Minun viimeinen elossa oleva tätini menehtyi eilen keuhkokuumeeseen. Eilen oli myös minun 30-vuotissyntymäpäiväni. Olen kirjoittanut tätä 30-vuotispostausta uudelleen ja uudelleen. Aloitin sen kirjoittamisen jo aikaa sitten. Valmistelen suurinta osaa postauksistani jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta tätä olen muokannut ennätyksellisen monta kertaa. Tilanne on muuttunut jatkuvasti. Luonnoksissani en ajatellut, että juuri minun syntymäpäivä olisi se, josta jonkun läheisen kuolema muistettaisiin. Pitkäperjantai, mitäs muuta se voisikaan olla kuin kuoleman päivä.
Tässä vaiheessa olin versioni kanssa ennen eilistä. Minun piti julkaista tämä postaus siis eilen, syntymäpäivänäni, mutta eilen ei tuntunutkaan ihan siltä.
Torstaina 9.4.2020
Hyvää syntymäpäivää minulle. Vielä hetki sitten en olisi uskonut, että syntymäpäiväpostaukseni aihe olisi kuolema. Tädilläni on keuhkokuume. Hän on hengityskoneessa. Täti odotti ehkä vähän liian pitkään sairaalaan menoa, ettei saisi koronaa. Jollain tavalla ironista. Lääkäri on sanonut, että hän tulee luultavasti kuolemaan keuhkokuumeeseen. Sama kuolinsyy kuin noin 90 000 maailmassa mutta eri taudinaiheuttaja. Tädilläni ei ole testien mukaan koronavirusta.
Olen miettinyt kuolemaa paljon. Eniten pelkään omaa kuolemaani - sitä, että lapset jäisivät näin pieninä tänne ja minä lähtisin. Itse prosessikin toki pelottaa. Miltä se tuntuu? Miltä tuntuu jättää oma ruumis? Olen ollut tässä ruumiissa tänään 30 vuotta. Tai olin tietysti jo äidin mahassa omassa ruumiissani, mutta sanotaan, että olen ollut tänne maailmaan syntyneenä omassa ruumiissani 30 vuotta. Kuolemakin voi olla onnellinen asia, mutta kaksi pientä lasta taakse jätettävänä... Ei.
Minulla on ollut keuhkokuume kerran aiemmin. Röntgenissä näkyi tumma alue keuhkoissa. Sitä olen miettinyt. Sain siihen ensin yhden antibiootin ja sitten toisen. Toinen toimi. Koronaan ei ole antibiootteja. Olisinko kuollut ilman antibiootteja viimeksi? Ehkä.
Tästä tuli vähän erilainen syntymäpäiväpostaus kuin muutama kuukausi sitten odotin. En tajunnut vielä siinä vaiheessa, kun tauti oli jo Wuhanissa, että kuluisi vain muutama kuukausi ja se olisi täällä. Kirjoitin postauksen Wuhanilainen ystäväni pisti viestiä ymmärtämättä ollenkaan, mistä puhuin. Siinä vaiheessa vielä pyörittelin mielessäni 30-vuotissynttärien järjestämistä. En ole vuosiin juhlinut synttäreitä kunnolla. Olin ajatellut, että synttäripäiväksi menisimme kotikaupunkiini. Tekisin ehkä jotain kavereiden kanssa tai sitten ehkä myöhemmin, kesällä, menisimme kylpylään hemmotteluun tai vuokraisimme mökin ja menisimme sinne saunomaan. Olimme jo sopineet tulosta vanhempieni luokse. Eräs perheenjäsen täytti tällä viikolla 80 vuotta ja olimme pitkällä myös näiden juhlien suunnittelussa.
Kaikki suunnittelu oli turhaa. Kylpylät on kiinni. Ystäviä tai vanhempia perheenjäseniä ei saa tavata. Ketään ei missään tapauksessa saa kutsua kylään. Kenenkään luokse ei saa mennä kylään. Ja kaiken lisäksi minä en edes voisi lähteä ajamaan kotikaupunkiini. Uudenmaan rajat on suljettu. Minä, mies ja lapset asumme suljetun rajan sisäpuolella; suku yhtä siskoa lukuunottamatta ulkopuolella. Vastassa on poliisi ja armeija! Jos olisin sanonut tämän muutama kuukausi sitten, minulle olisi naurettu. Kysytty, että mistä ihmeestä puhun.
On epävarmaa, että voidaanko syntymäpäiviä juhlia edes kesällä. Entä jos juhlijoita ei enää ole? Puhuimme mieheni kanssa matkasta sitten, kun tämä kaikki on ohi. Puhuin elokuusta, johon mieheni totesi, että menee varmaan pitemmälle. Hän on oikeassa. Ehkä juhlin ensi vuonna 31. ikävuottani. Katsoin dokumentin espanja taudista. Se tuli takaisi kesän jälkeen. En tiedä, uskallammeko edes matkustaa, jos emme ole sairastaneet koronaa.
Tädilläni on ollut flunssan oireita jo pitkään, mutta en arvannut, että tilanne menisi näin pahaksi. Äiti kysyi, että lähdenkö hautajaisiin, jos hän kuolee?
Tänään: En tiedä hautajaisista. Oletan, että isoja hautajaisia ei voi tällaisena aikana järjestää. En tiedä paljon muustakaan. Elämä on jollain tavalla sekavaa. Olen tottunut suunnittelemaan, mutta korona on tehnyt suunnittelemisesta vaikeaa - ja osittain turhaa myös, mikä tuntuu toisaalta hyvältä. 40. suunnittelematon vuosikymmen.
Tätini meni muun perheen luokse. Häntä odotti taivaassa hänen miehensä, seitsemän sisarusta ja vanhemmat. Hänellä on kaikki hyvin. Mielessäni hän hymyilee edelleen omaa vänkää hymyään. Hänellä on hyvin samantyyppinen hymy kuin se, jonka kohtaan peilissä.
Kaikki suunnittelu oli turhaa. Kylpylät on kiinni. Ystäviä tai vanhempia perheenjäseniä ei saa tavata. Ketään ei missään tapauksessa saa kutsua kylään. Kenenkään luokse ei saa mennä kylään. Ja kaiken lisäksi minä en edes voisi lähteä ajamaan kotikaupunkiini. Uudenmaan rajat on suljettu. Minä, mies ja lapset asumme suljetun rajan sisäpuolella; suku yhtä siskoa lukuunottamatta ulkopuolella. Vastassa on poliisi ja armeija! Jos olisin sanonut tämän muutama kuukausi sitten, minulle olisi naurettu. Kysytty, että mistä ihmeestä puhun.
On epävarmaa, että voidaanko syntymäpäiviä juhlia edes kesällä. Entä jos juhlijoita ei enää ole? Puhuimme mieheni kanssa matkasta sitten, kun tämä kaikki on ohi. Puhuin elokuusta, johon mieheni totesi, että menee varmaan pitemmälle. Hän on oikeassa. Ehkä juhlin ensi vuonna 31. ikävuottani. Katsoin dokumentin espanja taudista. Se tuli takaisi kesän jälkeen. En tiedä, uskallammeko edes matkustaa, jos emme ole sairastaneet koronaa.
Tädilläni on ollut flunssan oireita jo pitkään, mutta en arvannut, että tilanne menisi näin pahaksi. Äiti kysyi, että lähdenkö hautajaisiin, jos hän kuolee?
Tänään: En tiedä hautajaisista. Oletan, että isoja hautajaisia ei voi tällaisena aikana järjestää. En tiedä paljon muustakaan. Elämä on jollain tavalla sekavaa. Olen tottunut suunnittelemaan, mutta korona on tehnyt suunnittelemisesta vaikeaa - ja osittain turhaa myös, mikä tuntuu toisaalta hyvältä. 40. suunnittelematon vuosikymmen.
Tätini meni muun perheen luokse. Häntä odotti taivaassa hänen miehensä, seitsemän sisarusta ja vanhemmat. Hänellä on kaikki hyvin. Mielessäni hän hymyilee edelleen omaa vänkää hymyään. Hänellä on hyvin samantyyppinen hymy kuin se, jonka kohtaan peilissä.
0 kommenttia