Olen pyöritellyt viime aikoina paljon tätä asiaa päässäni. Kirjoitan siitä jotain, vaikka se ei ole varsinaisesti muotoutunut mihinkään lopputulokseen ajatuksissani. Olen käynyt monia keskusteluja monen pikkulapsiperheen vanhemman kanssa viime aikoina ja tietysti jo monen vuoden ajan. Olen kirjoittanut aiheesta kymmeniä blogipostauksia ja edelleen tämä on aihe, josta haluan kirjoittaa. Kesällä vanhemmuus aina korostuu. Lomalla se, että on vanhempi, aina korostuu.

Olen muutaman kerran kuullut eri ihmisten suusta jotain siihen suuntaan, että kai minut tunnistetaan kaupungilla, kun on niin monta seuraajaa. Aihe on itse asiassa parin viikon sisällä tullut esille useamman kerran, joten on pakko heittää siihen kommentti. 

Ensinnäkin tätä monikaan lukija ei varmasti ota huomioon, joten sanon sen ääneen: Olen ollut kahden suht ison oppilaitoksen opettaja. Olinko suurempi julkkis opettajana vai vaikuttajana? Vastaus on selvä: opettajana tietysti. Siitä ei ole kysymystäkään. Ja mikä lienee miltei yhtä ilmiselvää: Inhosin opettajuuden tuomaa julkisuutta. Oli ihan kamalaa, kun ei voinut laittaa nokkaansa pihalle ilman, että oppilaat ja vanhemmat tulevat kotiovella vastaan. Kirjaimellisesti. Asuin ensimmäisen opettajavuoden asunnossa, jonka ikkunasta näkyi kahden oppilaan ikkunat. Muistan, kuinka minun teki mieli tulla kuumana päivänä rannalta kotiin uimapuvussa pyyhe ympärilläni. Niin yksinkertainen asia. Pestä kotona suihkussa hiekat pois. Muistan, kuinka pohdin, että voinko tehdä sitä ja kaipasin aikaa, jolloin pystyin sen tekemään. Siitä halusin pois. Jättää sen kaiken taakseni. Olla nobody taas - ihminen, jonka käytöksellä tai ulkonäöllä ei olisi väliä.

Oli ihana muuttaa Vaasasta pois. Olin taas vapaa. Jottei kukaan ymmärtäisi väärin: Kaipaan Vaasasta rakkaita ihmisiä ja merta. Vaasa on ilmeisesti valittu maailman onnellisimmaksi kaupungiksi. En ihmettele sitä. Ymmärtänette kuitenkin, että olin pikkukaupungin opettaja Vantaalla tilanne oli helpompi. Vantaa on isompi ja opettajana Vantaalla olin paljon anonyymimpi. Sen lisäksi opetin aikuisia. He ymmärsivät paremmin, että minulla oli myös muuta elämää. Vaikka muistan kyllä päivän, kun minun yksi opiskelijoista näki minut ensi kertaa housut päällä (ei hame tai mekko). Hän ihmetteli: "Opettaja, mitä..."

No mutta tunnistetaanko minut vaikuttajana? Hyvin harvoin. Yleensä jos joku kaupungilla tunnistaa, niin se on jostain aivan muusta yhteydestä. Käytännössä vain muut vaikuttajat tunnistavat minut vaikuttajaksi ja sekin pääosin tilanteissa, joissa vaikuttajia on koottu enemmän yhteen antamalla ilmaiseksi lippuja johonkin tapahtumaan. Näin esimerkiksi Lapsimessuilla ja Särkänniemen Koiramäen joulussa. Olen siitä iloinen. En ole missään vaiheessa halunnut mihinkään Vaasa-tyyppiseen tilanteeseen takaisin.

Miksi minua ei tunnisteta? Some ei ole niin yksinkertainen kokonaisuus. Ensinnäkin vain puolet minun seuraajista asuu Suomessa. Toisekseen se, mistä seuraajat on, ei kerro mistä näkyvyys tulee. Tätä moni ei ymmärrä. Minun näkyvyys somessa ei tule edes suurimmaksi osaksi minun omista seuraajista. Näkyvyys ailahtelee ja vaihtelee. Käytän paljon englanninkielisiä ja Pohjoismaisia hashtageja. Pelaan jatkuvasti algoritmin kanssa ja erityisesti mainospostauksia jaan ryhmiin, joissa reagointien kautta on tarkoitus boostata näkyvyyttä eli siis sieltä saatu näkyvyys nostaa algoritmin postaukselle laskemaa näkyvyyttä. Toisin sanoen seuraajamäärä ei kerro yhtään mitään siitä, kuinka moni minun kanssa samoissa kaupungeissa pyörivä näkee minun julkaisut.

