Äiti, pidä itsesi kunnossa koronasta huolimatta!

by Emiilia - 3/16/2020

Kaupallisessa yhteistyössä: Nordic Fit Mama & Perhekupla. 
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkattu *-merkillä.

Kuva: Nordic Fit Mama, Lauri Kalima

Viime perjantaina ja lauantaina suljettiin meidän lähiseutujen uimahallit. Tämä tehtiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Samoin lähiseutujen urheiluhallit on suljettu. Myös iso osa kuntosaleista on suljettu. Noilla muilla ei ollut minulle niin väliä, mutta olen käynyt uimahallissa viikoittain. Mieheni on hoitanut lapsia kerran viikossa sillä aikaa, kun olen käynyt uimassa. Viime viikolla alkoi olla selvää, että myös uimahallit suljettaisiin pian. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti: "Ainut hetkeni, vapaa-aikani, viikon ainut rauhallinen hetki, viikon ainut lämmin hetki saunassa... All gone!" Toinen ajatus oli se, että kuinkakohan nopeasti sekin pieni edistys, mitä fyysisessä kunnossani on tapahtunut, rapistuu aiemmalle olemattomalle tasolleen.

Ensimmäiseen ongelmaan; siihen, miten nyt saan omaa aikaa; en ole vielä keksinyt ratkaisua. Mutta miten saan fyysisen kunnon pysymään aikaisemmalla tasollaan, ja toivottavasti myös kohoamaan: Tähän on ratkaisu. Perhekupla on järjestänyt meille bloggareilleen mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Nordic Fit Maman kanssa. Nordic Fit Mamalla on ohjelmat sekä raskaana oleville* että synnyttäneille äideille*. Siinä! I am in. Olen synnyttänyt äiti. Synnytin ekan lapsen 2,5 vuotta sitten ja toisen seitsemän kuukautta sitten. Juuri sitä tässä tilanteessa tarvitaan - koronan lisäksi jotain muuta, mihin keskittää ajatukset, ja liikuntaa, jotta pysyn kunnossa. Helpotus.

Ja kaiken lisäksi, koska sain Nordic Fit Maman yhteistyökumppanikseni, pystyn tarjoamaan myös sinulle, lukijani, verkkovalmennuksen normaalia halvempaan hintaan. Ensimmäinen koulutuksista on tarkoitettu raskaanaoleville ja kaksi seuraavaa äideille, joilla on vauvoja tai pieniä lapsia. Tässä henkilökohtaiset alennuslinkit (norm. hinta 89 €):

Rakastan näitä inspiroivia juttuja. Juuri niitä me nyt tarvitsemme. Rakastan sitä, etten ole yksin tekemässä treeniohjelmaa, vaan saan tehdä sitä jossain jengissä. Samalla olen myös pikkuisen kauhuissani. En tiedä itse treeniohjelmasta vielä mitään, mutta on vähän huolestuttavaa sitoutua siihen näin julkisesti. Mitä jos en saakaan tehtyä harjoituksia?! Väliin voi tulla lapset tai koronaan sairastuminen tai laiskuus. Minun pitää kuitenkin myös julkisesti raportoida saamistani tuloksista, kun olen julkisesti lähtenyt ohjelmaan mukaan. Tätä ei saa mokata. Olen ollut kontakteissa Nordic Fit Maman henkilökunnan kanssa sekä selaillut ohjelman alkua läpi. Kaikesta tulee sellainen olo, että tämä tiimi välittää asiakkaistaan ja tämän tiimin kanssa ei voi epäonnistua.

Hei, pistän lopuksi vielä lähtötietoni ylös. Jos te haluatte lähteä mukaan, niin tosiaan alekoodin sisältävät linkit kuhunkin valmennukseen löytyvät tuosta ylhäältä. Ehkä voitte tämän postauksen kommentteihin pistää tulemaan myös omat lähtötietonne. Tämä ei ole siis millään muotoa pakollista, mutta minusta olisi kuitenkin kiva nähdä, ketkä muut ja millaisella taustalla, ovat lähdössä ohjelmaan mukaan.

Emilian lähtötiedot
paino: 90 kg
paino ennen lapsia: 84 kg
kuntoluokka: välttävä
harrastettu liikunta: kuntouinti kerran viikossa


Kuva: Nordic Fit Mama, Lauri Kalima

Saattaisit pitää myös näistä

1 kommenttia

  1. Nyt on kyllä hyvä, kun on tällaisia näppäriä jumppia.
    Täällä kotikaranteenissa yritetään välillä vähän jumpata ja meinasin ottaa pitkästä aikaa wii fit:in käyttöön. Tulisi edes vähän liikuttua.

    https://www.kotonajakaupungilla.fi/

    VastaaPoista