Viime aikoina olen vielä enemmän kuin aiemmin painiskellut sen kanssa, että aikaa ei ole kaikkeen, mitä pitäisi tehdä. Koko kämppä on koko ajan sotkussa jostain kohti ja viime aikoina yhä enemmän ja enemmän joka kohdasta. Elämä tuntuu vähän samalta. Seinillä on roiskeita ja multaa on joka kaapin ovessa. Kaikki on koko ajan kesken, rikki, sotkuista. Koko elämä on kilpajuoksu, jota juoksen joka päivä ja olen jatkuvasti viimeisenä kisassa. Ehkä vielä parempi vertaus olisi, että elämä on kuin juoksisi karhua karkuun - se näykkii koko ajan, mutta säästyn aina juuri ja juuri. En tiedä, mutta siltä se tuntuu. Nyt sanot, että minun pitäisi hidastaa ja ottaa aikaa itselleni - ja siivota sotkut pois! Minä vastaan: Kuinka?!

Siksi odotan kesää, että pystyisin vihdoin hengähtämään. Miehellä pitäisi olla ensi kesänä 10 päivää kesälomaa töistä. Opiskeluista on ilmeisesti myös lomaa jonkin aikaa. Haluaisin pitää vanhemman tytön koko kesän päiväkodissa niitä miehen 10 lomapäivää lukuunottamatta. Ehkä saisin vihdoin kaikki rästihommat ajantasalle. 

Tyttö on päiväkodissa siis 83 tuntia kuukaudessa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että normaalisti hän on kolme päivää viikossa päiväkodissa (6-7,5 tuntia päivässä) ja neljä päivää viikossa kotona. Mainitsen neljä päivää viikossa kotona, jotta lukijalta ei mene ohi se tosiasia, että nämä puolikotihoidetut lapset ovat kuitenkin suurimman osan ajasta kotona. Miehellä on kolmivuorotyö, jossa hän on aina viikon yhdessä vuorossa (aamu, ilta tai yö). Viime aikoina hän on ollut töissä arkipäivien lisäksi usein myös viikonloppuisin. Eli välillä hän saattaa olla kaksi viikonloppua arkipäivineen putkeen töissä eli noin 19 päivää töissä, ilman vapaapäivää välissä. Kokopäivätyön lisäksi hän tekee ammattitutkintoa. 

Tytön ollessa päiväkodissa saan omia töitä tehtyä jonkin verran aina eteenpäin, vaikka kaikista eniten keskittymistä vaativat työt teenkin vasta tyttöjen nukahdettua (he nukahtavat noin 21.30, eli voit kuvitella, kuinka myöhään minä valvon...). Olen hoitovapaalla 1,5-vuotiaan tytön kanssa ja sen lisäksi teen somea pienimuotoisesti kevytyrittäjänä. 1,5-vuotiaan kanssa kahdestaan saan tehtyä vaikka mitä. Hän pärjää vähemmällä viihdyttämisellä. Vanhempi tyttö on aina kaivannut paljon toimintaa - ja hän kaipaa kavereita. Jos ollaan kotona, hän kyselee jatkuvasti kavereista ja rukoilee, että voitaisiin nähdä heitä.

Tyttö tykkää päiväkodista erittäin paljon, mutta kotona ollessaan hän on äitin tyttö. Kun yritän katsoa telkkaria ja tehdä jotain rästihommaa samalla, hän tunkee jotain silmiini - tulee jatkuvasti naamalle. Hänen ollessa kotona meidän pitäisi olla jatkuvasti leikkipuistossa tai menossa jonnekin. Jos yritän siivota keittiötä, hän on jatkuvasti siinä ja hänen perässä tulee pikkusisko, joka vääntelee levyjä päälle ja juo tiskivettä. Jos pikkusisko on yksin, niin hän ei välttämättä huomaa, että livahdan siivoamaan keittiötä. Isoltasiskolta ei jää mikään huomaamatta. Hänellä on tuntosarvet jatkuvasti ylhäällä: "Äiti liikahdi. Go, gogogogo!". Siksi odotan kesää.