Asuntomessut 2021 Lohjalla: taidetta ja sisustuselementtien yhdistelyä

by Emiilia - 7/16/2021

 Kaupallinen yhteistyö: Suomen Asuntomessut

Pääsin käymään kaikessa rauhassa asuntomessuilla. Juuri sellaista olen kaivannut jo pitkään. Pistän asuntomessuilta joitain fiilistelykuvia. En aio selostaa kuvia sen tarkemmin, mutta pistä viestiä kommentteihin tai Instagramiin, jos haluat kysyä jotain. Kuvat puhukoot puolestaan. 

Messujen taidetta kommentoin sen verran, että pidin siitä todella paljon. Esillä oli esimerkiksi yhden minun lempisisustustaitelijoista Nora Laaksosen tauluja. Sen lisäksi tapasin messuilla erään toisen taitelijan Elsa Riikka Sutisen. Hänellä oli hienoja paperimosaiikkeja. Erityisen vaikuttava teos oli myös erään messukohteen seinällä kuva afrikkalaisesta naisesta. Katso teokset alla.

Myös käsitys omasta sisustusmaustani vahvistui ja muovautui jälleen. Elementit oikein aseteltuna voivat olla kauniita, vaikkei ensin siltä tuntuisi. Jokin kulahtanut voi toisessa paikassa olla kaunis. Muuten ei kovin mielenkiintoista sisustusta voi kohentaa mielenkiintoisilla yksityiskohdilla ja siten pelastaa kokonaiskuvan - ja tehdä siitä mielenkiintoisemman myös aluksi kulahtaneilta vaikuttaneiden esineiden ansiosta. Ehkä saatte ajatuksesta kiinni. 

En lähtökohtaisesti pidä tapeteista, antiikkipronssiesineistä, keinotekoisilta vaikuttavista materiaaleista enkä kokonaan puunvärisistä seinistä. Kuitenkin oikeassa ympäristössä, oikeassa valaistuksessa, oikeiden esineiden ympäröimänä ne näyttävät hienoilta. Ehkä on parempi olla avoin myös niille sisustusesineille, jotka tuntuvat oman maun vastaisilta. Parempi miettiä enemmän sisustuselementtien yhdistelmiä ja kokonaisvaikutelmaa kuin sitä yhtä elementtiä yksittäin. Sellaisia ajatuksia messupäivän päätteeksi.



























































Saattaisit pitää myös näistä

1 kommenttia

  1. En ookkaan koskaan käynyt asuntomessuilla!

    Aurinkoista kesän jatkoa!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista