Kevätmessuilla lasten kanssa

by Emiilia - 4/01/2023

Pääsimme eilen käymään Kevätmessuilla. Kevätmessut 2023 olivat itse asiassa minun ensimmäiset Kevätmessuni. Lapsimessut oli kutsunut meidät vaikuttajille järjestettävään ennakkotapahtumaansa, jotka järjestettiin aamulla ennen varsinaisten Kevätmessujen alkua. En tiedä, tuleeko kellekään yllätyksenä, että rakastan messuja. Siinä tunnelmassa on yksinkertaisesti jotain tosi siistiä. Kevätmessujen kanssa oli samassa yhteydessä myös Lähiruoka & Luomu -messut ja OutdoorsExpo ja Golfmessut. Jälkimmäisistä kävimme vain Golfmessuilla.

Lapsimessut järjestetään tänä vuonna Helsingin Messukeskuksessa 14.-16.4. Se on sellainen tapahtuma, jota voin suositella vilpittömästi kaikille lapsiperheellisille. Joskus ruuhkaa on aika paljon, mutta joka vuosi se on silti käymisen arvoinen tapahtuma. Lapset ovat nauttineet niin paljon ja minusta on ollut hauska seurata heidän leikkejä. 

Tänä vuonna Lapsimessujen yhteydessä on taas pitkästä aikaa Lemmikkimessut. Olen käynyt niillä kerran ja haluaisin ehdottomasti mennä myös tänä vuonna. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin se, että Lemmikkimessut järjestetään lauantaina ja sunnuntaina ja meidän pojan nimenantotilaisuus on sunnuntaina, joten meidän on pakko mennä Lapsimessuille jo perjantaina, koska lauantai on leipomispäivä ja sunnuntai juhlapäivä.

Kevätmessuilla kävimme lähinnä lasten leikkipaikoissa ja ihastelemassa kukkia. Minua harmittaa, etten saanut kukista yhtään oikein tosi hyvää kuvaa, koska kukkaistutukset tai niiden mallit olivat todella kauniita. Juuri sellaista hurmaavaa, huumaavaa, kauneutta. Kuvissa meidän lasten kanssa leikkimässä  toisen yrittäjä-somettajan Heidi Ekholm-Talaksen tytär.


















Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia