Sydämen sivuääni pienellä - Unelma 5

Sydämen sivuääni pienellä

by Emilia - 3/01/2019

... ja irtoaako istukka, kun isosisko potkii mahaa? Jotkut hetket ovat sellaisia, että ne voivat muuttaa koko elämän - tai olla muuttamatta. Elämä tuntuu valuvan silmien edessä pois ja joskus et edes tajua sitä. Yhtäkkiä kaikki onkin epävarmaa. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Turvallisuudentunne on poissa.

Olimme tyttäremme 1,5-vuotisneuvolassa. Lääkäri kuuli sydämessä sivuäänen. Hän kertoi, että ne olivat hyvin yleisiä. Saimme kontrolliajan. En usko, että se on mitään vakavaa. Silti olen rutistanut tytärtäni entistä kauemmin. Joskus se voi olla vakavaa. Toivon, ettei se ole tämä kerta. Olen monta kertaa blogissa sanonut, etten ole huolestujatyyppiä. Olen elänyt huolestujien kanssa koko elämäni ja minua ärsyttää jatkuva huolessa eläminen. Ei elämän päätarkoitus pidä olla huolestuminen. Huolestua pitää vasta siinä vaiheessa, kun siihen on oikeasti tarvetta.


Noin kahdeksan kuukautta sitten siihen oli tarvetta. Se oli aivan arkinen hetki. Hetki, jossa ei pitänyt olla mitään kummallista. Sen piti olla se turvallinen hetki, jolloin olin pienen perheeni kanssa lomalla. Kaikki oli hyvin ja olin onnellinen. Olin nukahtanut sohvalle urheilukisoja katsellen. Ja sitten tuli se hetki. Menin vessaan. Housuissa oli verta. Tiesin, että pieni poikamme oli mennyttä. Hän tulisi ulos kuusi kuukautta liian aikaisin. Emme saisi pitää häntä. Turvallisuudentunne oli mennyttä. Pelkäsin myös pienen tyttäreni puolesta. Entä jos hänetkin otettaisiin meiltä pois?

Tässä raskaudessa kohdussani on myooma. Entä jos seuraavalla kerralla se on syöpä? Entä jos tyttäreni sivuääni on sydänvika eikä jotain ohimenevää? Entä jos yksi tyttäreni potkuista on vatsassa olevalle vauvalle liikaa ja istukka irtoaa? Yritän suojata mahaa, mutta tyttö potkii jonkin verran myös unissaan (kiipeää joka yö meidän viereen nukkumaan) ja tykkää hyppiä minun päälle. Hän on eloisa 1,5-vuotias.

Olimme Kanarialla, kun näimme somesta erään hyvin yllättävän ja järkyttävän uutisen. Eräs meidän, mieheni ja minun, yhteinen ystävä oli kuollut. Hän oli meitä molempia nuorempi. Minä olin tuntenut hänet lapsesta saakka ja mieheni oli tutustunut häneen joitain vuosia aiemmin. Hän oli nuori mies, jonka tulevaisuus tuntui olevan edessä. Olimme jännittäneet uutisia kihlauksesta tai naimisiinmenosta. Kuulleet ehkä huhuja. Luulimme tulevaisuuden olevan hänelle aivan erilainen. Emme olleet kuulleet tappavasta sairaudesta. Meistä kumpikaan ei ollut missään vaiheessa ajatellut hetkeäkään, että hän kuolisi nuorena. Kun ajattelin asiaa, niin muistan lapsuudestani, että hän ehkä sairasti jotain, mutta olin nähnyt hänet aina hyvin eloisana, ystävällisenä, mukavana poikana. En ollut muistanut sairautta. Nyt hän on poissa. Kuka tahansa voi olla seuraavassa hetkessä poissa.

Toinen järkyttävä uutinen tuli tällä viikolla. Yhden parhaista ystävistäni pikkusisko on vakavasti sairas. Tyttö, jonka olen myös tuntenut hänen lapsuudestaan saakka. Tyttö, joka myös on aina tullut juttelemaan minulle iloisesti. Tyttö, joka rakastaa halailua ja lapsia. Hän sairastaa sairautta, josta voi selviytyä. Siitä voi selviytyä. Ehkä noin puolet selviytyvät. Kuolettava sairaus voi puhjeta koska vaan. Nämä molemmat nuoret taitavat olla 23-vuotiaita tai ainakin niillä main.

Tämä kaikki tuntuu vain puheelta. Luulen, että siitä tulee oikeasti totta vasta siinä vaiheessa, kun se tulee omaan perheeseen. Samalla tavalla kuin keskenmenosta tuli. Se oli jotain, mitä pelkäsin, mutten oikeastaan ymmärtänyt ennen kuin se tuli kohdalle. Siitäkin selvittiin. Aina kaikesta ei ehkä selviä yhtä helposti. Tavalla tai toisella kaikki kuitenkin järjestyy - lopulta.

Tässä postauksessa haluan myös sanoa sanan Google-hauista. Joku on joskus sanonut, että ihmiset googlettavat netistä kaikkein eniten terveyteen tai sairauteen liittyviä asioita. Teen hakuja koko ajan. Monessa asiassa on käytettävä hakujen lisäksi tervettä järkeä. Tuota istukkakysymystä olen miettinyt ja googlettanut (linkkejä alla). Se näyttäisi olevan jotain, mistä puhutaan vasta loppuraskaudessa tai esim. onnettomuuksien yhteydessä. Kuitenkin palloilulajit on ilmeisesti tuon takia myös raskaana kiellettyjä. No koska ihmiset kuitenkin saavat myös toisia ja kymmeninsiä lapsia, niin ilmeisesti sikiöt usein selviävät isosiskoista ja -veljistä.

Mitä sydämen sivuääniin tulee (linkkejä alla), niin usein nekin ovat - kuten lääkäri sanoi - vaarattomia. Ja usein ilmeisesti jopa ei-vaarattomista selvitään. Keskenmenojen jälkeen puolestaan on tavallista, että seuraava vauva saattaa selvitä. Sairauksista, jotka voivat olla tappavia (linkkejä alla), voi myös selvitä. Joskus ei selviä. Joskus lapsi kuolee tai itse kuolee ja guess what: Elämä jatkuu myös kuoleman jälkeen. Jos se on oman lapsen kuolema.. En tiedä. En tiedä, kuolisinko suruun, mutta arvaan, että lopulta selviäisin siitäkin - niin kuin miljoonat muut ovat selvinneet.


Kuvat

Tällä viikolla otetut kuvat eivät selvästi ole mitään parasta laatua. Meillä oli alkuviikon vieraita ja olimme yhtä aikaa enemmän kuin viikon sairaita (flunssaa, oksentelua..), joten kuvaussessioille ei ole ollut aikaa. No ainakin kuvat ovat tuoreita. Parempia laatuja ja kuvausmahdollisuuksia odotellessa.

Google-hakujen tuloksia

Sydämen sivuääni

www.sydansairaala.fi/tietoa/sydamen-sivuaani/

www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/sivuaani_suhisee_sydamessa

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00504

Istukan irtoaminen

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00628

www.terveyskyla.fi/naistalo/raskaus-ja-synnytys/raskausajan-ongelmat/ennenaikainen-istukan-irtoaminen

www.ebm-guidelines.com/dtk/hpt/avaa?p_artikkeli=dlk00628

www.vau.fi/raskaus/raskauden-seuranta/istukan-tarkeat-tehtavat/

www.lapinkansa.fi/kotimaa/istukan-ennenaikainen-irtoaminen-lisaa-merkittavasti-lapsen-kuolemanvaaraa-1639800/

www.kohtukuolema.fi/default/www/tietoa/yleisimpia_syita/istukan_toiminnan_hairiot/

Ystävien vakavat sairaudet

www.docrates.com/syopamuodot/leukemia/

www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00040

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia