Kuinka usein?

by Emiilia - 10/15/2019

Blogihaaste jes! Alkuperäinen haastaja Kolmistaan-blogin Karoliina. Muita haasteen tehneitä linkkilistalla postauksen lopusta.

Vaihdat lakanat. Ehdottomasti liian harvoin. En ole ihan varma. Kerran kuussa tai kahdessa ehkä?

Vaihdat pyyhkeet. Nämä on niin vaihtelevia juttuja. Riippuu siitä, kuinka likaisia pyyhkeet ovat. Lastenpyyhkeet paljon useammin kuin aikuisten. Ne ovat aina jossain pissassa tai muussa. Ehkä kerran viikossa, jos otetaan kaikkien pyyhkeitten keskiarvo.

Peset hiukset. Meidän kaksivuotias käy suihkussa joka päivä ja usein pari kertaa päivässä. Pistän hänet suihkuun joka kerta, kun kakka tulee (tämän piti olla rehellinen haaste eikö vaan!) ja usein menen itse mukaan. Ehkä keskiarvo 1,5 päivän välein siis. Pesen siis hiukset yleensä käydessäni suihkussa.

Soitat isälle/äidille? Soitan heille ihan liian harvoin. He yleensä soittavat minulle äiti ehkä keskimäärin kerran viikossa ja isä ehkä keskimäärin kerran kahdessa viikossa. Itse soitan jommalle kummalle ehkä kerran kuussa.

Näen vanhempiasi. Tänä vuonna olen käynyt molempien vanhempieni luona kerran. Molemmat asuvat noin viiden automatka tunnin päässä meiltä ja meillä on ollut tosi huonosti rahaa tänä vuonna, kun mieheni on ollut puolet vuodesta työttömänä. Isäni olen siis nähnyt vain sen yhden kerran, mutta äiti on käynyt meillä kylässä. Häntä näen ehkä keskimäärin joka toinen kuukausi.

Käyt leffassa. En ole käynyt tänä vuonna muistaakseni kertaakaan leffassa, mutta olisinko käynyt kaksi kertaa ensimmäisen tyttäreni syntymän jälkeen. En tiedä, miten se nyt tästä jatkossa muotoutuu. Kerran vuodessa ehkä.

Föönaat hiukset. Minulla ei pariin vuoteen ole ollut koko laitetta siis hiustenkuivaajaa. Kesällä sain kuitenkin yhden sukulaisen vanhan föönin, jota olen käyttänyt sen jälkeen ehkä kerran. Että kerran vuodessa korkeintaan.


Putsaat lattiakaivot. Se on aina riippunut vähän asunnosta ja siitä kenen kanssa olen asunut ja lattiakaivosta. Tässä talossa en ole tainnut putsata kertaakaan. Olisiko mieheni tehnyt sen kerran. Kerrostalossa tein sitä suht usein. Ai, hetkinen nyt. Luulin, että tässä tarkoitettiin sen kaivon avaamista ja sitä, kun kaivetaan möhnät sieltä pihalle. Tämä taisi kuitenkin tarkoittaa ihan hiusten ottamista siitä päältä pois, vai? Sen teen varmaan joka toinen viikko.

Käyt metsässä. Aiemmin kun suunnistettiin mieheni kanssa, niin kesällä käytiin viikoittain. Ja tykkään muutenkin retkeillä, joten aiemmin käytiin kyllä hyvin usein. Raskaus ja sen vaivat eivät ole oikein metsäretkiä mahdollistaneet, joten tänä vuonna ollaan käyty vain marjassa ja ehkä pari kertaa kävelyllä. Eli joku viisi-kuusi retkeä koko vuonna. Alkuvuodesta kävin hiihtämässä, mutta sekin oli pellolla.

Sanot läheisille, että rakastat heitä. Tytöille melkein päivittäin, miehelleni ehkä kerran tai pari kuussa ja vanhemmille hyvin harvoin mutta joskus.

Sanot miehellesi rakastavasi tätä. Öö. Eikö mies ole läheinen vai?

Tarkistat kuivakaapin sisällön. Tarkistan kuivakaapin? Meillä on jääkaapissa paljon kuivatarvikkeita kanssa. Kaikki säilykkeitä lukuunottamatta pitää olla lasipurkeissa tai jääkaapissa siltä varalta, että hiiret päättävät taas tulla kylään. Kai minä "tarkistan" sekä jääkaapin että kuivakaapin sisällön päivittäin. Säilykkeet ovat omalla hyllyllään ja niitä ei ihan joka päivä tarvitse, mutta kyllä minä nekin viikoittain "tarkistan".

Luuttuat lattiat. Yritän olla luuttuamatta lattioita ollenkaan, koska vesi ei pidämmän päälle tee hyvää laminaatille. Jos jotain kaatuu lattialle, niin ne kohdat pesen jollain rätillä. Muuten vaan imuroin.