Ehkä otan esimerkin, jos tämä kirkastuisi. Talvella kun käytiin äitin ja tyttöjen kanssa Lapissa, käytin kuvissa hashtagia #visitfinlandjp. Jp on tässä lyhenne Japanista. Valitsin tuon hashtagin, koska oletan sen pitkällä tähtäimellä tuovan näkyvyyttä Japanista Suomeen matkustaville. No, koronan suhteen oli niin huono aika, että tuo hashtag ei todennäköisesti tuonut ollenkaan näkyvyyttä. Koko Lapissa tuntui talvella olevan vain hyvin vähän japanilaisia. Käytin hashtagia yhdessä mainoksista, jonka tein Lapista. Mainoksen oli tarkoitus saada näkyvyyttä sekä Suomen sisällä että Suomeen matkustavista. Kuitenkaan kuvat Lapin luonnosta eivät välttämättä ole kiinnostavia minun omille seuraajille. Saattavat olla mutta eivät välttämättä ole. Yhden kuvan perusteella joukko japanilaisia turisteja ei ala seurata minua. Jos julkaisisin jatkuvalla syötöllä kuvia heistä kiinnostavista matkakohteista Lapissa, tilanne saattaisi olla toinen. Tuhansien ihmisten näkyvyys ei Lappi-kuvien kohdalla tullut minun omista seuraajista. 

Käännetään tilanne vielä toisin päin. Saattaa olla joku yksittäinen kuva - tyypillisesti kuva minusta kiinnostavassa ympäristössä, joka kiinnostaa nimenomaan minun seuraajia erityisen paljon, mutta joka ei kiinnosta muita. Se saattaa saada paljon näkyvyyttä minun omien seuraajien keskuudessa, mutta näkyvyys on suhteessa pientä siihen verrattuna, mikä näkyvyys on tarjolla muualta. Ja somen näkyvyyttä kotimassa auttaa ulkomainen näkyvyys, koska näkyvyys tuo näkyvyyttä, niin algoritmit toimii. Saatteko kiinni?

Tämän pitkän selostuksen tarkoitus on havainnollistaa sitä, että jos näkyvyys tulee Japanista tai vaikka Saariselältä, niin ei ole todennäköistä, että joku täällä Porvoossa tunnistaisi minut somesta. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Yksi vanhemman tyttäreni päiväkodin hoitajista puhui minulle jotain somekanavistani. Olin hämmästynyt, koska en ollut itse kertonut hänelle, että teen somea.

Toinen jollain tavalla uusi ja hämmentävä tilanne tuli Kotiringin risteilyllä joitain viikkoja sitten. Olin aiemmin keskustellut kahden kotirinkiläisen kanssa somekanavistani. Olin käsittänyt, että he olivat myös puhuneet minun somen tekemisestä keskenään, joten mitä tapahtui ei sinänsä olisi pitänyt olla minulle yllätys. Kotiringin toimisto on Hämeenlinnassa. Suurin osa Kotiringin omista työntekijöistä ja myös osa partneriyrittäjistä asuu Hämeenlinnassa. Kysyin heiltä, mihin Hämeenlinnassa minä ja mieheni voisimme pistää teltan pystyyn Weekend Festivalin ajaksi. He pohtivat kysymystä telttapaikasta jonkin aikaa ja sitten eräs heistä ehdotti, että pyytäisin saada tehdä mainoksen paikalliselle yrittäjälle, joka järjestää majoituksia. Hän sanoi, että yritys on aika hiljattain aloittanut toimintansa, joten varmasti tekisivät yhteistyön minun kanssa, jos kysyisin. 

Joukossa oli useampi ihminen, jota en ollut koskaan tavannut ja yhtäkkiä he tiesivät, että teen somea ja vieläpä osasivat someajattelua tarpeeksi tietääkseen, miten somemarkkinointi suunnilleen toimii. Olin tilanteesta hämmentynyt. En varsinaisesti nauti minuun itseeni kohdistuvasta huomiosta isossa porukassa. Yritän pikemminkin sulautua massaan ja ottaa mieluummin kahdenkeskistä kontaktia. (Opettaminen on kokonaan toinen juttu. Siinä en tavallaan ole huomion keskipisteenä, koska opetus kohdistuu oppilaisiin ei minuun.) Salasin somen tekemisen pitkään niiltä ihmisiltä, joiden kanssa olin livenä tekemisissä, koska en halunnut ihmisten tunnistavan minua. 

