesta aallosta, joka olisi levinnyt paikallisissa leikkipuistoissa tai pienten lasten keskuudessa. Mitään sellaista en näkynyt missään. Kesti vielä pari tuntia ja sitten sain soiton terveyskeskuksesta. Kerroin, että tyttöni olivat kipeitä ja mietin, että pitäisikö heidät testata koronan varalta. Nainen luurin toisessa päässä kysyi, kuinka vanhoja tyttäreni olivat. "11 kk ja 2 v. 11 kk". "Kaikki alle 12-vuotiaat testataan Helsingissä." Tämä oli yksityiskohta, jota en tiennyt. Nainen kertoi, että jos halusimme testiin, niin meidän pitäisi mennä uudelle lasten sairaalalle. Se tuntui vähän liioittelulta: Ei, me odotamme, kunnes tauti loppuu.


Voihan korona-aika! Nyt me sitten odottelemme rään valumisen loppumista ja mietimme, minä päivänä tyttö voisi mennä kerhoon tai voimmeko lähteä miehen siskon häihin lauantaina. Kaikista pahinta on muistikuvani lasteni aiemmista räkätaudeista. Rään tulon loppuminen on voinut viedä viikkoja. Siinähän sitä ollaan. Kuulen mielessäni muiden äitien ja kerhon ohjaajien kysymykset räästä.

Kuvat: Viime viikkoiselta Fazerin vierailulta, torstailta. Tuona päivänä oli satoi hieman. Kävimme myös Fazerin vierailukeskuksessa ja ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen eräässä Itä-Helsingin lempileikkipuistoistamme. Varsin epäilyttäviä seikkoja siis!