Kaupallinen yhteistyö: Lappeenranta
Minulla on tänä kesänä kaksi yksittäistä viikkoa lomaa. Aivan ensimmäinen lomapäivä alkoi Lappeenrannasta. Käytiin katsomassa hiekkalinnaa ja pomppimassa sen viereisessä Pomppulinnamaailmassa. Syötiin keskustassa syömässä ja minä kävin pikaisesti vaatekaupoissa. Olisimme halunneet myös käydä katujuna-ajelulla, mutta se ei liikennöinyt sinä päivänä (kannattaa tarkistaa se etukäteen).
Tämä oli vasta toinen kerta Lappeenrannassa. Molemmilla kerroilla olen ajatellut samaa, että se on kyllä ihastuttava pikkukaupunki. Hiekkalinnan luona fiilis oli koko ajan, että nyt ollaan meren rannalla, mutta kun kävin kyseisen keskustelun mielessäni, niin muistutin itseäni, että ei tämä on järvi. Tämä on Suomen suurin järvi. Saimaa on valtavan kaunis. Näin sen nyt aivan ensimmäistä kertaa. Haluan ehdottomasti päästä joskus näkemään sitä lisää. Oletteko te käyneet Lappeenrannassa?
0 kommenttia