Peset vessan. Pesen vessan? Minkä osan siitä? Pytyn pesen, kun se on likainen. Kerran kahdessa viikossa ehkä. Peilin pesen, kun se on likainen. Kerran kuukaudessa ehkä. Lattialla on vettä joka päivä, joten kuivaan sitä lastalla joka päivä. Isommin pesen lattiat ehkä kerran puolessa vuodessa. (Näitä on kyllä varmasti vähän tylsä lukea! Boring)

Puhdistat liesituulettimen. Tässä asunnossa olen puhdistanut vissiin kerran. Olemme asuneet täällä kolme vuotta. Aiemmissa asunnoissa liesituulettimet vaativat enemmän puhdistamista ja niitä puhdistin varmaan melkein kuukausittain.

Syöt noutoruokaa. Tämä on noloin kohta tässä haasteessa. Jos tällä tarkoitetaan Heseä ja Mäkkäriä ja muuta epäterveellistä, niin vähintään kerran viikossa haen jommankumman autokaistalta tytölle ranskalaiset ja itselleni jätskin tai pirtelön. Monta kertaa useammankin kerran viikossa.

Valehtelet. En valehtele koskaan, mutta toisinaan kiertelen asioita, jos en halua kertoa jostain ihan kaikkea.

Riitelet suhteessa. Tämä vaihtelee paljon, mutta jonkinasteista epäsopua on kyllä viikoittain ja aika ajoin päivittäin.

Sheivaat. Kesällä sheivaan yleensä noin kahden-kolmen päivän välein. Talvisaikaan vain silloin, kun olen menossa uimaan tai kun omat jalat alkavat näyttää niin ällöttävän karvaisilta, etten kestä niitä enää.

Vaihdat hammasharjan. Öö. Sähköhammasharjan vaihtopään? Tämä on kanssa nolo vastaus. Harvemmin kuin kerran vuodessa.

Käyt kirjastossa. Jos kirjastoauto ja ihan kirjasto lasketaan, niin ehkä keskimäärin joka toinen viikko.

Peset peitot ja tyynyt. Pistän ne pesukoneeseen ehkä kerran vuodessa. Lakanoita sentään vaihdan vähän useammin.

Syöt herkkuja. Tämä on paha. Jotain herkkuja jos lasketaan esim. pinaattilätyt mansikkahillolla, syön kyllä päivittäin. Karkkia ja jätskiä viikoittain.

Soitat anopille. Olenkohan koskaan soittanut anopille? En varmaan. Mieheni on vastuussa yhteydenpidosta omaan perheeseensä. Minä vastaan kyllä viesteihin, jos joku hänen perheestään laittaa viestiä minulle, mutta en ota siitä stressiä. Omakin perhe on kuitenkin aikas iso.

Peset rintsikat. Nyt kun imetän, niin pesen rintsikat kerran-kaksi viikossa. Muuten vähän harvemmin.



Leivot. Se vaihtelee. Esimerkiksi raskausaikana ennen raskausdiabetesdiagnosia leivoin käytännössä päivittäin. Diagnosin jälkeen aloin leipoa aika harvoin. Lasketaanko pitsan tekeminen? Ehkä kerran kahdessa viikossa. Eilen tein pannaria.

Siivoat jääkaapin. Olen odottanut viikko toisensa jälkeen, että vihdoin olisi aikaa siivota jääkaappi. Hukun muihin kotitöihin. Ehkä kerran puolessa vuodessa pystyn tekemään sen.

Käyt puntarilla. Vaihtelee tosi paljon. Raskaana aina neuvolassa käydessä. Muuten ehkä parin viikon välein.

Komennat miestäsi. Yritän komentaa häntä aika ajoin, mutta hän ei tottele.

Syöt irtokarkkeja. Ehkä kerran viikossa tai kahdessa.

Vierailet isovanhempiesi luona. Kaikki ovat kuolleet. Karu totuus. Haudat ovat kaukana, mutta jouluisin yritetään käydä ainakin muutaman heistä haudalla.


Peset pyykkiä. Olen pyykin kanssa jollain tavalla tekemisissä melkein joka päivä. Kone on päällä ehkä kahtena kolmena päivänä viikossa.

Imuroit kotisi. Alakerran noin kerran viikossa. Yläkerran, jossa vain nukutaan ja säilytetään vaatteita, harvemmin.

Perheessä kinataan vaatetuksesta. Vanhempi tyttäreni kitisee vaatteitten päälle panemista päivittäin. Sillä ei ole hänelle väliä, että mitä vaatteita hänellä on päällä - vain sillä, että on päällä.

Käyt hammaslääkärissä. Hammaslääkärin ohjeitten mukaan käyn suuhygienistillä joka toinen vuosi ja joka toinen vuosi hammaslääkärissä.

Käyt kaupassa. Ehkä noin kolme kertaa viikossa. Joskus useamminkin.

Peset ikkunat. Niiden kokonaan peseminen on hyvin vaikeaa. Suurin osa niistä ei aukea ollenkaan. Pyyhin sormenjälkiä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, mutta tänä vuonna en ole pessyt niitä kertaakaan kokonaan. Mieheni pesi kesällä osan painepesurilla. Viime vuonna nousin tikkaille ja pesin suurimman osan, mutta tänä kesänä olin ihan liian raskaana siihen.

