Näissä 5 asiassa olen epäonnistunut äitinä - Unelma 5

Näissä 5 asiassa olen epäonnistunut äitinä

by Emiilia - 5/09/2020

Näin äitienpäivänaattona on pakko julkaista tämä pahennusta herättävä postaus ja kertoa koko kansalle viisi asiaa, joissa olen epäonnistunut äitinä. Näiden kohtien kirjoittamisen aikoihin lapset ovat vanhempi noin kaksi vuotta yhdeksän kuukautta ja nuorempi melkein yhdeksän kuukautta.

1. Tuttipullo melkein kolmevuotiaalla
Meidän  elokuussa kolme täyttävä tyttö juo edelleen iltaisin vettä tuttipullosta. Iltamaidosta hänet saatiin sentään vieroitettua jo ajat sitten. Maidon kanssa läträäminen ja jatkuvat pyynnöt saada lisää maitoa (keittiö ja makuuhuone eivät suinkaan ole vierekkäin tai edes samassa kerroksessa!) alkoivat aikoinaan olla liikaa, joten huudatettiin tyttöä juuri sen verran, että saatiin iltamaito pois. Tuttipulloa itseään en ole tytöllä jaksanut vielä huudattaa. Olen ajatellut, että siinä vaiheessa, kun löydän hyvän BPA-vapaan lasten juomapullon, niin tuttipullo saa kyytiä. Juomapullovinkkejä saa pistää tulemaan.

2. Kolmevuotiaaksi vanhempien huoneessa
Tämä kohta saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita. Lue se tästä: Meidän elokuussa kolme vuotta täyttävä tyttö nukkuu edelleen meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa. Olen mielessäni ajatellut, että kolmevuotissynttärit on se takaraja, jolloin hänet pitäisi saada muuttamaan omaan huoneeseen. Tämä saattaa järkyttää teitä vielä enemmän: Vauva nukkuu sivuvaunutyyppisesti pinnasängyssä toisella puolella sänkyä, kaksivuotias nukkuu sivuvaunutyyppisesti toisella puolella. Meidän makuuhuone on pieni. Olisi todella vaikeaa tai pikemminkin hyvin ahdasta saada tytön sänkyä kauemmaksi meidän sängystä. Todettiin, että toiminnallisuus toteutuu parhaiten näin. Miksi tyttö ei nuku eri huoneessa sitten? Aiemmin en ole raaskinut siirtää häntä. Nyt varmasti raaskisin, mutta olen ollut vain liian laiska tekemään rutiineihin muutoksia. Tällä hetkellä nukutan molemmat tytöt meidän sängyssä. Kun he ovat nukahtaneet, nostan heidät lopulta vieressä oleviin omiin sänkyihinsä. Kaksivuotiaan siirtäminen omaan huoneeseensa kokonaan vaatisi kaiketi myös sen muutoksen, että rupeaisin nukuttamaan häntä hänen omaan sänkyynsä enkä viereeni. Nah, kuulostaa aivan liian epämukavalta. Pian se on tehtävä.




3. Melkein kolmevuotiaan syöttäminen
Voi, tämäkin on niin pahennusta herättävä kohta. Näin joskus, kun joku syötti vaikka kuinka vanhaa lasta ja ajattelin, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Tosi outoa. Meidän tyttö täyttää elokuussa kolme ja minä syötän hänelle aamu- ja iltapuuron. Tytön syöminen on aina ollut kiikunkaakun. Hän on aina ollut huono syömään - etenkin ruokia, jotka eivät häntä kiinnosta. On osannut jo hyvin pitkän aikaa syödä jätskiannoksen moitteettomasti mutta lämpimien ruokien syöminen on aina takunnut. Usein hän syö lämpimät ruoat sormin tai yrittää ainakin ja me kiellämme häntä - niin, tai ei suostu syömään ollenkaan. Usein joudumme taivuttelemaan häntä sillä, että hän saa katsoa tablettia. Sitten joko hän kuin huomaamattaan syö sormin itse tai meistä jompikumpi tunkee ruokaa hänen suuhunsa tai joskus hän syö itse lusikalla. Tiedän, sinun rakas lukijani, ei tarvitse sanoa sitä: Failing big time here. Tytön kanssa ongelma on ollut koko ajan se, että hän on ollut suhteessa laiha eikä ole jaksanut keskittyä niin tylsään asiaan kuin syömiseen. Maailmassa on ollut hänelle aina niin paljon jännittävimpiä asioita (minun täydellinen vastakohtani!). Ai niin, ja mitä juuri puuronsyöttämiseen tulee, niin siinä on minun, syöttäjän, kannalta myös eräs kätevyysaspekti, jonka takia en ole edes lähtenyt muuttamaan toimivaa käytäntöä. Syötän vauvalle joka tapauksessa puuron. Yleensä lapankin molemmille puuron  suuhun vuorotellen samalla lusikalla samalta lautaselta. Se on lähinnä vain käytännöllistä. Muita päivän ruokailuita en toki hoida tuolla tavoin. Muut päivän ruokailut yritän maanitella häntä syömään itse ja syömään lusikalla itse - ja syömään ylipäätään.

4. Melkein kolmevuotias vielä vaipoissa
Tämä! Voi voi. Meidän tyttö täyttää elokuussa kolme ja hän on vielä vaipoissa. Toisin kuin about kaikki ikäisensä. Pidimme häntä joitain viikkoja ilman vaippoja. Joo, pissa menee. Joo, hyvin menee. Joka päivä housut pissaisena, ei haittaa harjoitellaan. MUTTA. Se, että pyyhin aivan joka päivä vähintään yhden kakan lattialta ja paremmassa tapauksessa tiputan pikkuhousuista pyttyyn. Ja tätä jatkuu aivan joka päivä. Ei, se oli liikaa. Joidenkin viikkojen ehkä puolentoista kuukauden päästä päätin, että tämä on jo liikaa. Yllätyskakkoja siellä täällä pitkin päivää. Ei, ei, ei. Jossain se raja on mentävä. Aloin käyttää hänellä vaippaa uudelleen. Hän käy pissalla usein silleen, että ottaa vaipan pois. Välillä pissaa vaippaan. Öisin on vaipat, mutta niin kai isolla osalla tämänikäisistä vielä on? Vauvalla voi tulla viisi kakkaa - vaipassa - päivässä. Sen lisäksi kakkoja voi olla... Äh, en sano tästä aiheesta enempää. Yritän myöhemmin uudelleen.

5. Huomionhakuisen käytöksen ignooraaminen, huomion antaminen
Toinen asia, jossa olen täydellisesti epäonnistunut on se, että lapsen huomionhakuinen ongelmakäyttäytyminen pitäisi ignoorata. Tämä on jotain, mistä en ole paljonkaan blogissa puhunut, mutta syvällä sisimmässäni olen hyvin järjestelmällinen ihminen. Tämä piirre on korostunut lasten saamisen jälkeen vielä entisestään. Opiskeluvuosina harrastin to-do-listoja. Nykyisin nimikoin jopa jääkaapin eri hyllyt. Tästä jossain toisessa postauksessa. Joka tapauksessa tämän kaiken lisäksi meillä on jatkuva, loputon, järjetön, kaikenkattava sotku. Käytännössä joka päivä. Ainakin osan päivää. Yleensä koko päivän. Inhoan sitä! Kaksivuotias tyttäreni tietää sen. Hän kiusaa minua tahallaan, jotta saa minulta jonkin reaktion. Hän esimerkiksi sylkee lattialle ja vetää kirjahyllystä kirjoja pois (pikkusiskoon kohdistuvasta väkivallasta puhumattakaan). 

Oikea vastaus siihen, miten tässä tilanteessa tulisi toimia, olisi tietysti se, että hänelle ei saisi antaa vihaista reaktiota. Hän toistaa käytöstään, koska saa minut sillä reagoimaan. Minun pitäisi antaa hänelle kaikki huomioni koko sen 13 tunnin ajan, kun hän on hereillä ja sitten hän ei tekisi koskaan kiusaa. Ei, se oli itse asiassa tilanteeseen lopenkyllästyneen äidin sarkasmia. Oikeasti tilanteessa tulisi toimia siten, että antaisi hänelle mahdollisimman paljon huomiota; tekisi selväksi, että hän toimii väärin; sitten jättäisi reagoimatta näihin huomionhakuyrityksiin ja myöhemmin paremmassa tilanteessa palaisi huonoonkäytökseen. En käynyt yliopistojani turhaan, vai mitä? Ongelma on siinä, etten pysty olemaan reagoimatta, kun tunnen jo valmiiksi rutistuvani valtavan työtaakan alle ja näen toisen tekevän sitä sekunti sekunnin ja tunti tunnin jälkeen vaan lisää. Yliopistosta ei ole arkielämässä siis mitään hyötyä! Luonteenlujuus ratkaisee.

Mainos

Saattaisit pitää myös näistä

6 kommenttia

  1. Kiva postaus :) kiitos siitä.

    Onneksi meillä kaikilla äideillä on ne omat kompastuskivemme:) ollaan armollista itsellemme vaikka emme kaikkia asioita jaksaisikaan vetää ihan niin täydellisesti kuin haluaisimme:)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa ihanan normaalilta. Hyvin vedät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Teillä on muuten ihanan yhteisöllisen näköistä meininkiä tuolla sinun blogissa. Tai siis varmasti livenäkin :D

      Poista
  3. Uusia haasteita odotellessa10. toukokuuta 2020 klo 16.28

    Mun oli pakko siirtää esikoinen pois makuuhuoneesta olohuoneeseen nukkumaan kahdeksan kuukauden iässä, jotta saisin nukuttua. Hänellä oli tapana aloittaa päivä jo kolmen/neljän aikoihin, kun näki meidät vieressään. Olohuoneeseen siirtymisen jälkeen, hän alkoi nukkua pidempään, joten mekin saatiin nukuttua.

    Meidän esikoinen on kaksi vuotta ja toinen ihan vastasyntynyt... yhdeksän kuukauden päästä saatetaan hyvinkin olla samanlaisessa tilanteessa teidän kanssa ainakin tuon syöttämisen suhteen: vaikka esikoinen ei ole nirso, niin jotenkin ruoka ei kuitenkaan meinaa mennä suuhun. Kiitos näiden kokemusten jakamisesta, ne ovat ihanaa vertaistukea tälle pienten lasten äidille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis kommentistasi :) Sitä minä yritän: Olla vertaistukena, koska sitä tässä todellakin tarvitaan!

      Poista