Olen huomannut, että mitä tulee lasten kasvatukseen, niin toimivimmat ratkaisut saa suurperheitten äideiltä. Hiljattain äidiksi tulleen, yhden-kahden lapsen äidin kokemuspiiri on pieni. Teoriatieto ei korvaa kokemusta. Ei minusta. Ei tässä asiassa. Yhden lapsen äiti tietää vain yhden tarinan, kahden lapsen äiti kahden lapsen tarinan jne. Mutta kuuntele se yhdenkin lapsen äidin näkökulma. Kuuntele myös isän. Kuuntele lapsettoman. Heillä luultavasti kaikilla on hyviä ajatuksia, joita voit hyödyntää kasvatuksessasi. Minäkin kuuntelen kaikkia mutta suurperheen äitejä kuuntelen erityisen tarkasti.

Olen blogissani käyttänyt suurperheen äitiä auktoriteettina ennenkin, mutta nyt vein sen askeleen pitemmälle ja kysyin kahdelta suurperheen äidiltä "julkisesti" neuvoa. Kerroin molemmille äideille etukäteen, että haluaisin neuvoja, jotka voin julkaista blogissa ikään kuin haastattelun muodossa. Valitsin kysymyksiksi ne, jotka ovat meidän perheessä olleet ne ehkä kinkkisimmät. Ja nämä kaksi suurperheen äitiä ovat rummmmutuksia: Sini Neljän lapsen tornado -blogista ja Ulla Unelmien elämistä -blogista. Molemmat ovat paitsi tunnettuja mammabloggaajia myös perhekuplalaisia niin kuin minäkin. Sinillä on neljä lasta. Ullalla on viisi lasta ja hän odottaa kuudettaan. Blogien perusteella näiden kahden bloggarin äitiydestä tulee hyvinkin toisistaan poikkeava mielikuva. Juuri siksi onkin mielenkiintoista kuulla, mitä heillä on aiheista sanottavana.

Ulla
Meillä on tosi säännöllinen päivärytmi. Ei nyt siis mitään armeijan kuria, mut ruokailut, päikkärit ja ulkoilua tehdään aika tarkkaan samoihin aikoihin. (Jo mun työnkin takia, mutta sama jatkuu kyllä lomilla). Helpottaa ihan tosi paljon päiviä, kun on tietty rytmi!

Sini
Oma-aika. Illasta laitan lapset aikaisin nukkumaan, että saan hetken hengähtää. Jos tää ei onnistu, vaan kaikki valvoo, niin herkut. Ennen koronaa sai lapsia laitettua sillointällöin hoitoon ja se helpotti tosi paljon.

Omia kommentteja
Ulla on siis perhepäivähoitaja. Jännä juttu on, että melkein jokainen isomman perheen äiti ja melkein jokainen äiti sanoisi samaa, että rytmi on tärkein. Hmm, oppikaamme.

Ulla
Meillä ei oo koskaan kukaan kattonut mitään ohjelmia ruokapöydässä. Pienestä asti vaan kaikki opetettu, että ruokapöydässä syödään ja sitten pääsee taas leikkimään. Jos menee ihan mahdottomaksi pöydässä olo, niin oon vaan nostanut lautasen pois pöydästä ja sanonut, että "kiitos, sä olitkin vissiin sitten valmis". Silloin lapsi kyllä rauhoittuu ja haluaa jatkaa syömistä.

Sini
Meillä ei oo lapset ikinä katsoneet ohjelmia syödessään. Tähän ei varmaan kannata opettaa alkuunkaan, vaan lapsi kyllä syö kun on nälkä.  Jos ei sillä ruualla, niin sit seuraavalla. Periksi ei kannata antaa, koska lapsi kyllä tajuaa jutun juonen ja alkaa kyllä syömään. Myös sellainen syöttötuoli on kyllä ihan hyvä, jossa on valjaat. Rauhoitetaan syömistilanne niin, että kukaan ei lue pöydässä tai katso puhelinta, TV pois päältä tai tosi hiljaiselle.

Omia kommentteja
Kaksivuotiaan kanssa lähinnä ongelma on se, että hän ei pysy pöydässä. Hän ei ole koskaan halunnut syödä. Syöttötuolista oppi pyristelemään hyvin nuorena pois. Olen tehnyt aina silloin tällöin sitä, että annan vaan olla, että on sitten syömättä, että koitetaan seuraavalla ruokailulla. Silloin tytöstä tulee yleensä entistäkin kitisevämpi. Hän kitisee koko ajan kaapista maitoa ja käy sitä hakemassa ja maidot on koko ajan pitkin poikin. Tuota neuvoa olen kuullut usein, että kyllä hän syö sitten, kun on nälkä, mutta entä jos se nälkä tulee vasta keskellä yötä? Niinä päivinä, jolloin tyttö ei ole moneen ruokailuun syönyt mitään, hän saattaa herätä yöllä valittamaan nälkäänsä. Sitten kestää taas, että hänet saa takaisin nukkumaan. Hänen kärsivällisyytensä on viime aikoina välillä alkanut riittää pöydässä syömiseen mutta edelleen usein vaan haahuilee ympäriinsä. Ei pysty yhtään keskittymään syömiseen. Olen pitänyt häntä myös väkisin pöydässä ja työntänyt väkisin ruokaa suuhun, mutta sitä en jaksa tehdä enää kovin usein. Tyttö huutaa ja pyristelee ja minun pitää pitää päätä paikoillaan jne. Se on ihan järkyttävää. Sen sijaan nuorempi on ihan eri maata. Hän on koko ajan pitänyt ruoasta. Vanhempi tyttö syö nykyisin ehkä 1/3 osan kerroista kiltisti ja se loppu onkin sitten hyvin vaihtelevaa säätöä. Aamu- ja iltapuuron syötän hänelle ja silloin hän katsoo aina ohjelmaa. Lusikalla suostuu itse syömään vain jäätelöä ja vanukasta, hyvin harvoin kunnon ruokaa tai ei ainakaan montaa lusikallista. Sen hän syö yleensä käsin ja saattaa syödä itse, jos laitan lusikan hänen eteensä.

Ulla
Meillä on kaikki lapset siirtynyt omaan sänkyyn (Ei pinnikseen) siinä 1v3kk iässä. Ja en tiedä johtuuko se pienestä iästä, mutta siinä on mennyt muutama kk ennen kuin he ovat edes tajunneet, että pääsevät itse pois sängystä. Meillä ei oo tarvinnut ketään nukuttaa sänkyyn, ovat nukahtaneet itse!

Sini
Tää on meillekin aika hankala välillä, mutta tässäkin kärsivällisyys voittaa. Kantaa tai käskee systemaattisesti takaisin sänkyyn ja jossakin vaiheessa (joskus isomman ärähdyksen kautta) lapsi alkaa siellä pysymään.

Omia kommentteja
Kysyin tämän kysymyksen, koska se oli meille ongelma aiemmin, mutta yhtäkkiä se vain lakkasi olemasta ja tyttö alkoi pysyä paikoillaan. Nukutetaan molemmat tytöt meidän sänkyyn ja nostetaan nukahdettuaan omiin sänkyihinsä. Se taistelu, että saatiin 2 vee ylipäätään olemaan aloillaan tarpeeksi pitkään, että hän pystyi nukahtamaan, kesti niin älyttömän pitkään, että en ole siirtynyt vielä siihen, että nukahtaisi suoraan omaan sänkyynsä. Toki ollaan yritetty sitäkin, mutta nyt kun on oppinut vihdoin, niin en ole halunnut siihen mennä vielä sörkkimään.

Ulla
Meillä kun mä oon kotona töissä, niin mä teen oikeastaan kaikki kotihommat. Mies hoitaa sitten kaikki korjausjutut, autoon liittyvät, nurmikon kesäisin, lumet talvisin ym. Mähän oon siis outo ja oikeasti rakastan kotihommia. Ihan sama puhutaanko imuroinnista, pölyjen pyyhkimisestä, pyykkäämisestä tai mistä vaan niin ei mikään ongelma enemmänkin koen ne rentouttavana puuhasteluna. Meillä on sellainen perus siisteys koko ajan, imuroin päivittäin ja samoin pesen pyykkiä  oikeastaan joka päivä. Ja sitten yleensä nappaan aina yhden huoneen kerrallaan tarkempaan syyniin. Meillä ei myöskään oo oikeastaan mitään turhaa tavaraa. Inhoan sitä jos kaapeista pursuaa kaikkea ylimääräistä. Sekin helpottaa yleistä järjestyksen pitoa, kun kaikille tavaroille on selvät paikat.

Sini
Meillä lapset menevät ulos ruuan jälkeen, niin silloin voi tehdä. Oma piha; niin ei tarvi olla itse aina mukana. Myös iltapala-aika on hyvää aikaa! Pitkin päivää ne useimmiten hoidellaan. Ei oo mitään jakoa, vaan jokainen tekee mitä milloinkin sovitaan.

Omia kommentteja
Lähtökohtaisesti ajattelin, että olisin tehnyt niin kuin Ulla ja tehnyt kaikki kotityöt itse - ja ajoittain meidän avioliiton aikana olen niin tehnytkin - mutta mitä pitemmälle ollaan tultu, niin sitä selvemmin olen huomannut, että se ei ole mahdollista. Meillä on myös omakotitalo, mutta lapset eivät voi olla ulkona ilman minua. 2 vee pääsee liian helposti autotielle. Minäkin tykkään monesta kotityöstä, jos saan tehdä niitä rauhassa, mutta yleensä se ei mene niin ja kun kaksi pientä säheltää siinä, niin usein on helpompi jättää koko homma. Bloggaaminen ei auta asioita kotitöitten suhteen. Jos en kirjoittaisi blogia, niin saattaisin saada asiat tehtyä ennen tyttöjen heräämistä tai heidän nukahtamisen jälkeen, mutta rakastan kirjoittamista, joten asiat jäävät usein tekemättä. 

Ulla
Oman lapsen kiusaaminen. Mua on kiusattu itseä ala-asteella ja vaihdoin kouluakin sen takia. Oli ihan tosi kova paikka, kun oma lapsi tuli itkien koulusta ja kertoi, että häntä oli kiusattu. Itkin tuota itsekin illalla, kun tiedän, miten pahalta se tuntuu. Puhuttiin siitä paljon lapsen kanssa ja otin välittömästi opettajaan yhteyttä. Saatiin asia onneksi selvitettyä!

Sini
Vaikein hetki oli kun toinen syntyi. Kaikki muuttui jotenkin tosi kovaa ja lisäksi meillä oli tosi isoja ongelmia meidän lähipiirin kanssa, joista kaksi oli päihdeongelmaisia ja sekotti pakkaa ihan huolella. Oon ihmetellyt miten ollaan edes selvitty, koska se oli aivan kamalaa aikaa. Sen takia oon unohtanut meidän toisen vauva-ajan ja oon välillä katkera siitä. Puhumalla selvittiin, masennuslääkkeillä ja välien katkomisella, josta saatiin sit sovinto myöhemmin yhden kanssa joka lopetti päihteet.

Omia kommentteja
Minäkin olin muuten koulukiusattu, mutta onneksi meillä oli aika tiivis kiusattujen porukka. Se auttoi loppupeleissä murtamaan sen kahleen. Terveisiä vaan kaikille vanhoille kiusaajille. No hard feelings. Tulee mieleen yhden nimeltämainitsemattoman biisin sanat: "...ens kesänä sä hoilaat mukana." Ei vaan. Olen kyllä oikeasti antanut teille anteeksi jo ajat sitten. Mutta mitä lastenkiusaamiseen tulee, niin sitä en voi kuvitellakaan, miltä se tuntuu. Voi voi. Ja tavallaan Sininkin vastaus aika jännä silleen, että meidän perhehän on juuri siinä vaiheessa. Olen muuten monen kohdalla kuullut myös saman vastauksen, että kaksi pientä lasta on kaikista pahin. Siitä yli ei ole enää niin paha. Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Ja kyllä "ongelmat" sekoittavat pakkaa oikein huolella aina, kun ne nostavat päätään.

Kiitos molemmille vastauksista. Olette hyviä esimerkkejä äitiydestä ja minulle tietysti erityisesti bloggaavista äideistä. Mietin usein, että kuinka teidän aika voi riittää kaikkeen. Pidätte yllä menestyviä blogeja ja Instagram-kanavia ja suoriudutte silti miljoonasta muustakin arjen asiasta ja pystytte olemaan samalla vielä hyviä äitejä. Kiitos teille esimerkistänne!

Tässä vielä näiden kahden mamman kuvat Instagramissa. Ottakaa seurantaan.