Vaihdat sukat. Lähes päivittäin.

Olet eri mieltä miehen kanssa.  Lähes päivittäin.

Ostat uusia vaatteita.  Lähes päiv... Ei kun ostan jonkun vaatekappaleen ehkä joka toinen kuukausi, jos lasketaan kaikki sukkahousut ja leggingsit ja muut.

Siivoat. Siivoan kyllä jotain ihan joka päivä. Yleensä se haukkaa ison osan päivästä.

Olet tehnyt raskaustestin. Näihin aikoihin vuosi sitten tein useita kertoja.

Tarkistat toimiiko palovaroitin. Meidän takka tekee sen vähintäänkin vuosittain ilman, että meidän tarvitsee sitä erikseen tehdä.

Peset autosi. Ulkoako? Mieheni pesee aina joskus. Minä en pese meidän autoja. Suurimmaksi osaksi sade pesee.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit. Käyn läpi kaappeja varsin usein. Tyttöjen kaapeissa on kierto aina koon vaihtuessa. Omissa kaapeissa on kiertoa vuodenajan ja lihavuuden/raskauden mukaan.

Siivoat lääkekaapin. Meillä ei ole lääkekaappia varsinaisesti, mutta joitain kertoja vuodessa käyn lääkkeitä läpi.

Puhdistat hiukset harjasta. Minulla on kaksi hiusharjaa enkä harjaa hiuksia päivittäin (kihara tukka näyttää usein paremmalta harjaamatta), joten harjaa/harjoja ei tarvitse nykyisin puhdistaa kovinkaan usein. Ehkä joku kolme-neljä kertaa vuodessa.


Yleensä tykkään olla osana "isompaa" keskustelua lisäämällä linkkejä postauksiini. Nytkin etsin muita tämän haasteen tehneitä ja heitä olikin yllättävän paljon. En viitsinyt lähteä tekemään minkäänlaista karsintaa tai miettimään, ketä haluaisin mainostaa, joten tasapuolisuuden nimissä tässä kaikki, jotka nopealla haulla löysin:


Alkuperäinen haaste

www.menaiset.fi/blogit/kolmistaan/kuinka-usein


Muita haasteen tehneitä

butimahumannotasandwich.indiedays.com/2019/10/09/kuinka-usein/

outislifee.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein_25.html

a-rou.indiedays.com/2019/10/03/kuinka-usein/

minakokeski-ikainen.blogspot.com/2019/09/nolot-tunnustuksen-kuinka-usein.html

zazaspetals.blogspot.com/2019/10/kuinka-usein.html

unelmienelamista.blogspot.com/2019/10/kuinka-usein.html

www.lily.fi/blogit/hey-girl/kuinka-usein/

kutsuvapauteen.vaikuttajamedia.fi/2019/10/13/kuinka-usein/

heidikorpela.com/2019/10/10/kuinka-usein/

mamigogo.indiedays.com/2019/10/10/kuinka-usein/

www.kommammaa.fi/2019/10/kuinka-usein.html

mirvaannamarian.indiedays.com/2019/10/06/kuinka-usein/

keyword-love.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein.html

mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein.html

hoorayforsquats.com/2019/09/28/kuinka-usein/

lapsiparkki.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein.html

nooranappila.fi/2019/09/20/kuinka-usein/

www.lily.fi/blogit/minnean-muruja/kuinka-usein/

www.vaaleanpunainenhirsitalo.fi/2019/09/24/kuinka-usein/

www.fabfortysomething.com/2019/09/kuinka-usein-haaste-ja-asukuvia-viime-syksylta.html

miunikiomablogi.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein-blogi-haaste.html

www.pikkuleijonatblogi.fi/2019/10/mukaan-kaksplusblogiverkostoon-ja.html

vimma50.blogspot.com/2019/10/mita-blogihaasteen-kuinka-usein.html

astuharhaan.wordpress.com/2019/09/23/blogihaaste-kuinka-usein/

blogit.terve.fi/piiapajunen/kuinka-usein/

www.lily.fi/blogit/iidan-matkassa/kuinka-usein/

emmiriika.fi/kuinka-usein/

www.lily.fi/blogit/ala-ota-sita-niin-vakavasti/kuinka-usein/

www.lily.fi/blogit/lilies-life/kuinka-usein/

aliisantarinakirja.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein-kysymyksia-ja-vastauksia.html

www.tuulanneli.fi/2019/09/kuinka-usein.html

atmarias.indiedays.com/2019/09/21/kuinka-usein/

mythinghenzu.blogspot.com/2019/09/kuinka-usein.html

Saattaisit pitää myös näistä

2 kommenttia

  1. Kiva, kun sinäkin osallistuit tähän haasteeseen! Ja kiitos maininnasta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Minnea! Olet minun yksi all time favorite bloggareista ;)

    VastaaPoista