Sikiön sydän sykki eilen - Unelma 5

Sikiön sydän sykki eilen

by Emilia - 1/17/2019

Nyt mennään aikaa, jolloin edellinen oli jo kuollut, mutta en tiennyt sitä vielä (tämänhetkiset viikot edelleen ilman ultraa epäselvät, 11. tai 12. viikko joka tapauksessa). Eilen olin neuvolassa ja neuvolatäti sai kuin saikin dopplerilla kuulumaan sydänäänet. Tämä pieni on siis vielä elossa.


Tällä hetkellä raskaana olo tuntuu nimenomaan siltä - nimittäin raskaana ololta, ei sinänsä vauvan odottamiselta. Edellisen pienen kohdalla se oli toisin. Kutsuimme häntä nimeltä ja odotimme häntä saapuvaksi. Ehkä edellisen pienen näkeminen elottomana on muuttanut sitä näkökulmaa. Muistamme, kuinka pieni hän oli tässä vaiheessa. Ultrasta se ei ensimmäisen kohdalla oikein hahmottunut. Ultrassa olimme nähneet vauvan, kylpyhuoneen lattialla elottoman sikiön. Kuitenkin molemmat olivat ihmisen alkuja ja korvaamattoman arvokkaita sinänsä.

Tiedän, että mitä aion sanoa seuraavaksi suututtaa teistä monia. Kun edellinen pieni oli kuollut (koko tarina postauksessa 18.9.2018) ja menimme sairaalaan - meille oli siis sovittu aika, jolloin hänet olisi otettu pois. Päivä oli seuraava päivä siitä, kun verta oli alkanut vuotaa, kun olimme käyneet lääkärissä ja lääkäri oli todennut lapsen kuolleeksi ja kun lapsi oli lopulta syntynyt. Olimme sairaalan käytävällä. Aika tuntui pysähtyneen. Elävä vauvani pyöri lattialla isänsä kanssa. Kuollut oli huuhdottu vessasta alas. Odotusaulassa istui viimeisillään raskaana olevia naisia menossa synnyttämään. Kuulin erään heistä keskustelevan vastaanottovirkailijan kanssa. Hän sanoi, että hänestä tuntui, että supistukset olivat alkaneet ja ne olivat säännölliset. Hymähdin mielessäni. Olimme aulassa pitkältä tuntuvan ajan. Edellisen illan synnytyssupistukset ja kipu olivat edelleen hyvin selkeinä mielessäni. En ollut pystynyt istumaan supistusten aikana edes pienen pienen sikiön synnytyksen aikana. Myöhemmin juttelimme mieheni kanssa tilanteesta ja totesimme, että tämä nainen luultavasti lähetettäisiin kotiin. No, tämä ei ollut se suututtava aihe.

Se tulee tässä. Istuessamme aulassa näin erään rakkaan ja läheisen ihmisen (ystävä on ehkä väärä sana kuvaamaan meidän suhdetta, mutta sanotaan häntä ystäväksi - tunneside on enemmän kuin siskoon, vaikkei hän ole siskoni) astuvan sairaalan ovista sisään. Menin heti tervehtimään häntä ja kysyin, mitä hän teki siellä. Kerroin, miksi itse olin siellä. Hän kertoi jotain, mitä en ensin ymmärtänyt ollenkaan. Hän sanoi tulleensa raskauden keskeytykseen. Hän ei ollut kertonut minulle raskaudestaan. Hän tiesi kyllä minun raskaudestani. Kertoi, ettei ollut kertonut oikein kenellekään. Hänen raskautensa oli muutamaa päivää pidemmällä kuin omani. Se oli viimeinen päivä, kun abortin tekeminen oli laillista. En osannut sanoa hänelle mitään. Halasin häntä vain. Halusin osoittaa rakastavani. Ja niinhän minä rakastinkin. Hyvin paljon. Hänellä oli kiire operaatioonsa. Hän lähti. Minun vauvani oli syntynyt kuolleena edellisenä iltana. Hän oli tullut tappamaan vauvansa tänä aamuna. Minut otettiin myös pian sisään, vedettiin loppuja jälkeisiä pihalle ja sitten lähdimme sairaalasta. Kotimatkalla mietin, mitä minun olisi pitänyt sanoa hänelle. Minun olisi pitänyt sanoa hänelle, että älä tee sitä, minä kyllä otan sinun vauvasi. Minä adoptoin sinun vauvasi. Kasvatan omanani. Vauvahan oli kaiken lisäksi samanikäinen kuin omani olisi ollut. Tiesin sen kaiken olevan kuitenkin jo liian myöhäistä. Tiesin myös, että ystäväni ei olisi suostunut ehdotukseeni, mutta minun olisi pitänyt kuitenkin yrittää. Jonkin ajan kuluttua sain kuulla, että myös se vauva oli kuollut kohtuun. En olisi voinut pelastaa sitäkään vauvaa.

Sanoinko asian tarpeeksi selvästi? Älkää tehkö aborttia. Jos ette millään halua tai pysty pitämään lasta, niin antakaa hänet adoptoitavaksi. Suomessa on hyvin hyvin paljon lapsettomuudesta kärsiviä malttamattomia äitejä ja isiä. Kaikilla ei ole varaa maksaa suuria summia adoptoidakseen lapsen ulkomailta. Tosin valtio näyttää nykyisin tukevan myös ulkomailta adoptointia aika isolla summalla (ks. linkit alla). Hieno homma sekin. Oman perheen ja suvun kokemukset kotimaan adoptiosta - sen tarkemmin sitä erittelemättä, kuka on adoptoitu ja kuka ei - ovat olleet hyviä. Ongelmiakin on ollut. Sen paremmin lähtö- kuin tuloperheetkään eivät ole olleet täydellisiä. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne rakkaat perheenjäsenet saivat tulla elämiimme.


Linkkejä




Saattaisit pitää myös näistä

5 kommenttia

  1. Olen itse "selvinnyt" abortista. Äitini kääntyi ovella pois. Voit vain kuvitella miltä tuntuu kun joku alkaa puhua abortista..

    VastaaPoista
  2. Niin tiedän, että tämä aihe satuttaa monia. Olen pahoillani, että koit sen. En halua syyllistää ketään vaan tähdätä tulevaan. Minun perheessäni on siis ollut myös ylitsepääsemätöntä lapsettomuutta ja halusin myös jossain vaiheessa ottaa tämän adoptioasian esille ja kannustaa siihen. Niin joo ja myös tilanteita, joissa lapsi on lopulta jouduttu antamaan pois. Niin ja tämän blogihomman idea on muutenkin ennen kaikkea se, että kerron omista kokemuksistani. Se oli oma itse asiassa aika merkittävä kokemus. Mutta trust me olen miettinyt pitkään, että uskallanko postata tästä aiheesta. Venyttänyt sitä useamman kuukauden. Mutta nyt totesin, että en kerta kaikkiaan voi olla sanomatta mitään. Vaikka kipeä, niin kääntöpuolelta myös tärkeä aihe.. Kirjoitatko sinä Alexandria blogia? Ehkä voisit kirjoittaa siitä kokemuksesta (ellet ole niin jo tehnytkin) ja pistää vaikka linkin kommenttina tähän..

    VastaaPoista
  3. Hei. Muotoilin kommenttini ehkä hiukan väärin! Eli siis en itse ole tehnyt aborttia vaan äitini oli tekemässä sitä kun odotti minua. Ja siitä syystä abortista puhuminen herättää paljon tunteita, sillä oma elämä on ollut yhdestä pilleristä kiinni. Mielestäni kirjoitus oli hyvä ja tästä pitäisi enemmän puhua.

    VastaaPoista
  4. Ja itsellä siis taustalla viime syksyltä kkm rv 10+1. Niin kyllä sitä itsekkin mietti kuinka julmaa se on, että itse joutuu luopumaan jostain niin rakkaasta ja toiset tappavat saman ikäiset sikiöt. Yksi ystäväni oli myös syksyllä tekemässä aborttia mutta onneksi raskaus keskeytyi ennen sitä. En tiedä, miten olisin pystynyt olemaan tuon ystävän kanssa tietäen että hän tappoi omasta halusta lapsensa kun minä taas jouduin hänestä väkisin luopumaan..

    VastaaPoista
  5. Joo okei. Olin niin valmistautunut negatiiviseen vastaanottoon, etten edes huomannut, että tuo tosiaan oli se todennäköisempi tulkintavaihtoehto. Kiitos kommentistasi! Kiitos tuestasi. Jotenkin tämän kaiken keskellä tulee tosi usein sellainen olo, että miten kaikki voi mennä näin. Toiset yrittävät epätoivoisesti saada lapsia ja toiset menettävät lapsensa ja toiset hankkiutuvat eroon lapsistaan. Mitäs jos sellaisessa tilanteessa, jossa huomaa odottavansa ei-toivottua lasta, soittaisikin hedelmällisyyshoitoja saavalle ystävälleen tai monia keskenmenoja kokeneelle ja sanoisi, että miten olisi - haluaisitko vauvan? Pyörimme liikaa oman napamme ympärillä. Okei, mutta nyt jaarittelen taas vaihteeksi. Alexandria, toivottavasti saat pitää seuraavan vauvan. Toivottavasti minäkin saan pitää tämän. Tsemppiä kaikkeen :)

    VastaaPoista