Mitä koristeeksi virpomisvitsoihin?

by Emiilia - 4/08/2023

Ajattelen joka vuosi, että olisi kiva tehdä jotain luovaa virpomisvitsoihin. Tänä vuonna tein koristeostokseni täydentävien ruokaostosten lomassa hyvin pienessä kaupassa ja niinpä vaihtoehtoja oli kaksi: sulat ja lahjapaperinaru. Ostin neljää eri paketointinarua ja kaksi pakettia sulkia.

Kotona idea ei tuntunut kovin luovalta, mutta kaiken kiireen keskellä se oli ainut, mitä meillä oli. Vanhemmasta tytöstä koristeet olivat tylsiä. Hän lähti etsimään mielenkiintoisempia koristeita. Hän toi puuhelmiä, paljetteja ja lopulta myös muovihelmiä. Osa laitettiin kiinni lahjapaperinaruilla ja osa sulkien mukana tulleilla rautalangoilla.

Loppujen lopuksi oksista tuli tosiaan aika luovat. Mitä luovia virpimisoksien koristeluideoita teillä on ollut? Kommentoi alas. 

Hakusanat: pääsiäinen, virpominen, virvon varvon, pääsiäisoksa, virpomisvitsa, virpomisoksa, pääsiäisvitsa, palmusunnuntai, lankalauantai, trullittelu, trulli, vitsa, pajunkissa




















Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia