Muuttaako äitiys sitä, millainen ystävä olen?

by Emiilia - 11/21/2020

Minusta on muutenkin tullut vähän sosiaalisesti heikommin selviytyvä lasten jälkeen. Aina en ole varma, mitä enää olen. Ennen olin porukan naurattaja ja se, joka osasi kuunnella. Nykyään olen lähinnä stressaantunut kotiäiti enkä tiedä, onko elämä vienyt minusta sen, mitä ennen olin.

Näin kirjoitin eräälle ystävälle jokin aika sitten. Vuonna 2020 olen ollut kaksi kertaa jossain kavereitten kanssa ilman lapsia. Se on vähän ongelmallista sen kannalta, että osaisin olla enää ilman lapsia aikuisten ystävien seurassa. Uimahallin saunassa kyllä pärjään. Puhun mummoille lapsistani oikein sujuvasti.

Miten lapset sitten muuttavat minua ystävänä? En osaa olla hiljaa, jos pääsen jonkun aikuisen kanssa puhumaan. Olen niin innoissani siitä, että pääsen puhumaan aikuiselle, että kerron vaan omia juttujani enkä kuuntele. Ennen pidin itseäni hyvänä kuuntelijana. Nykyisin tiedän olevani surkea kuuntelija. Toinen asia, mikä on muuttunut, on, että puhun pelkästään lapsista. En keksi enää muita puheenaiheita. Yritin joskus oikein pinnistellä, etten puhuisi lapsista, mutta en pystynyt.

No, onko äitiys tehnyt minusta yhtään parempaa ystävää? Uskon, että se on myös näin, sillä yksi merkittävä asia on muuttunut. Epäonnistuttua maailman tärkeimmässä asiassa, minulta löytyy kyllä ymmärrystä melkein jokaiselle melkein minkä tahansa ongelman kanssa. Ymmärrän nyt niitä kaikkia äitejä, jotka menneinä vuosina kohtasin ja ehkä sitä edes tiedostamatta tuomitsin. Näin heidän tekevän virheitä enkä ymmärtänyt, että kerran tekisin ne samat virheet itse perässä. 

Luulin, että he eivät huomanneet virheitä tai olivat laiskoja tai ymmärtämättömiä, tietämättömiä. Ehkä he ymmärsivät tekevänsä ne virheet kuten minä nyt ymmärrän. Se kai siinä on pahinta, että tiedän tämän olevan huonoa kasvatusta, mutta olen liian väsynyt tehdäkseni asialle mitään. Olisi kai parempi tehdä ne virheet ymmärtämättömyydessä. Tuudittautuminenkin on pahasta.

Nämä on niitä postauksia, joissa kerron asiat liiankin rehellisesti ja yritän olla lukematta näitä ajatuksia jälkikäteen. Äitiyden jälkeen, ehjä, rikkinäinen ja paljas. Sitä ei voi piilottaa, sillä se on koko ajan siinä edessä toisen silmissä, mielessä, sydämessä. Olenko erilainen ystävä? Kyllä olen erilainen ystävä, koska äitiys on tehnyt minusta erin. Erilaisen erin. Käytän vanhaa tietoa uudella repaleisella minälläni. Muistot ovat edelleen vahvoja, myös muisto itsestä. Kaikki mennytkin uusien lasien läpi.

Ystävät, rakastan teitä edelleen, vaikka en osaa näyttää sitä enää samalla tavalla.



Saattaisit pitää myös näistä

4 kommenttia

  1. Hei, tunnistan ajatuksesi. Ehkä nyt asia on niin, että olet "täynnä äitiyttä" ja ajatukset ja puheet pyörivät vain lapsissa. Miksi se olisi huono asia? Olet aika tuore äiti ja pienten lasten äitinä olo on intensiivistä. Äitiys muuttaa kaikkia naisia. Se saakin muuttaa. Onko mitään tärkeämpää aihetta?
    Ajattelen, että tuossa vaiheessa on hyvä olla paljon vertaistukea. Tavata ja jutella toisten äitien kanssa. Lapsista.

    Kun lapset kasvavat niin jossain vaiheessa äidinkin elämään tulee muitakin ajatuksia ja puheenaiheita. Kaikella on aikansa.

    Olin itse 8 vuotta kotiäitinä ja jossain vaiheessa ajattelin, että onkohan minusta enää mihinkään muuhun. Osaanko olla enää "ihmisten ilmoilla" ?

    No kyllä minä osaan. Nyt lapset alkavat kaikki olla jo koululaisia ja olen ollut pari vuotta töissä ja opiskelen samalla.
    Ajatuksia ja mielipiteitä alkaa olla paljon muustakin kuin vaippamerkeistä ja imetyksestä. Itseasiassa ne alkavat jo unohtua. Se aika on jäänyt muistoihin. Nyt on mielessä lasten harrastus ja koulukuviot. Tämäkin aika jää lopulta.

    Näitä ajatuksia tuli mieleen ja ystävällisesti rentoutta toivotan. Ja luottamusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olet varmasti oikeassa. Tästä tulee mieleen, että olen usein miettinyt sitä, kun joillain ystävillä on myös minun lasten ikäisten lasten lisäksi jo murrosikäisiä lapsia, niin tavallaan sekin on mielenkiintoista, että se koko repertuaari ikään kuin voi olla siinä kerralla myös. Tavallaan monen iän ilot ja vaikeudet yhtä aikaa. Ja tietysti myös lapsiin vaikuttaa se, että he eivät ole ikään kuin perheessä yksin vaan siinä on myös se aivan toisessa vaiheessa oleva sisarus. Sellaisissa perheissä lapset oppivat tietysti ihan eri juttuja kuin jos olisi vain lähes samanikäisiä. No joo tämä oli ihan sivupolku, mutta tuli nyt vaan mieleen.

      Kiitos ajatuksista ja perspektiivin tuomisesta <3

      Poista
  2. Puit sanoiksi sen, mitä itsekin olen ajatellut viime aikoina! Mihin on kadonnut tuo tilannehuumoria viljelevä naurattaja? Miksi ajatukset täyttyvät vain oman lapsen pottaharjoittelusta, vaikka pitäisi kuunnella ystävän huolia? Jos ylipäänsä ehtii kuuntelemaan kenenkään muun kuin kahden alle 3-vuotiaan huolia...

    Luulin myös, että äitinä olisin hassuttelija ja hupsu leikkijä, niin katin kontit, kaikkea muuta! Milloin musta tuli tällainen totinen ja mielikuvitukseton tyyppi? Kaupan päälle on tullut myös äksyily ja nipottaminen. Ilmeisesti rento vanha minä katosi johonkin esikoisen ensimmäisen parkaisun aikaan. Keräsi kamppeensa ja häipyi. Vei muuten sen sosiaalisuudenkin mennessään. Ennen oli helppo alkaa jutella kenen tahansa kanssa mistä tahansa, nyt ei tahdo sanoja löytyä, edes yksinkertaisiakaan. Ja totta tuo, että alkaa ymmärtää muita äitejä, itse ainakin ymmärrän nyt omaa äitiäni paaaaaljon paremmin.

    Välillä tulee hetkiä, kun kaipaa vanhaa minäänsä todella paljon. Luotan silti siihen, että tämäkin on vain yksi vaihe muiden vaiheiden joukossa, joita lasten kanssa tulee roppakaupalla. Ei yösyöttöjen ja uhmailujen aiheuttamassa väsymyksessä vain voi pystyä parempaan. Todellinen ystävä ymmärtää ja odottaa. Sitä paitsi ihminen muuttuu koko ajan. Elämä heittelee poluillemme tapahtumia, jotka muokkaavat meitä. Meidän ei ole koskaan tarkoitus pysyä "vanhana itsenämme". Ehkä jonain päivänä äitiyden aiheuttama aivosumu rakoilee ja vanhalle huumorintajulle löytyy taas tilaa :)

    Tsemppiä pienten lasten äitinä olemiseen, hyvin sä vedät! Kiitos kirjoituksistasi, ne ovat vertaisterapiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. En ollutkaan vielä vastannut sinulle. Siis ihana, etten ole tämän sotkun ja näiden ajatusten kanssa yksin. Luulen, että paljon riippuu tilanteesta, mutta on myös jotain yleismaailmallista - siis koko hommassa, äitiydessä miten se muuttaa meitä jne. Kiitos viestistäsi <3

      Poista