Se oli vauvarokko

by Emiilia - 3/30/2020

Kaupallinen yhteistyö: Reima
sisältää mainoslinkkejä, jotka erottaa *-merkistä


Tämä postaus sisältää kuvia, jotka saattavat järkyttää. Ei ollut hampaitten puhkeamista, ei ollut korvatulehdusta, ei ollut koronaa. Oli vauvarokko. Mikä helpotus. Viiden kuumeilupäivän jälkeen vauvalle alkoi puhjeta näppylöitä. Luulin niitä kuumenäppylöiksi, joita minulla itselläni kuumeitten yhteydessä lapsena usein oli. En kiinnittänyt koko asiaan mitään huomiota. Totesin aamulla, että nyt kuume, jolle ei ole mitään järkevää syytä, on jatkunut liian pitkään. Yritin laittaa tyttöä lattialle, mutta toisin kuin normaalisti hän ei lähtenyt ryömimään. Hän vain katseli ympärilleen väsynein silmin. Yritin antaa puuroa. Sain vaivoin tytön syömään lusikallisen. Yritin jutella ja hauskuttaa, mutta tyttö ei välittänyt siitäkään.



Siinä vaiheessa soitin päivystykseen ja sieltä annettiin lupa tulla. Tietysti heti, kun palasin soittamasta, tyttö näytti paljon pirteämmältä. Mietin hetken, että soitanko saman tien takaisin, että nyt menee paremmin ja perun koko jutun. Kuitenkin oman mielenrauhan takaaminen voitti ja lähdimme ajamaan lääkäriin. Tätä olin tietysti yrittänyt vältellä. En halunnut mennä lääkäriin korona-aikana ellen oikeasti ollut varma, että sitä tarvittiin. Häneltä otettiin verikokeet. Lääkäri katsoi näppyjä; totesi imusolmukkeiden suurentuneen; totesi, että tulehdusarvo on normaali ja sanoi, että menkää kotiin. Matkalla kotiin hän soitti ja sanoi, että tytöllä on vauvarokko. Hän kertoi, että normaalisti 3-5 päivän jälkeen kuume loppuu ja alkaa tulla näppylöitä. Viisi päivää oli kulunut, joten kuume olisi nyt ohi. Näppylöitä on pari päivää ja sitten ne menevät pois ja kaikki oireet ovat tipotiessään. Mitään toimia ei tarvita.

Esikoisella ei ollut vauvarokkoa, joten olin autuaan tietämätön koko rokosta. Muistan nähneeni sanan jossain, mutta en tiennyt, että ilmeisesti suurin osa vauvoista sairastaa vauvarokon. Minua nolottaa. Tässä vaiheessa kaikki useamman lapsen äidit pitävät minua toopena. Yritin googlettaa aiheesta tietoa koko kuumeilun ajan hakusanoilla "selittämätön kuume", "kuume vauvalla" jne. jne., mutta vauvarokko ei ollut hakutuloksissa millään hakusanoilla kärkipäässä.  Nyt tuntuu lähinnä nololta ja hölmöltä, että mentiin kuormittamaan sairaalan kapasiteettia tämän syyn takia. Tässä vielä joitain keskeisiä tietoja vauvarokosta

Vauvarokko

1. ½–2 -vuotiailla lapsilla

2. kuume kestää 3-5 päivää

3. muut oireet: ärtyisyys, ripuli, silmien punoitus, näppyjä myös suussa, imusolmukkeiden suurentuminen

4. kuumeen laskiessa tulee iholle punaisia läiskiä ja/tai näppylöitä, jotka tulevat yleensä etenkin pään alueelle ja leviävät siitä muualle vartaloon

5. näppyvaihe kestää muutamasta tunnista pariin päivään, rokko paranee itsestään



Reiman alennukset!

Tämä on ehkä vähän hassu mainospostauksen aiheena, mutta kaupallinen yhteistyö tuli tähän kyllä ihan vahingossa. Ehkä otsikko pitäisi olla Reima, hyviä vaatteita sairastaa. Pokka ei pidä sentään siihen otsikkoon. Minä siis huomasin, että tytöllähän on esikoisen äitiyspakkauksesta saatu Reiman puku päällä. Se on ollut molemmilla tytöillä käytössä ja on edelleen moitteettomassa kunnossa. Kertoo kyllä tuotteen laadusta. Yritin ottaa kuvaa näpyistä, mutta Reima-merkki näkyi samalla, joten päätin, että antaa sen näkyä. Reima on tämän blogin yhteistyökumppani. Pääset käsiksi *Reiman verkkokauppaan alennuksineen tästä. Reimalla on tällä hetkellä varastontyhjennys ja ilmainen kotiinkuljetus 5.4.2020 asti.



Lähteet

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00546

www.terveyskyla.fi/lastentalo/tietoa-lasten-sairauksista/lasten-infektiotaudit/lasten-rokkotaudit/vauvarokko

www.sairaslapsi.com/sairaudet/vauvarokko-eli-kolmen-paivan-kuume

www.mehilainen.fi/lasten-mehilainen/lasten-rokot/vauvarokko

www.netlaakari.fi/lapset/artikkelit/lahes-kaikki-lapset-sairastuvat-vaarattomaan-vauvarokkoon/

klinik.fi/terveysinfo/vauvarokko

www.vau.fi/vauva/sairaudet/vaaraton-vauvarokko-saa-kuumeen-nousemaan/

www.terve.fi/artikkelit/73576-mita-vauvarokko-on

Saattaisit pitää myös näistä

2 kommenttia

  1. Kaikkea ei voi tietää ja on hyvä ja luonnollista olla huolissaan lapsestaan, kun hän on sairaana ja on jotain normaalista poikkeavaa. Meilläkään ei ollut koskaan vauvarokkoa. Nimen olen kuullut, mutta en sen tarkemmin sitä osaisi diagnosisoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei teilläkään ollut. Siis noissa lähteissä sanotaan, että suurimmalla osalla olisi ollut, mutta suurin osa ei tunnu kuulleenkaan koko asiasta. Tiedä häntä. 🤔

      Poista