Tämä on niitä ihan merkillisimpiä koronan seurauksia! Vai äitiyden?
by Emiilia - 11/13/2020
Nyt koronarokoteuutisten jälkeen on näkynyt jonkin verran otsikoita tyyliin: Voiko ensi kesälle suunnitella ulkomaanmatkaa? Aina ennen koronaa suunnittelin jotain matkaa. Minulla on aina ollut listoja niistä kohteista, joihin vielä joskus haluan matkustaa. Parin viime kuukauden aikana olen huomannut, että näin ei ole enää. Enkä ole edes varma kumpi on hälventänyt matkustushaluni äitiys vai korona.
Tämä on niitä ihan merkillisimpiä koronan seurauksia! Vielä toukokuussa olin hyvin pahoillani, etten pääsisi kaipaamilleni lomamatkoille ja rentoutumaan. Mutta mitä nyt aion sanoa järkyttää minua itseänikin: Tällä hetkellä ajatellen, että vaikka korona menisikin pois, en ehkä välttämättä haluaisi edes matkustaa ulkomaille hetkeen. Ei sillä että pelkäisin hirveästi saavani koronan siellä. Yritän selittää...
Tässä syitä: Olen alkanut ajatella, että ehkä voisi olla jopa rentouttavampaa ajella Turkuun tai Tampereelle tai Imatralle (2,5 tunnin matkan päähän). Saada aamulla hyvä valmis aamupala tytöille ja minulle ja miehelleni. Uida tyttöjen kanssa kylpylässä, istua sen saunassa. Mennä jonkun toisen petaamaan sänkyyn. Ilman, että minun tarvitsisi huolehtia kaikesta siitä sähellyksestä, mitä lasten kanssa matkailuun sisältyy.
Yksi syy on se, että olen alkanut pelätä. En koronaa tähän asiaan liittyen, en. Se tuntuisi lähinnä ärsyttävältä, että olisin maailman kauneimmassa kolkassa - ja maski päällä! Siitäkään ei pystyisi nauttimaan täysillä. Ei, olen alkanut pelätä jotain siihen liittyvää, mistä olen höpöttänyt paljon viime aikoina. Kontrollin tunteen puute.
Olen viime kuukausina ja vuosina joutunut pitämään niin paljon lankoja koko ajan käsissäni, että jotenkin minusta on alkanut tuntua, että ne saattavat katketa koska vaan. Että yhtäkkiä unohdankin jonkin pienen yksityiskohdan, jolloin pieni yksivuotiaani kuitenkin pääsee karkuun ja jää auton alle. Ja kun ajattelen, kuinka monta sellaista hetkeä ja yksityiskohtaa on esimerkiksi lentokentällä tai lentomatkustamisessa tai ulkomailla... Ehkä pysyn mieluummin täällä kuin altistan itseni vielä enemmälle stressille kuin nyt. Ymmärrättekö, mitä yritän selittää?
Aiemmin odotin matkoja. Nyt odotan niitä hetkiä, kun vanhempi tyttö on päiväkodissa ja nuorempi nukkuu rattaissa. Eli minun omaa aikaani. Aikaa jolloin saan tehdä sitä, mitä rakastan: kirjoittaa teille näitä sepustuksia. Jostain syystä se, että tiedän mieheni seuraavan loman olevan vuonna 2022... No olisi tyhmää odottaa jotain niin kaukaista. On kivempi odottaa hetkeä, joka tulee jo huomenna tai korkeintaan neljän päivän päästä.
Toukokuussa vielä mietimme, että voisiko matkan varata elokuulle tai syyskuulle. Ajattele. Vielä toukokuussa en ihan oikeasti ymmärtänyt koko koronahommaa. Luulin, että 3-4 kuukauden päästä se olisi rauhoittunut niin paljon, että me voitaisiin taas matkustaa. Nyt koko ajatus tuntuu naurettavalta. Tällä hetkellä en todellakaan ajattele, että lähtisimme minnekään 3-4 kuukauden päästä. Edes Ruotsiin meno ei tunnu todennäköiseltä vielä pitkään aikaan. Olisiko 3-4 vuotta todennäköisempi?
Yhtä aikaa ajattelen, että tämä matkustamattomuus on juuri se, mitä meidän maapallo tarvitsee. Toisaalta olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut nähdä maailmaa aiempina vuosinani. Jokin osa minua sanoo, että olen nähnyt ehkä tarpeeksi. Edelleen on joitain paikkoja, joihin haluaisin viedä mieheni, sillä haluaisin hänenkin ymmärtävän, mistä olen puhunut. Haluaisin näyttää hänelle ja lapsilleni, mitä itse olen ulkomailla nähnyt. Haluaisin lasten oppivan, mitä minä itse olen oppinut, jotta heistä kerran kasvaisi ennakkoluulottomia aikuisia. Haluaisin näyttää, että ihmiset ovat loppujen lopuksi melko samanlaisia kaikkialla maailmassa. Kulttuuri on hyvin erilainen esimerkiksi Lähi-Idässä, mutta rakkaus on samanlaista.
Eli onko korona vienyt minulta halun matkustaa? En tiedä. Haluaisin olla jossain rauhassa, mutta en tiedä, onko se välttämättä matkalla. Suihku tai vessa tai sänky voisi olla aika kova.
0 kommenttia