Miten möhliä jouluvalmistelut?

by Emiilia - 12/15/2020


Eilisen Kaksplussan verkostobloggaajien joulukalenteripostauksen löydät Tinna Henriikka -blogista. Huominen puolestaan löytyy huomenna Nutturalla-blogista.

1. möhläys: kasvit
Minulla on tänään Kaksplussan verkostoblogien joulukalenterin päivitysvuoro. Alunperin otsikon piti olla: "Yllättävin itsetehty joululahja". No yllättäväpä hyvinkin. Olin suunnitellut kauniin postauksen kauniine vihreine kuvineen. Tähän tyyliin:


Olin alkavanut kasvattaa kukkia joululahjaksi perheenjäsenille ja kaikki näytti ehkä kuukauden ajan menevän suunnitelmien mukaan. Kunnes, eräänä päivänä meidän kolmevuotias halusi jälleen kastella kukat. Minulla oli - kuten aina - muuta tekemistä keittiössä ja annoin hänen kastella kukat itse. Hän  kastelee usein ne kukat, joihin hän ylettyy, itse. Aiemmin olen muistanut mainita hänelle, että äiti kastelee nuo, älä kastele niitä. No, tällä onnettomalla kerralla unohdin sanoa ja kävi näin:

No, tässä vaiheessa ikuisena optimistina ajattelin, että ehkä tilanteen voi vielä pelastaa. Seuraava moka oli se, että pelastamisen jälkeen jätin kasvit vielä pöydälle enkä laittanut niitä vähemmän huomaamattomalle paikalle ikkunalaudalle. En ollut keittiössä, kun tämä tapahtui:


Yksivuotias oli kiivennyt pöydälle ja repinyt kukat juurineen irti. Olin edelleen optimistinen ja päätin työntää kasvit takaisin multaan. Odotin, että kukat lähtisivät uudelleen kasvamaan. Siinä olin väärässä. Tämä kasvi (kehäkukka) ei ole sitä lajia.

2. möhläys: joulukortit 
Kaikki tässä postauksessa mainitut möhläykset ovat pieniä - niin tämäkin. Olin sunnuntaina kirjoittanut melkein kaikki postitettavat kortit. Toiseksi viimeisen kortin kohdalla aloin miettiä, että eikö ole hassua, että kirjoitan korttiin: 

"Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!" 

Eikös tämä vuosi ollut 2020? Katsoin kortteja ja jokaisessa tosiaan luki 2020. Lopulta kortit lähetettiin norjalaisella ööllä matkaan tähän tyyliin:

"Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 202Ø!" 

3. möhläys: suklaat
Olimme käyneet Brunbergin tehtaanmyymälässä (jota muuten uudistetaan) ostamassa Brunbergin tryffeleitä kokonaista kolme säkillistä. Tarkoituksena siis jakaa säkit sukulaisille ja ystäville. Mieheni pisti säkit meidän korkeitten kirjahyllyjen päälle odottamaan - kauas lasten ulottuvilta. Kirjahyllyjen edessä on lämmitinlaite ja samassa huoneessa noin kolmen metrin päässä takka. Mieheni poltti takkaa samana päivänä, kun minä aioin jakaa suklaat paketteihin. Arvannette loput? Brungergin tryffelit ovat hyvin herkkiä lämmölle.

Oletko sinä koskaan möhlinyt jouluvalmisteluja? Jos olet, niin pistä kommenttia.

Saattaisit pitää myös näistä

1 kommenttia

  1. Huuppsss... Saitpahan ainakin hauskoja tarinoita kerrottavaksi. 🤣 Kaikesta löytyy se positiivinen puoli. 😅

    VastaaPoista