Viimeksi, kun olin hierojalla, vuosin verta - Unelma 5

Viimeksi, kun olin hierojalla, vuosin verta

by Emiilia - 4/03/2020

Selkäni on ollut taas viime aikoina kipeä ja jumissa. Mietin itsekseni, milloin viimeksi olen käynyt hierojalla. Mieleeni palaa vain yksi muisto. Sen oli pakko olla sinä päivänä! Tämä ei ole niitä muistoja, joita haluaisin muistella. Palaan tähän vain hetkeksi. Se oli heinäkuun eka viikko 2018. Muistaakseni päivä oli keskiviikko. Tässä kohtaa epäröin. En haluaisi palata niihin muistoihin. Kuitenkin haluan kertoa teille. Haluan olla vertaistukena teille, jotka olette kokeneet saman, yksi ääni muiden joukossa.

Keskenmeno oli jo alkanut. Edellisenä yönä oli alkanut vuotaa verta. Minulla oli hieroja varattu sille päivälle. En halunnut mennä hierojalle. Kaikki ahdisti. Tiesin totuuden. Vauva sisälläni oli kuollut. Verta tuli liian paljon. Halusin elätellä toivoa, että niin ei olisi. Menin hierojalle. Mieheni ja esikoinen jäivät ulkopuolelle touhuamaan. Minuun sattui. Pelko, ahdistus, en edes tiedä kaikkien niiden tunteitten nimiä. Toiveet tuntuivat kipeiltä. Entä jos toivoa olisi!

Luulen, että hieroja tunsi, että tässä oli jotain. Hänen oli pakko aistia se. Toisaalta väärä toivo esti minua itkemästä hysteerisesti. Vielä edellisenä päivänä olimme puhuneet vauvasta nimellä. Olimme olleet innoissamme tulevasta pienestä. Nyt kaikki vain sattui. Kukaan ei voi ymmärtää sitä, ellei ole kokenut. Siinä minä makasin hierojan pöydällä, vuosin verta sekä sydämestä että alapäästä. Tämän pitäisi olla hemmottelua. Halusin lähteä pois itkemään kaiken pois. Ehkä tämä ei ollut totta.


Kaikki oli ollut turhaa. Neuvolakäynnit; ultra, jossa sydän oli sykkinyt; nimi. Olimme mieheni kanssa päättäneet molemmat nimet lapselle, joka olisi poika. Niin meistä ne kolme kuukautta tuntui. Ja tuntuu edelleen. Meillä on pieni poika taivaassa.

Makaan tässä sängyllä kahden pienen tyttäreni välissä kirjoittamassa tätä tekstiä. En ole hyvä äiti esikoiselle. Ehkä poika on iloinen, ettei tarvinnut tulla tänne, jos kohtelu on tämä. Vauvalle olen hyvä äiti, mutta kaksivuotiaalle olen diktaattori. Hänen kanssaan otan yhteen hyvin hyvin hyvin monta kertaa päivässä. Kärsivällisyyteni on loppu jo aamulla. Saanko pitää pojan taivaassa, jos olen tällainen jo eläessäni?

Lopulta hieronta loppui. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnellinen, että se loppui nopeasti. Sen hetkinen perheeni odotti minua ulkopuolella. Nousin hierojan pöydältä. Maksoin hierojalle. Kävelimme hetken. Soitin terveyskeskukseen. Lähdimme ajamaan kohti toista operointipöytää ja ultraa, jonka tehnyt lääkäri ei koskaan antanut meidän katsoa kuvaa monitorissa.

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia