Joulu vauvan ja kaksivuotiaan kanssa. Minusta tuntuu, että ihmiset odottavat tähän aiheeseen tietynlaisia kommentteja, tietynlaista toimintaa, ehkä tietynlaista blogipostausta. Olen ehkä vähän huono antamaan niitä oikeita vastauksia.

Ehkä ennen kuin sanon mitään varsinaisesti tästä aiheesta, kerron vähän taustojani, mistä suhtautumiseni juontaa juurensa. Opiskelin siis yliopistossa. Olen FM. Kandin ja maisterin tutkinnot kestävät yleensä viisi vuotta. Valmistuin lukiosta 2009. Aloitin yliopistossa 2009. 2011 olin tehnyt kandin tutkinnon ja ollut osan ajasta töissä. Lukuvuonna 2011-2012 tein opintopisteitä 2,5-kertaisesti täyden opintotuen saamisen rajasta. Minulla oli osa-aikatyö, olin kahden järjestön puheenjohtaja jne. jne. Keväällä kävin burnoutin partaalla ensimmäisen kerran. Silloin tuli ensimmäisen kerran hetkiä, jolloin en muistanut mikä viikonpäivä oli. Kävin keskusteluja ja unohdin kesken lauseen, miten lauseen piti jatkua. Syksyllä 2012 aloitin kokoaikatöissä ja pidin vielä vanhan osa-aikatyöni. Minulla oli kaksi työpaikkaa. Sinä vuonna en tehnyt opintoja. Seuraavana lukuvuonna 2013-2014 jätin osa-aikatyöni ja kokopäivätyön lisäksi tein opinnot loppuun. Keväällä kirjoitin gradun about neljässä kuukaudessa ja olin samalla kokopäivätyössä. Koko opintojen ajan olin myös järjestötoiminnassa mukana. Nukuin jonkun yön jopa autossa yliopiston pihalla. Lukusali oli muutaman tunnin yöllä kiinni. Olin toisen kerran burnoutin partaalla. Viiden opiskeluvuoden jälkeen, tavoiteajassa, 24-vuotiaana valmistuin filosofian maisteriksi. Mutta millä hinnalla.


En tiedä, tulenko koskaan toipumaan niistä vuosista. Edelleen vedän kaiken koko ajan säästöliekillä. Mietin edelleen hyvin usein, miten asiat saisi yksinkertaistettua. Miten saisi kaiken optimoitua. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Mikä ei ole pakollista. Mistä voi karsia. Missä voi vetää helpomman kautta. Suunnittelen edelleen aikataulun kaikkiin velvollisuuksiin mahdollisimman tarkasti ja pyrin tekemään kaiken mahdollisen etukäteen. Mieheni on sanonut minulle, että minulla on kontrollointiongelma. Niin varmasti onkin. En tiedä, pystynkö enää koskaan jättämään niitä vuosia taakseni.

Miten tämä liittyy jouluvalmisteluihin? Ostimme melkein kaikki joululahjat marraskuun ekalla viikolla. Kolmella eri kauppareissulla. En ole paketoinnut lahjoja vielä, mutta aion paketoida ne hyvissä ajoin ennen kuin lähdemme perheemme luokse joulunviettoon. Lahjat ovat yleensä olleet suurin stressi, joten se on jotain, minkä haluan saada hyvissä ajoin ennen joulua tehtyä. Kummipojan lahja puuttuu. Joulusiivous. Me menemmän perheenjäsenten luokse kylään. Meille ei tule ketään kylään. En siivoa. Tässä vaiheessa vanha kansa kääntyy haudoissaan. Sorry guys. Joulukoristeet. Olemme siis joulun poissa. En usko, että jaksan ottaa yhtään koristetta esille. Vanha kansa kääntyy toisen kierroksen. Enkä todellakaan vaihda jouluverhoja tai vaihda joululiinoja jokaiselle pöydälle. Ä-ä. Not me. Jouluvalot. Laitoin ensimmäiset "jouluvalot" lokakuussa. Ne ovat yleensä johonkin maaliskuun tienoille ikkunoissa, melkein puoli vuotta. Jouluruoat. En tee etukäteen. Luultavasti autan perheenjäseniä heidän luonaan tekemään niitä, mutta sitä minun ei tarvitse kotona valmistella. Piparit. Meillä on viimevuotista taikinaa jäljellä. En ota paineita pipareitten tekemisestä. Teemme niitä, jos jaksamme. Joulukortit. Tämä on jotain, minkä olen yleensä tehnyt joka vuosi. Tänä vuonna puhuimme mieheni kanssa aiemmin, että postin lakko on aika huonossa vaiheessa ja ehkä skip. Mutta... Menivät purkamaan sen lakon! Ehkä teemme yksinkertaistetut versiot tänä vuonna ja pienemmällä jakelulla. Tai sitten ryhdistäydyn. En ole varma.

Niin, mistä tämän pienlapsiperheen äiti sitten ottaa stressiä? Olen joka vuosi vienyt jotain eri perheille ennen joulua, ystäville, tutuille. Perheille, joilla on pieniä lapsia. Tai käynyt jollain kokoonpanolla laulamassa vanhuksille tms. Yllättänyt jollain tavoin jonkun. Itse leivottuja pipareita jne. Se tuo minun mielestä sitä todellista joulun henkeä. Tänä vuonna minulla ei ole ollut kuningasideaa. Olen kelaillut läpi vaihtoehtoa, että osallistuisin ainakin yhden järjestön joulutempaukseen. Olen ilmoittautunut mukaan, mutta en uskalla paljastaa mitään vielä, jos ei se onnistukaan. Seuratkaa Perhekuplan (@perhekupla) ja tämän blogin (@unelma5) instaa, niin ehkä saatte sieltä lisää tietoa tästä. Sen lisäksi olen ostanut suklaalevyjä tehdäkseni tänä vuonna vähän yksinkertaisemmat jouluyllätykset. 2 v. piirtää kortin. Voin lisätä pahvista vaikka kolmion, niin siitä tulee tonttu. Kortti ja suklaalevy-yllätys siis, maybe.

Stressaan sitä, että olenko muistanut kaikki ihmiset, jotka minun tulisi muistaa. Ketkä kaikki lähettävät minulle joka vuosi joulukortin? Ketä tulisi muistaa lahjalla? Sitä minä stressaan. Stressaan sitä, että ihmiset muistavat minua jollain enkä muista kaikkia, jotka minua muistavat! Kuulostaako yhtään tutulta?

Stressaan sitä, etten saa pidettyä asioita kasassa. Etten saa suunniteltua asioita tarpeeksi jouhevasti, ettei lopussa tule stressiä ja joku asia (tai ihminen!) unohdu. Yleensä käytän näitä ongelmia varten muistilistoja. Niitä käytin jo yliopistoaikoina päivittäin. Minulla saattoi olla päivätason lista, viikkotason lista sekä pitemmän ajan lista. Nyt teen listoja harvemmin. Lähinnä vain erityistilanteissa tai kun muistettavaa on enemmän kuin tavallisesti. Joulua varten tulen hyvin luultavasti tekemään listan. Mutta en vielä. Yritän olla stressaamatta.

Ja tässä vielä joulustressin purkamiskeinot by Emy: