Olin menossa ystävän babyshowereihin. Hänen vauvansa on kuukautta vanhempi kuin meidän keskenmennyt lapsi olisi ollut. Matkalla hän pisti viestin, että lapsivesi oli mennyt. Viikkoja 38+?. Menin kaupan kautta. Ostin siteitä, vaippoja ja suklaata. Ajattelin, että vien paketin heidän ovelleen ja lähden. Päädyinkin käymään läpi ohjeita synnytystä varten. Ystäväni oli ensikertalainen ja minäkin vasta 1,5-kertalainen. Käytännössä sokea taluttamassa sokeaa siis. Onneksi olen jutellut monen monen äidin kanssa ja heidän ohjeensa ovat olleet erinomaisia. Erityisesti kolmen äidin ohjeet ovat jääneet mieleen. Heillä on yhteensä viisitoista synnytystä takana. Se on luottamusta herättävä numero, joten uskallan postata heidän ohjeensa tähän. Jos teillä on lisättävää, niin kommenttia vaan tulemaan.

Tämä on jollakin tapaa surullinen postaus ja olen lykännyt sen kirjoittamista aikaan, jolloin olisi iloisempaa sanottavaa. Imetyksen lopetuksesta on nyt jo muutama kuukausi aikaa. Kerron ensin lopettamisprosessista ja sitten seurauksista. Halusin lopettaa imetyksen tytön ollessa tasan yksi eikä kuukauttakaan päälle. Olin suunnitellut jättäväni ensin päivät pois ja sitten yöt. Ajattelin, että aloitan muutamaa viikkoa ennen kuin hän täyttää yksi.


No, eihän se ihan niin mennyt. Tulin uudelleen raskaaksi tytön ollessa noin kahdeksan kuukautta. Pikku hiljaa kolme kuukautta kestäneen raskauden aikana alkoi näyttää siltä, että esikoinen vieroittuisi itsestään uuden vauvan kasvaessa mahassa. Olen moneen kertaan kertonut, kuinka siinä kävi. Pikkuveikka meni kesken. Elävä vauvamme alkoi raskauden keskeytymisen jälkeen taas vaatia enemmän maitoa. En tajunnut ensin yhdistää tätä tapahtumaketjua raskauteen sen paremmin kuin keskenmenoonkaan. Ajattelin, että kuuma kesä olisi se tekijä, miksi tyttö joi taas enemmän. Näin jälkeenpäin ajatellen kyllä se varmaan oli ainakin suurimmaksi osaksi raskauden loppumisen seurausta.

Heti keskenmenon jälkeen halusin vain pitää elävää vauvaani lähellä ja suojella häntä. En todellakaan halunnut pikku hiljaa alkaa lopetella imetystä. Keskenmenon ja tytön syntymäpäivän välillä oli vähän reilu kuukausi. Kun syntymäpäivä lähestyi, meillä alkoi käydä vieraita ennakkoon. Aloin pikku hiljaa olla valmis vähentämään imetystä, mutta kiire oli kova enkä stressiltäni tehnyt asialle paljoakaan. Yritin vain pitää päiväimetyskerrat minimissään. Syntymäpäivien jälkeen ja stressin laannuttua jätin pikku hiljaa päivät pois ja aloin totuttaa tyttöä lehmänmaitoon. Ensin jätin niin sanotut turhat kerrat pois ja annoin maitoa vain silloin, kun tyttö oli liian kiukkuinen ollakseen ilman. Sitten en imettänyt enää päivälläkään. Pari kertaa tosin kävi sellainen hassu juttu, että istuin suihkussa tytön amme vieressä ja pikkuinen piraija hyökkäsi tissiin kiinni. Pesin hiuksia enkä nähnyt ensin, mitä tapahtui. Sitten katsoin alas ja pieni silmäpari tuijotti minua ja suu lutkutti maitoa. Hyvin nopeasti pääsimme kuitenkin yllätyksistä eroon ja imetin enää vain öisin. 


Yöllä herätessään tyttö on aina nukahtanut vain maitoon. Emme ole jaksaneet kuunnella tunteja kestävää huutoa, joten olemme antaneet asian olla. Vähitellen hivutimme yöimetyksenkin pois. Alkuun olin suunnilleen joka toinen yö imettämättä. Tyttö ei enää edes pyytänyt maitoa. Rintoja särki, joten lopulta oli muutamia kertoja pakko imettää vielä tämänkin jälkeen,  Rintoihin jäi maitoa, joten yritin vielä jossain vaiheessa eräänä yönä saada häntä juomaan jomotusta pois, mutta hän ei enää suostunut juomaan. Jomotus meni lopulta pois itsestään. Nyt myöhemmin rinnat ovat tuntuneet tyhjemmiltä kuin koko aikuisiän aikana. Mielikuvissani niissä tuntui aina olevan kuitenkin jotain täytettä ja tietysti kuukautiskierron mukaan aina välillä enemmän ja välillä vähemmän. Suunnitelma hivuttaa imetys vähitellen pois tytön ollessa tasan yksivuotias (käytännössä ennen kuin tyttö täytti 1 v 1 kk) onnistui. Tosin ehkä joitain viikkoja myöhemmin kuin olin ajatellut. 

Olemme hänen kanssaan olleet koko ajan aika pitkälti toisissamme kiinni. Ehkä osittain siksi, että mieheni on paljon töissä eikä meillä suurimman osan ajasta ole muita ihmisiä lähellä. Nykyisin tyttö menee kovaa ja hänellä on paljon omia leikkejä. Hän ei vaikuta kaipaavan samalla tavalla läheisyyttä kuin ennen. Herättyään päiväunilta hän on eniten äitin tyttö. Silloin annan hänelle usein pullomaitoa ja hän istuu tai makoilee sylissäni hetken aikaa. Yritän muutenkin antaa mahdollisimman paljon pusuja ja läheisyyttä päivällä. Joka yö Höpsäntuu jossain vaiheessa alkaa kitistä ja kiivetä äitin ja isin viereen. Mieheni täyttää yöpöydällä olevan pullon niin ikään yöpöydällä olevalla korvikkeella, minä vedän tytön viereeni ja annan hänelle tuttipullon. Hän juo ja jatkamme kaikki kolme unia. Ahdistavina ja pelottavina aikoina kun sukulaisten mielenterveys- ja muut ongelmat ovat ahdistaneet meitä kaikkia, olen pitänyt tytön koko yön meidän vieressä. (Elämässä nämä teemat kulkevat käsi kädessä, en aio niitä tässä blogissakaan kokonaan erotella.)

Olen miettinyt erästä asiaa paljon viime kuukausina. Kuinka kanavoida 1-vuotiaan energia positiivisiin asioihin negatiivisten sijaan? Tyttö tekee paljon asioita, jotka vaikeuttavat arkisten asioiden tekemistä. Esimerkiksi roskiksen avaaminen ja laittaminen kiinni, ilman että hän saa mennä kaivelemaan sitä, aiheuttaa joka kerta huudon. Siksi olen alkanut jättää roskat pöydälle odottamaan sopivaa hetkeä, kun livautan ne roskikseen.

Kerroin tästä eräälle ystävälleni, viiden lapsen äidille. Kokemuksen syvällä rintaäänellä hän neuvoi minua ottamaan tyttö mukaan kaikkiin kotiaskareisiin. Olen yrittänyt miettiä kaikki mahdolliset kotityöt tai kotityön vaiheet, joihin pikku tyttömme voisi osallistua. Tyttö haluaa itse osallistua kaikkeen. Hän on kiinnostunut kaikesta ja haluaa auttaa kaikessa. Kehun häntä, kun hän osaa tehdä asioita. Siinä vaiheessa hän antaa yleensä itselleen raikuvat aplodit. Seuraavassa hänen lempikotitöitään ja niiden sovellukset yksivuotiaalle sopiviksi:

1. Pyykinpesu

Kun lajittelen vaatteita, annan tytölle ne vaatteet, jotka on menossa koneeseen. Hän pistää ne koneeseen. Aluksi se menee ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa pyykit alkavat tippua koneesta, kun tyttö ei saa niitä pienillä käsillään perälle asti. Toinen ongelma on saada hänet ymmärtämään, että pyykkejä ei oteta saman tien pois vaan pitää odottaa, että kone on pessyt ne.


2. Pyykin ripustaminen narulle ja narulta pois ottaminen


Pyykin saaminen narulle on vaikeaa. Tyttö osaa ravistella pyykit suoriksi, mutta narulle laittaminen on vaikeaa. Menee myttyyn. Olen kuitenkin tosi iloinen siitä, että hän yrittää - ja ihan pyytämättä. Toivottavasti tämä linja jatkuu aikuiseksi asti!

Sen ymmärtäminen on vaikeaa, että pyykit otetaan pois narulta vasta, kun ne ovat kuivia. Ei vielä, ne on märkiä. Älä vielä ota pois. Koita, ne on märkiä. Pitää kuivua ensin. Älä ota. Ei vielä, ne on märkiä. Tunnen itseni papukaijaksi. Muutenkin olen huomannut toistelevani asioita tosi usein myös muille ihmisille. Saatan sanoa tismalleen saman lauseen pariin kertaan. Ja tämä koskee myös lauseita, joissa ei ole ohjeita tai kehotuksia.

Vaatteiden narulta pois ottamisen tyttö on osannut jo kauan. Hän on kannellut narulta märkiä ja kuivia vaatteita ympäri taloa. Nykyisin hän osaa myös laittaa pyykit narulta pussiin, johon keräämme ne lajittelua varten. Yleensä pitelen pussia ja olen kaikessa mukana muistuttamassa, että olet tekemässä tätä ja tätä asiaa juuri nyt. Yksivuotiaan huomio herpaantuu helposti muihin asioihin. Yleensä vähintään yksi, usein monta, vaatekappaletta jää naruun kiinni ja kuuluu: Äite, äite, äiti! (en ole ainut joka toistelee asioita)


 3. Kukkien hoito ja lakaiseminen

Kukkien hoidossa en ole vielä nähnyt yhtään askelta, johon tyttö varsinaisesti voisi osallistua. Hän on sylissäni, kun kastelen kukkia. En uskalla kuitenkaan esimerkiksi nyppiä kuolleita lehtiä hänen läsnäollessaan, ettei hän mieltäisi sitä hyväksyttäväksi. Hän nyppii kyllä lehtiä, mutta nyppiminen ei kohdistu pelkästään kuolleisiin lehtiin. Usein lehden mukana lähtee koko kasvi ja ruukku. Kukkia pitää rakastaa. Niitä pitää silitellä, ei repiä. Näin, silitellä. Ne elävät, niihin sattuu. Oppi ei ole vielä mennyt perille. Kellään mitään hyviä ideoita? Minun paras ideani on tähän mennessä yrittää pitää hänet mahdollisimman kaukana kukista.

Lakaisemisesta tyttö pitää. Hän ei ole ymmärtänyt vielä, mitä lakaisemisella on tarkoitus saada aikaiseksi, mutta se on kivaa joka tapauksessa. Niinpä tytön lakaisemisen päätteeksi on aina minun aika lakaista. Vanha kansa on sanonut minulle, että minun pitää hommata tytölle oma harja ja rikkakihveli ja laittaa siivoamaan aina syömisen jälkeen omat sotkunsa. Hyvä idea. Vielä toistaiseksi toteuttamatta.


4. Astianpesukoneen tyhjennys

Astianpesukoneen täyttäminen ei tytöltä vielä onnistu. Likaiset astiat ovat lähinnä suussa tai yhdessä isossa kasassa, jos tyttö täyttää koneen. Sen sijaan koneen tyhjentäminen onnistuu vallan mainiosti. Käytännössä Höpsäntuu nostelee astiat pois koneesta ja minä pistän paikoilleen. Aluksi minun täytyi olla hyvin nopea, että ehdin ottaa astiat kiinni, mutta nykyisin tyttö malttaa odottaa. Järeimmät veitset on tosin otettava pois koneesta jo ennen kuin tyttö aloittaa työn. Tämä koko prosessi on jotain sellaista, mistä hän pitää kovasti ja oli ihan ensimmäisiä kotitöitä, joista hän alkoi olla kiinnostunut ja osata tehdä.


 5. Ruoanlaitto

Ruoanlaittoon Höpsäntuu osallistuu lähinnä minun sylistä tarkkailemalla. Hän kyllä yrittää tehdä kaikenlaista, kuten kuoria banaanin tai mandariinin - suullaan. En ole keksinyt paljon keinoja, joilla hän voisi osallistua. Veitsillä tulisi vahinko ja paistinpannu räiskii liikaa eikä hän vielä ymmärrä, että se on kuuma. Isoja lapsia hoitaessa olen yleensä antanut heidän laittaa paistinpannulle tai kattilaan ainekset ja hämmentää ruokaa. Tämä pieni tuntuu kuitenkin vielä liian varomattomalta kumpaankaan hommaan.

Sen sijaan ruoanlaittoon liittyvä "kotityö" on aineksien tuominen jääkaapista. Höpsäntuu osaa tuoda perunat ja muut juurekset minulle. Ainut vaikeus on se, että keitoista tulee aivan liian suuria, kun hän tuo niin paljon juureksia. Joudun usein viemään perunoita moneen kertaan takaisin kaappiin. Toinen asia, minkä hän osaa tehdä, on jääkaapin oven laittaminen kiinni sen jälkeen, kun olemme ottaneet sieltä jotain. Tänään ongelma oli se, että jalkapallo jäi oven sisäpuolelle eikä ovi mennyt enää kiinni.




6. Roskien vieminen ulos

Tämä on kotityö, jonka jätämme usein suosista isille tai päiväuniaikaan. Ulkovaatteiden pukeminen päälle ja pois (varsinkin roskapussin takia!) on pitkä prosessi. Lisäksi iso osa roskapusseista on niin painavia (=kakkaroskikset), ettei tyttö jaksa nostaa niitä.

Pidän rehellisistä postauksista ja tämä on nyt sitä. Olen tässä blogissakin monta kertaa kirjoittanut, että haluan monta lasta ja haluan olla kotona mahdollisimman pitkään heidän kanssaan. Kumpikaan näistä unelmista ei ole muuttunut. Olen kuitenkin suurimman osan ajasta yksinkertaisesti väsynyt.

Yksivuotiaani on energiasyöppö. Hän seuraa minun jokaista askeltani, kitisee, haluaa syliin, haluaa pois sylistä, haluaa maitoa, ei halua ruokaa, on väsynyt, ei halua nukkua, haisee kakalle, sotkee, kantelee tavaroita paikasta toiseen, vetää tukasta, raapii, puree, potkii, hukkaa monta esinettä päivässä, haluaa soittaa puhelimella, ei halua minun puhuvan puhelimessa, kaatuu, tippuu, syö kakkaa, haluaa portaisiin, haluaa ulos, haluaa sisälle, ei halua istua autossa, huutaa autossa, ei jaksa istua autossa, ei jaksa istua ostoskärryssä, kiipeää pöydälle, rikkoo jotain, juoksee lusikka suussa, syö paristoa jne. jne. jne. jne.



Mieheni on monta kertaa todennut, että ehkä meidän pitäisi odottaa vielä. Hän näkee, kuinka väsynyt usein olen. Minä itse ajattelen, että yhdeksässä kuukaudessa tapahtuu yleensä paljon ja tyttömme tulee päivä päivältä omatoimisemmaksi. Buffer time. Plus raskaaksi tuleminen ei ole ollut tässä perheessä itsestäänselvyys ennenkään. Tällä hetkellä jos tulisin raskaaksi, niin tyttäremme olisi tasan kaksivuotias pikkusisaruksen syntyessä. Minun ei ehkä pitäisi laskea näitä tai ainakaan postata niitä julkiseen blogiini, mutta eikö blogissa, jonka nimessä on sana unelma, saa vähän unelmoida (vai laskelmoida): Jotta pystyisimme saamaan lapsen ennen hoitorahan loppua, on jäljellä vielä yksitoista kiertoa. Jos joku matikkapää nyt ihmettelee, että kuinka se noin voi mennä, niin minulla on aina ollut normaalia pitempi kuukautiskierto. Taloudellisesti optimaalisinta olisi ruveta odottamaan lasta sillä yhdennellätoista kierrolla. Tosin jos tässä niin pitkään menee, niin olen varmasti hermorauniona. Veikkaan, että ennen sitä vauvakuumekin on ehtinyt iskeä jo moneen kertaan.

Tässä vaiheessa kuulen päässäni lukijan ajatukset: mikä kelapummi. No totuus on myös se, että jos lasketaan meidän perheenä maksamat verot miehen palkasta, minun hoitorahasta, kahdesta dieselautosta, talosta, puhumattakaan ALV:eista, YLE-veroista tai aiempina vuosina maksamistani veroista, niin veikkaanpa, että valtio jää edelleen aika selvästi voitolle. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tämä on täysin arvokysymys. Työhön meno stressaa enemmän kuin ajatus uudesta vauvasta. Uskokaa tai älkää vietin opettajan työssäni vähintään yhtä paljon nukkumattomia öitä kuin nyt kotiäitinä.

Varmasti tajusitkin tämän postauksen pointin. Ajatus uudesta vauvasta stressaa kahteen suuntaan. Siihen suuntaan, että sellainen pitää taloudellisista syistä jossain vaiheessa saada (plus tietysti haluan lisää lapsia ja myös kokea sen kaiken uudestaan) ja siihen suuntaan, että ajatus kahdesta pienestä on stressaava. Unelmat ovat se voima, joka ajaa meitä eteenpäin. Joskus niitten toteuttaminen ja toteutuminen vaatii aikaa. Ei ole tarkoituksenmukaista, että saamme kaiken heti. Myös muutokset vaativat totuttelua. Lasten saaminen ei ole - kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä - vain meidän käsissämme. Toisaalta myös omaa jaksamista on syytä vaalia. Tiedän periaatteet ja realiteetit kyllä. Nyt pitää vain yrittää olla kärsivällinen ja nauttia tästä hetkestä.

Minun yksiä all time favourite -blogipostauksia ovat sisustusblogejen postaukset, joissa näytetään miltä koti oikeasti näyttää (ks. linkit alhaalla). Tämän blogin genre on perhe enkä ole halunnut luoda meidän kodista mitään aina siistiä sisustustaivasta vain blogia varten. Totuus on se, että meidän kotona ei ole hetkeä, jolloin koko talo olisi siisti ja järjestyksessä. Vain kaaoksen määrä ja paikka vaihtelee. Vaikka siivoaisin koko päivän (siltä se usein tuntuu) joka päivä, niin olen silti koko ajan jäljessä.

Ensinnäkin kaikki on koko ajan hukassa ja väärässä paikassa, kun yksivuotias kantaa asioita joka paikkaan. Lähtemiset kestävät usein pitkään, koska tytön kengät ovat hukassa. Joskus yöpöydän laatikossa, joskus jossain muualla. Tässä hän oli päättänyt pestä housunsa astianpesukoneessa. Inhimillinen erehdys.

Seuraavassa kuvassa se aiemmin mainitsemani yöpöydä, jonka sisältä saattaa hyvinkin löytää kengän kokoa 22 tai langattoman näppäimistön. Yöpöydän lamppu on aina vinossa, koska pienet kädet tai pää koskettavat sitä päivittäin. Päiväpeitto saattaa olla sängyllä, mutta se ei koskaan peitä koko sänkyä eikä ainakaan koskaan ole rypytön. Pikku tyttömme hilluu sängyllä, ottaa päiväunet siinä jne. Hienot lyhtymme ovat piilossa odottamassa parempia aikoja. Tällä hetkellä esillä on vain kaikenkestävää Ikeaa, jossa ei ole sisällä oikeaa tulta vaan parin euron kulutusta kestävä ledivalonauha. Vaatepinoja saattaa olla useassa paikassa ympäri taloa. Yritän keskittää vähän käytetyt vaatteet tähän. Tyttö ottaa yleensä vaatteita a. narulta (myös märkänä) b. vaatekaapista c. tästä d. ei aavistustakaan mistä. Hän sovittaa niitä ja levittelee ympäriinsä. Anoppi sanoi muuten järjestelevänsä maton hapsut suoraan riviin. Olikohan se vinkki?

Viime ajat olenkin käyttänyt lähinnä googlettamiseen ja erityisesti yläkerran remontin suunnitteluun. Lapsi kasvaa ja olisi kiva, jos hänellä jossain vaiheessa olisi oma huone, Tällä hetkellähän hän siis nukkuu meidän makuuhuoneessa alakerrassa. Sivuvinttien purkamisen jälkeen pitäisi vielä keksiä, mitä purettuihin osiin rakennetaan tilalle. Säilytystilaa ja alkovit luultavasti. Ideoita kyllä löytyy, mutta toteutus vie aikaa ja rahaa. Aikaa sinänsä on, muta on eri asia, miten pienen pirpanan kanssa töitä voi tehdä. Rahaakin yritämme säästää, mutta kotiäidin tuloilla se on hyvin hidasta. Yksi maalipurkki kerrallaan. Tällaisia ideiota olen Pinterestin puolella pyöritellyt.

• 
  

Siinä minun perusunelmat tätä elämää varten. Olen halunnut pitkään esitellä nämä, niin että muillekin kuin minulle selviäisi nuo postauksissa käyttämäni tagit.