Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo, Naiset & Perhekupla

Tässä tulee the banana case. Ensinnäkin haluan sanoa, että lähtökohtaisesti kannatan luomuviljelyä ja luomotuotantoa ylipäätään. Mutta. Ei mitään muttia, kannatan kyllä edelleen. Mutta ne banaanit. Siis ne banaanit! Oletteko huomanneet, että luomubanaanit menevät vanhaksi paljon nopeammin kuin tavalliset banaanit. Näin ei ole aina mutta usein on. Ei siinä mitään, jos asut kaupungissa kaupan vieressä. Jos voit kävellä kauppaan ostamaan banaanisi, niin asia ok. Case closed. Mutta entä kun me emme asu kaupan vieressä. Lähimpään kauppaan on noin 9 km.

Mietitään tätä asiaa hetki. Minä ajan minun rakkaalla diesel-käyttöisellä-seitsemän-hengen-perheautollani yhdeksän kilometrin päähän kauppaan ostamaan luomubanaaneita. Sitten ajan banaaneineni sillä samalla rakkaalla diesel-käyttöisellä-seitsemän-hengen-perheautollani yhdeksän kilometriä takaisin kotiin. Yhteensä siis 18 km luonnon saastuttamista ja meidän rahojen tuhlaamista. Entä jos ostan jo alunperinkin banaaneja, jotka kestävät pitempään?

Kärjistän tässä aika paljon. En yleensä aja banaanien takia mihinkään. Jos banaanit loppuvat, syötän tytölleni porkkanoita. Maito on sellainen tuote, jonka takia oikeasti saatamme ajaa kauppaan, mutta se ja vaipat ovatkin sitten ainoat.

Mielenkiintoista kyllä näitä suuria banaanimietteitä miettiessäni minulle tarjottiin Perhekuplan kautta tilaisuutta tehdä kaupallinen yhteistyö yrityksen Raikastamo kanssa. Tuotteena Namiset. Ensimmäinen kaupallinen yhteistyö minun bloggaamishistoriassa. Blogiyhteistöissä minua jännittää se yksityiskohta, että entä jos tuotteen saatuani en tykkääkään siitä. Olin nähnyt muitten ottamia kuvia Namisista. Ne näyttivät juuri sellaisille karkeille, joista en pidä. Miten voisin suositella kenellekään tuotetta, josta en itse pidä? Toivoin, että edes joku perheenjäsen pitäisi.

Näissä tunnelmissa hain paketin postista ja aloimme avata sitä kaksivuotiaani kanssa. Paketista paljastui monta pientä Namiset-pussia. Makuja oli kaksi: mansikka-banaani ja mango-passion-banaani. Namiset olivat yllättävän kevyitä. Totesin olleeni väärässä. Nämä eivät olleet niitä karkkeja, joista en pidä. Nämä olivat lähinnä jotain sellaista, mitä en ollut yksinkertaisesti koskaan maistanut.

Ensin koitin työntää herkkua kaksivuotiaan suuhun. Reaktio ei ollut minulle yllätys: Hän ei suostunut maistamaan koko namia. Tyttö syö makeisista vain suklaata ja suklaastakin hän syö vain muutamaa lajia. Sen lisäksi herkuista hän syö jätskiä. Muuta makeaa hän ei syö. Piste.

Seuraavaksi pistin herkkua omaan suuhuni ja siinä se oli. Namiset maistuivat kuivatulle smoothille tai piltille. Ne sulivat suussa kuin smoothiksi taas. Olin myyty. Pian mieheni tuli kotiin ja minä lähdin viettämään omaa aikaa uimahalliin. Istuin saunassa ja himoitsin Namisia edelleen. Harmittelin, että olin jättänyt loput kotiin. Meillä oli kotona myös suklaata, mutta minun teki mieli Namisia. Jollain tavalla rakastuin siihen keveyteen ja sokerittomuuteen. Kaikki pikku Namiset-pussit oli syöty ennen ennen nukkumaan menoa.

Millä tavalla tämä liittyy banaaneihin tai luomuun? Tai siihen onko meillä varaa luomuun? Tämän postauksen pointti on sanoa, ettei luomuasia ole niin yksiselitteinen. Kuitenkin esimerkiksi Raikastamo tarjoaa vaihtoehtoja, jotka eivät mene vanhaksi yhtä nopeasti kuin tuoreet raaka-aineet. Yksiselitteistä on se, että Namiset on makeutettu banaaneilla. Luontoa tai minua ei saastutettu lisäaineilla, väriaineilla tai sokerilla. Luontoa ehkä säästettäisiin, kun meille vain annettaisiin se jalostamaton tuote: banaani. Tai mikä säästäisi luontoa vielä enemmän olisi tietysti se, että tuote olisi minun oman pihani raaka-aineista tehty mustikka- tai mansikkamakeinen. Kyllä se säästäisi luultavasti eniten luontoa ja meidän elimistöä. Mutta olisiko se yhtä hyvää? No ei. En himoitsisi sitä enää uimahallin saunassa. Jaksaisinko ruveta väsäämään sitä itse? Näiden kahden pienen kanssa luultavasti en. Meidän maailma täällä länsimaissa ei toimi niin. Saisi toimia, mutta meanwhile pitää keksiä muita ratkaisuja.

Koko banana caseen minulla olisi paljonkin lisättävää. Luulen, että parempi, etten lisää. Paitsi! Meidän äiti kuivasi banaaneja sähkökuivattimella, kun olin pieni. (Ehkä siksi rakastuin kerta heitolla Namisiin.) Tuli lapsuus mieleen. Mutta sähkökuivainkin vie sähköä. Lisää vaan sähkön kulutusta ja saasteita jne. jne. Vielä: Tiedän, että Suomen luomuviljelypelloilla kitketään rikkaruohoa ainakin jonkin verran käsin. Kitkijät joudutaan lennättämään/tuomaan muualta maailmasta, kun suomalaiset eivät suostu tekemään tarpeeksi halvalla. Ja taas ympäristö kuormittuu. 

Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? Luomu ei ole niin yksiselitteistä. Ympäristön tai meidän terveyden säästäminen ei ole niin yksiselitteistä. En tiedä, onko meillä varaa luomuun perheenä tai yhteiskuntana. Ehkä säästöt tulevat meidän terveydenhoitokuluista. Ja jossain vaiheessa maapallo tuhoutuu joka tapauksessa, right? Nyt suljen suuni.