Somen tekemiseen liittyy niin jännä kontrasti. Minun pitäisi olla iloinen, että ventovieraat tunnistavat minut vaikuttajaksi, koska se kertoo, että minulla on näkyvyyttä. Näkyvyys puolestaan tuo lisää rahaa. Paikallinen näkyvyys on hyväksi, koska silloin voi tehdä yhteistöitä Porvoon sisällä ja Suomen sisällä. Kuitenkin yhtä aikaa haluaisin saada olla anonyymi minne menenkin. Olla juuri se, mitä itse olen eikä se, mitä ihmiset odottavat minun olevan.

Tämä viikko on tuonut mukanaan rikkinäisen tabletin, helpotuksen tunteen ja selittämättömiä oireita. Helpotus? Tein toukokuussa paljon töitä ja se tulee vihdoin helpottamaan rahatilannetta. Olen puhunut blogissa rahasta niin paljon, etten sano siitä enempää. Hankintoja, jotka ovat odottaneet jo monta vuotta rahatilanteen paranemista on monta ja niiden hankkiminen tulee koko ajan väistämättömämmäksi. 

Meidän noin kuusi vuotta vanha - jo vuosia säpäleinä ollut tabletti - on lopettanut käynnistymisen. Lapset katsovat tablettia paljon, joten toimiva tabletti tuntuu tärkeältä. Robottiruohonleikkuri tuntuu niin ikään välttämättömältä. Meidän tontin koko on 1600 m2. Se miinus talo, pieni peltoalue, pieni metsäalue, marjapensaat, parkkipaikka ja sauna. En ole varma, kuinka paljon tontista on nurmikkoa, mutta silmämääräisesti nurmikkoa on hyvin paljon. Ehkä jotain kertoo se, etten minä tai mieheni ole kertaakaan näiden kuuden vuoden aikana onnistunut leikkaamaan koko nurmikkoa yhden päivän aikana. Se on käytännössä hyvin monen aurinkoisen päivän projekti kesässä. Tällä hetkellä tuntuu, etten ole valmis uhraamaan yhtään aurinkoista lomapäivää kahden viikon lomastani siihen - enkä yhtään muutenkin niin täyttä iltaa.

Kolmas isompi hankinta, joka minusta tuntuu olennaiselta, on liukuovi meidän makuuhuoneen ja olohuoneen välille. Siinä on tällä hetkellä minun pesussa kutistamat verhot. Jotenkin tuntuisi kivalta ajatella, että meillä olisi useampi huone. Ilman ovea huoneet tuntuvat yhdeltä isolta tilalta. Sitten on vielä yksi halvempi, mutta sitäkin luksusta tuovampi hankinta: säppilukko vessan oveen. On inhottavaa pitää vessan ovesta koko ajan kiinni, kun on vieraita.

Tämän viikon yksi ällistyttävä piirre on ollut se, että päänsärky näyttää tarttuneen minusta vanhempaan tyttöön. Minulla oli ensin useampana päivänä pää kipeä. Tiedän kyllä, mistä minun päänsärkyni johtui: hormoneista ja siitä, että tein monta päivää samoja liikkeitä venyttelemättä tai hieromatta selkää. Minun tyttö on valittanut pari päivää otsakipua. Kysyn, että onko pää kipeä ja hän sanoo, ettei ole ja näyttää otsaa. On ollut tavallista väsyneempi. Päiväkodissa oli valittanut myös korvakipua. Kuumetta ei ole. Sattumaa varmasti minun päänsäryn kanssa. 

Hänen oireensa eivät ole tyypillisiä normiflunssalle tai mahataudille. Olen ollut huolestuneempi, koska siihen ei liity nuhaa, yskää tai kuumetta. Mitä se on? Migreeniä? Auringonpistos? Huonossa asennossa nukkumista? Korvatulehdus? Punkki? Aivokalvontulehdus? Joku ihan muu? En tiedä, mutta osa minusta melkein toivoo, että tämä olisi perusflunssaa. Flunssa on yksinkertainen, jokapäiväinen ja varsin hyvin ennakoitavissa.