Taidan olla kaveripiirini ainoa, jonka lapsi nukkui näin pitkään samassa huoneessa meidän vanhempien kanssa. Siirsimme tytön 2 v ja melkein 9 kk ensimmäistä kertaa pois vanhempien huoneesta toissapäivänä. Miten se muutti meidän elämää? Tästä postauksen lopussa.
Keskiviikkona 13.5.2020
Tänään se hetki sitten koitti. Kannoimme vauvan pinnasängyn ja oman parisänkymme pois entisestä makuuhuoneestamme viereiseen huoneeseen. Tytön sänky jäi hänen uuteen omaan huoneeseensa. Sotku on ihan järkyttävä edelleen. Mies meni illaksi töihin ja tytöllä oli kovin uhmainen ilta miehen töihin lähdön jälkeen. En pystynyt tekemään muuta kuin petaamaan kaikkien sängyt kaaoksen keskelle, jota tyttö oli uhmallaan huomattavasti vielä pahentanut (heitti esim. kukkaruukun kirjaston kirjan päälle jne.). Laitoin tytön katsomaan tablettia, jotta sain vauvan nukutettua.
Seuraavaksi siirryin tyttöön. Vein hänet omaan uuteen huoneeseensa. Pistin hänet sänkyyn ja ahtauduin itse hänen viereensä. Luimme kirjaa. Kaikki meni suhteellisen hyvin. Hän pitää itsensä hereillä aina hakemalla uuden kirjan ja uuden kirjan, mitä yrittää joka ilta. Minä yritän pitää hänet sängyssä ja kerron hänelle, että hän pysyy siinä ja minä otan meille uuden kirjan. Yritän valita jo valmiiksi kirjoja, joista hän saattaisi tykätä. Otan ne valmiiksi sänkyyn. Tämän ikäisten kirjat on kuitenkin nopeasti luettu. Luimme aikamme ja tyttö alkoi kiukutella jotain asiaa. En muista enää mitä. Hän kiukuttelee aina niin montaa asiaa. Päätin, että nyt mennään nukkumaan. Tyttö ei tietenkään ollut samaa mieltä. Tilanne on varsin jokapäiväinen. Sammutin valot, pidin rukouksen tytön huutaessa päälle. Sitten pidin häntä kiinni, jotta hän rauhoittuisi. Hän on ehkä joka toinen ilta tällä tavalla sylissäni huutamassa, koska hän ei halua nukkua. On harvoin tarpeeksi motivoitunut nukkumaan pysyäkseen itse paikoillaan. Olemme toki kaikki tottuneita tähän huudattamismetodiin. Ilman sitä tyttö pitää itseänsä hereillä kiertelemällä ympäri huonetta.
Tytön huudettua noin 10 minuuttia kuulin vauvan heräilevän toisessa huoneessa. Pistin oven kiinni ja jätin taaperon huutamaan väsymystään ja kiukkuaan uuteen huoneeseensa. Menin nukuttamaan vauvan uudestaan. Kuin ihmeen kaupalla tyttö toisessa huoneessa huusi tarpeeksi hiljaa, jotta vauva pystyi nukahtamaan uudestaan. Siinä meni jonkin aikaa ja palasin tytön kanssa hänen huoneeseensa, jossa hän seisoi ovella huutamassa. Halusi tulla syliin. Oli säikähtänyt tilannetta. Tämä oli yksi niistä harvoista hetkistä päivässä, jolloin tyttö osoitti haluavansa lähelle ja osoitti haluavansa huomiota muullakin tavalla kuin kiukuttelemalla. Otin tytön syliin ja sain hänet huomattavasti helpommin sänkyyn kuin ensimmäisellä kerralla. Annoin tuttipullon suuhun (siitä vieroittaminen tapahtuu myöhemmin, ei kerralla liikaa) ja sain hänet rauhoittumaan minun kainaloon. Tyttö nukahti. Siinä oli ensimmäinen nukuttaminen omaan huoneeseen.
Takana on nyt kaksi yötä. Tyttö on molempina öinä kesken unien tullut meidän viereen. Aivan kuten aina aiemminkin on lopulta tullut. Aivan kuten arvaan, että hyvin monessa muussakin suomalaisessa perheessä tapahtuu. Mietin itsekseni, että muuttuiko tässä edes mikään muu kuin se, että nukutan hänet nyt omaan sänkyynsä. Eipä oikeastaan. Aiemmin olen nukuttanut hänet meidän sänkyyn ja nostanut sitten myöhemmin omaan sänkyynsä. Ovikin huoneitten välillä on edelleen auki ja hän on siis vain joidenkin metrien päässä meistä edelleen.
Milloin lapsen pitäisi nukkua omassa huoneessa? Onko se tärkeää itsenäistymiselle? Muuttuuko edes mitään? Onko muutos hyvä vanhempien parisuhteelle? Onko lapselle haitaksi olla liian pitkään niin lähellä vanhempia? Entä kun pkkusisarus on syntynyt?
Keskiviikkona 13.5.2020
Tänään se hetki sitten koitti. Kannoimme vauvan pinnasängyn ja oman parisänkymme pois entisestä makuuhuoneestamme viereiseen huoneeseen. Tytön sänky jäi hänen uuteen omaan huoneeseensa. Sotku on ihan järkyttävä edelleen. Mies meni illaksi töihin ja tytöllä oli kovin uhmainen ilta miehen töihin lähdön jälkeen. En pystynyt tekemään muuta kuin petaamaan kaikkien sängyt kaaoksen keskelle, jota tyttö oli uhmallaan huomattavasti vielä pahentanut (heitti esim. kukkaruukun kirjaston kirjan päälle jne.). Laitoin tytön katsomaan tablettia, jotta sain vauvan nukutettua.
Tytön huudettua noin 10 minuuttia kuulin vauvan heräilevän toisessa huoneessa. Pistin oven kiinni ja jätin taaperon huutamaan väsymystään ja kiukkuaan uuteen huoneeseensa. Menin nukuttamaan vauvan uudestaan. Kuin ihmeen kaupalla tyttö toisessa huoneessa huusi tarpeeksi hiljaa, jotta vauva pystyi nukahtamaan uudestaan. Siinä meni jonkin aikaa ja palasin tytön kanssa hänen huoneeseensa, jossa hän seisoi ovella huutamassa. Halusi tulla syliin. Oli säikähtänyt tilannetta. Tämä oli yksi niistä harvoista hetkistä päivässä, jolloin tyttö osoitti haluavansa lähelle ja osoitti haluavansa huomiota muullakin tavalla kuin kiukuttelemalla. Otin tytön syliin ja sain hänet huomattavasti helpommin sänkyyn kuin ensimmäisellä kerralla. Annoin tuttipullon suuhun (siitä vieroittaminen tapahtuu myöhemmin, ei kerralla liikaa) ja sain hänet rauhoittumaan minun kainaloon. Tyttö nukahti. Siinä oli ensimmäinen nukuttaminen omaan huoneeseen.
Milloin lapsen pitäisi nukkua omassa huoneessa? Onko se tärkeää itsenäistymiselle? Muuttuuko edes mitään? Onko muutos hyvä vanhempien parisuhteelle? Onko lapselle haitaksi olla liian pitkään niin lähellä vanhempia? Entä kun pkkusisarus on syntynyt?
