Yritän selostaa tätä jollekin perhetyöntekijälle. On ilmiselvää, ettei hän ymmärrä.

by Emiilia - 5/06/2022

Pitemmän aikaa päässä on ollut vain sekava nippu ajatuksia. Ei mitään järjestäytynyttä. Pukemistappelut. Elastisen ja Johanna Kurkelan laulu Hetken tässä kaikes on järkee. Milloin se hetki on? Niin hyvä biisi. Samaistuttavat on parhaita. Menty niin pitkään samassa kohtaa.

Lasten lastaaminen autoon. Stressi siitä, olenko muistanut kaiken. Tavaroitten kerääminen minuuteissa. Aina kiire. Aamut pahimpia. Huuto korvia huumaava. Mitään ei voi koskaan tehdä ilman kiirettä. Huono omatunto jokaisesta hetkestä, jota en käydä velvollisuuksiin. Niitä hetkiä on ehkä joka toinen tai joka kolmas kuukausi. Tiedän, mistä minulla pitäisi olla huono omatunto. Yritän selostaa tätä jollekin perhetyöntekijälle. On ilmiselvää, ettei hän ymmärrä. Arvostan hänen yritystään. 

Kaiken kantaminen autosta kotiin useamman kerran päivässä. Ei yhtään keskustelua. Kaikki velvollisuutta. Mietin, mitä kaikkea tekisin yhtä aikaa. Olen ilman lapsia vain töissä. Rahattomuus. Kahdestaan miehen kanssa muutama kerta vuodessa. Kello on 00.07, kun kirjoitan tätä Oktonautit heiluu vieressä. Minkäs teet - 70 km on pitkä matka pitää 2-vuotiasta hereillä. 

Saatan ajaa useampana päivänä viikossa 100 km tyttö mukana. Onneksi en joka viikko. Laskin, että 70 km on 14 euroa. Tiedätkö paljon saan keskimäärin päivässä? Tiedätkö, paljonko käytän viikossa rahaa ruokaan? Tiedätkö, paljonko tee töitä. Haluaisin huutaa, sillä vaihtoehtoja ei ole. Tämä on jatkuva kierre. Aikuisuuden keskeinen ongelma. Ei kaikille, ei aina. Oli minulla joskus kauan sitten rahaa. Ennen lapsia, ennen dieseliä. 

Ei yhtään aamua ilman aamuherätystä kuukausiin. I have been summoned. En tiedä, mitä se on suomeksi. Inhoan sitä. Niin kuin Wislawa Szymborskan runo. Kalisuttaa kahlettaan. Olen pahoillani. Ei ole enää kokonaisia lauseita tai kaikille aukeavia fraaseja. Ne on käytetty jo. Tiedän, ettet ymmärrä minua. Jos olet kokenut saman, niin ymmärrät puolesta sävyn. Tiedät, miksi minua - meitä - on koko ajan vähemmän ja samalla enemmän. Ja miksi vähemmän tai enemmän tai liikaa yhtä aikaa, on niin pelottavaa. Etkä ole jaksanut viikkoihin edes ajatella sitä.

Kolmivuorotyö. Jankkaan samoja asioita postauksesta toiseen. En jaksa kirjoittaa kuin sitä, mikä on totta minulle. Kaikki on sanottu jo. Maailmassa ei ole yhtään sanomatonta sanaa. Jos on, niin olen kadottanut ne tähän kiireeseen.  Ei-edes-läpsyä-vaihto päivästä toiseen. Ruoan ja dieselin ostaminen luotolla kuukausia. Olenko sanonut tarpeeksi? Jos tämä olisi työtaistelu, minun pitäisi sanoa lisää. Onko tämä?



Saattaisit pitää myös näistä

1 kommenttia

  1. Kaikesta huolimatta lapsistasi paistaa kuvissa onni ja sanat, äiti rakastan sinua. ♥

    VastaaPoista